Noh, se on siis ohi ja minä voin jälleen ryhtyä tavalliseen
päiväkirjaani. Yleinen arvosteluni kuuluu: meritauti on pirun keksimä
Jumalan rangaistus. --
Novorossisk.
Olen käynyt toverini kanssa maalla, koska laiva seisoo kahdeksan
tuntia. Tätä kaupunkia pitäisi kutsua tuulenpesäksi, sillä täällä
tuulee alati vimmatusti.
Laivassa.
Kummallista, kuinka minua luullaan kaikeksi muuksi, vaan ei
suomalaiseksi! Yöllä, vielä ollessani meritaudin pöpperössä, kysäsi
eräs herrasmies minulta: olinko englantilainen? Ylioppilas, joka
eilen meistä erosi, sanoi pitäneensä minua saksalaisena. Persialaiset
Kaukaasiassa pitivät minua aina ranskalaisena ja panivat parastansa
sopertaakseen ranskalaisia kohteliaisuuksia. Joku on epäillyt
minua espanjalaiseksi ja joskus on minua, suomea puhuessani,
luultu italialaiseksi. Tämän laivan kapteeni sanoi minulle että,
huolimatta suomalaisesta patriotismistani, en ulkonäöltäni muka ole
vähääkään suomalainen, "mutta tuo teidän toverinne, kas hän on oikea
suomalainen tyyppi!" vakuutti hän.
Suomen vaakuna, jota kannan povellani, näkyy yhä herättävän huomiota.
Tänään eräs herrasmies, valitessani maisemakortteja, joita laivalla
myödään, yhtäkkiä, kääntyen puoleeni, ihmeekseni lausui sanan
"suomalainen" -- suomeksi.
Kuinkas te tiedätte että olen suomalainen? kysyin venäjäksi.
-- Onhan teillä Suomen vaakuna, sanoi hän, -- muuten en toki
tuntisikaan.
Näin jouduimme keskusteluun ja selville kävi että herrasmies oli
lääkäri, joka muutamia vuosia takaperin oli tehnyt matkan Suomeen,
vieläpä Kajaaniin asti, ja laskenut tervavenheellä Vaalasta alas
Ouluun. Tietysti hän oli vapaamielinen ja Suomisuosiollinen.
Oli ihan liikuttavaa kuulla umpi-venäläisen suusta lapsellisen
ihastuksen ilmaisun siitä, että oli käynyt saman katon alla, jossa
meidän Elias Lönnrot oli työskennellyt. Ajatelkaapa, välittääkö
monikaan suomalainen siitä, jos joskus sattuu paikalle, missä joku
Pushkin tai muu venäläinen suuruus on kansallista työtä tehnyt?
Mutta muuten sanoi hänkin sitä samaa, mitä nykyään kaikki Venäjällä
sanovat, nimittäin että venäläiset sivistyneet eivät enää tahdo
uskaltaa meille vieraisiin tulla, koska ovat viime aikoina kokeneet,
ettei heitä oikein hienosti kohdella. Hän puolestaan sanoi muita
kehoittaneensa ja heille vakuuttaneensa ettei tarvitse mitään peljätä
ja että suomalaiset muka ovat sympaattista väkeä. -- Illalla tuli
kapteeni minua puhuttelemaan: "Miksi te käytätte tuota vaakunaa?"
uteli hän. Vastasin mitä ennenkin olin vastannut. "Mutta kuitenkin,
miksi te oikeastaan sitä kannatte?" tinkasi hän tutkivasti. Kun
vastaukseni oli yhtä avonainen kuin kysymyskin, täytyi hänen tyytyä.
Sitten hän hiljentäen ääntänsä kysyi:
-- No, kuinka käyvät asiat?
-- Valtiollisetko?
-- Niin!
-- Kukapa sen tietää... Se vain on varma, ettei meitä niinkään
helposti venäläistytetä...
-- Sitten hän tähtäsi puheensa noihin helsinkiläisiin
katumellakoihin, sanoen että ne tulevat muka tuottamaan maallemme
pahaa. Sanoi tuntevansa suomalaiset rauhalliseksi ja rehelliseksi
kansaksi.