Tänään, rantatörmällä istuen luin kappaleen Maxim Gorjkista, joka
panee minut miettimään. Se kuuluu venäjästä käännettynä seuraavasti:
"Niitä on olemassa ihmisiä, joille kaikista arvokkainta ja parhainta
elämässä näyttää olevan jonkunlainen heissä ilmenevä sielun tai
ruumiin sairaus. He riehuvat sen kanssa koko elämänsä ajan ja ovat
eläviä ainoastaan sen kautta, kärsivät sen tähden, ravitsevat itsensä
sillä, valittelevat siitä toisille ja kääntävät täten lähimmäistensä
huomion itseensä. Siitä saavat he myötätunnon itseään kohtaan ja jos
ei heillä sitä olisi, ei heillä olisi mitään. Ottakaa pois heiltä
tämä tauti, parantakaa heidät -- ja he tulevat onnettomiksi sentähden
että heiltä riistetään heidän ainoa elämisen keinonsa -- heistä
tulee silloin tyhjiä. Toisinaan on ihmisen elämä siinä määrin köyhä
että hän orjallisesti on pakoitettu pitämään arvossa oman paheensa
ja sillä elämään; voipipa suoraan sanoa että ihmiset usein ovat
paheellisia pelkästä ikävästä".
-- -- --