6 p. syyskuuta.

Noh, se on siis ohi ja minä voin jälleen ryhtyä tavalliseen

päiväkirjaani. Yleinen arvosteluni kuuluu: meritauti on pirun keksimä

Jumalan rangaistus. --

Novorossisk.

Olen käynyt toverini kanssa maalla, koska laiva seisoo kahdeksan

tuntia. Tätä kaupunkia pitäisi kutsua tuulenpesäksi, sillä täällä

tuulee alati vimmatusti.

Laivassa.

Kummallista, kuinka minua luullaan kaikeksi muuksi, vaan ei

suomalaiseksi! Yöllä, vielä ollessani meritaudin pöpperössä, kysäsi

eräs herrasmies minulta: olinko englantilainen? Ylioppilas, joka

eilen meistä erosi, sanoi pitäneensä minua saksalaisena. Persialaiset

Kaukaasiassa pitivät minua aina ranskalaisena ja panivat parastansa

sopertaakseen ranskalaisia kohteliaisuuksia. Joku on epäillyt

minua espanjalaiseksi ja joskus on minua, suomea puhuessani,

luultu italialaiseksi. Tämän laivan kapteeni sanoi minulle että,

huolimatta suomalaisesta patriotismistani, en ulkonäöltäni muka ole

vähääkään suomalainen, "mutta tuo teidän toverinne, kas hän on oikea

suomalainen tyyppi!" vakuutti hän.

Suomen vaakuna, jota kannan povellani, näkyy yhä herättävän huomiota.

Tänään eräs herrasmies, valitessani maisemakortteja, joita laivalla

myödään, yhtäkkiä, kääntyen puoleeni, ihmeekseni lausui sanan

"suomalainen" -- suomeksi.

Kuinkas te tiedätte että olen suomalainen? kysyin venäjäksi.

-- Onhan teillä Suomen vaakuna, sanoi hän, -- muuten en toki

tuntisikaan.

Näin jouduimme keskusteluun ja selville kävi että herrasmies oli

lääkäri, joka muutamia vuosia takaperin oli tehnyt matkan Suomeen,

vieläpä Kajaaniin asti, ja laskenut tervavenheellä Vaalasta alas

Ouluun. Tietysti hän oli vapaamielinen ja Suomisuosiollinen.

Oli ihan liikuttavaa kuulla umpi-venäläisen suusta lapsellisen

ihastuksen ilmaisun siitä, että oli käynyt saman katon alla, jossa

meidän Elias Lönnrot oli työskennellyt. Ajatelkaapa, välittääkö

monikaan suomalainen siitä, jos joskus sattuu paikalle, missä joku

Pushkin tai muu venäläinen suuruus on kansallista työtä tehnyt?

Mutta muuten sanoi hänkin sitä samaa, mitä nykyään kaikki Venäjällä

sanovat, nimittäin että venäläiset sivistyneet eivät enää tahdo

uskaltaa meille vieraisiin tulla, koska ovat viime aikoina kokeneet,

ettei heitä oikein hienosti kohdella. Hän puolestaan sanoi muita

kehoittaneensa ja heille vakuuttaneensa ettei tarvitse mitään peljätä

ja että suomalaiset muka ovat sympaattista väkeä. -- Illalla tuli

kapteeni minua puhuttelemaan: "Miksi te käytätte tuota vaakunaa?"

uteli hän. Vastasin mitä ennenkin olin vastannut. "Mutta kuitenkin,

miksi te oikeastaan sitä kannatte?" tinkasi hän tutkivasti. Kun

vastaukseni oli yhtä avonainen kuin kysymyskin, täytyi hänen tyytyä.

Sitten hän hiljentäen ääntänsä kysyi:

-- No, kuinka käyvät asiat?

-- Valtiollisetko?

-- Niin!

-- Kukapa sen tietää... Se vain on varma, ettei meitä niinkään

helposti venäläistytetä...

-- Sitten hän tähtäsi puheensa noihin helsinkiläisiin

katumellakoihin, sanoen että ne tulevat muka tuottamaan maallemme

pahaa. Sanoi tuntevansa suomalaiset rauhalliseksi ja rehelliseksi

kansaksi.

Kiannan rannoilta Kaspian poikki: Päiväkirjani kotimaassa ja Venäjällä v. 1902 · 第 23 / 37 题