Päiväni kuluvat syömisessä, juomisessa, uimisessa, kirjeiden
kirjoittelemisessa ja kaikellaisissa matkavalmistuksissa. Joka päivä
kiipeän aitan-yliselle kapsäkkejäni kaivelemaan. Se on minulle
sielua rasittava työ osata jakaa tavarani kolmeen osaan: yksi osa
Kaukaasia-matkalle, toinen osa Moskovaan jätettäväksi, kolmas osa
tänne. Otanko matkaani tuon urheilu-paidan vai jätänkö tänne? Panenko
tuon sanakirjan Moskovan kapsäkkiin vai Krimmin nesessääriin?
Tarvitsenko siellä Kaukasiassa nuot raita-housut vai tulenko toimeen
ilman? Ne ovat minulle vaikeita filosoofisia kysymyksiä. Kerran kun
olin syventynyt aitan ylisellä lukemaan vanhoja lemmenkirjeitä --
tietämättä mihin kapsäkkiin ne panna -- säpsähdin yhtäkkiä kauheasti
säikähtäen: pikimusta rotta oli hyökännyt katonrajasta eteeni
ja katseli minua kiiluvin silmin. Silloin paiskasin kirjepakan
arvelematta likinnä olevaan kapsäkkiin ja livistin alas, sillä
minusta tuntui että peto käy kiinni paljaisiin varpaihini... Tietysti
täytyy supistaa Kaukaasia-kamssunsa niin vähälukuisiksi kuin
mahdollista. Suuren uhrauksen olen jo tehnyt: en ota mukaani Kaspian
merelle suutari Tolosen tekemiä suomussalmelaisia pieksujani! (Jos te
tietäisitte, kuinka tämä uhraus karvastelee sisuani!) Ne saavat jäädä
tänne joulukeliä odottamaan...
Tutkin levottomana paksua venäläistä matka-ukasaatelia. Olen saanut
selville junien kulkuvuorot aikomallani linjalla sekä laivamatkat
Volgalla. Siitä tulee hirvittävän pitkä matka. Olenpa laskenut että
Kiantajärveltä Kaspianmeren Kaukaasianpuoliseen rantaan jo yksistään
tulee noin 500 peninkulmaa.