Tässä olen astunut alas junasta kello 5 aamulla. Seutu on minulle
täydellisesti tuntematon. Odotellessani kyytihevosta olen
pessyt kasvoni; kun pestyäni katsoin pesuvatiin, niin luulinpa
nuohoojamestarin tässä käyneen. --
Keisariharju: Sieviä seutuja! Vasemmalla Längelmänvesi, oikealla
Roine. Mutta peräpohjalaisen on niin vaikea ihastua Etelä-Suomeen...
Vai tästä se on lähtöisin Topelius-vainajan laulu: "Ma oksalla
ylimmällä heilun Harjulan selänteen..." Olkoon. Parasta ovat
mielestäni kuitenkin mustikat, joita jo kypsiä tienvarsista löydän.
Joka paikassa lapsia marjassa. Keisariharjulla kohtaan kolme
neitosta nuoren ylioppilaan seurassa. Onkkalassa myös joukon nuoria
tyttöjä heleissä kesäpuvuissa ja hatuissa. Näyttivät olevan lähdössä
jollekin hupiretkelle. Minun olisi tehnyt mieli pyytää muutama heistä
kärryyni. Mutta täytyi näyttää arvokkaalta ja ottaa muukalaisen
kylmä piirre päälleen, kun sivu ajoi... Vesijärvi, Pälkäne ja
Mallasvesi! Ensi kertaa elämässäni matkustan Hämeessä (jos en lue
rautatiematkoja). Erilainen on Hämeen ukko kuin Itä-Pohjanmaan.
Erilainen hämäläinen valkotukka kyytipoika kuin Kajaanin-puolen
juro räkänokka. Mutta näkyy näissäkin olevan oma hauskuutensa. Ja
tyttölapsissa tuntuu olevan jotain pehmoisempaa, lauhkeampaa... Hiisi
vieköön, pitäiskin tulla naimaan Hämeestä... kun vain tuo heidän
silmiensä unisuus olisi poissa. Laitikkalasta saan kyyditsijäkseni
itse isäntä-ukon, ja sekös puhua osaa! Opin häneltä muutamia
hämäläisiä sanoja: heinäsuovaa sanoo teikiksi, hurjaa hevostansa
piruhassuksi. "Piruhassu" on lystinhassu sana! -- Eivät ole suuret
alaltaan täkäläiset pitäjät. Suomussalmi on niiden suhteen kuin
ruhtinaskunta. Nyt olen jo kolmannella kirkolla muutamassa tunnissa.
Minua miellyttää täällä kievarien tavaton uhkeus. Ilmakin sattui
ihana, vaikka se on harvinaisuus tänä kesänä yli koko maan. Aurinko
paistaa, joka paikassa tehdään heinää, suloinen apilasnurmen
tuoksu leyhähtelee väkevästi sieramiini. Vielä 12 kilometriä
jäljellä -- sinne minne menen. Matka käy kuin tuulessa. Tuntuu niin
hauskalta, kun Hauhon kirkolta kyytiin pannaan 74 vuotias köyhä
ukko. Hänen kanssaan rupattelemme kaikellaista. Niissä on jotain
pehmoisempaa näissäkin Hämeen jukissa. Puhekkin sillä käy seuraavaan
tapaan: "Kaunis se on tänäpänä tuo ilma-kulta. Kun rakas Ristus
antais lämpö-kultaa että valmistuis ihmisille tuo vilja-kulta".
Loppumatkalla rupesi ukko ajamaan yhä kovemmin: "ajetaan niin ettei
paita p--tä kiinni saa!" tuumi hän. Mutta minä ajattelin: yksi sama
suomenkieli kaikuu yli Suomenniemen. -- --
Tuulos, saman päivän iltana.
Ensi osa matkastani on lopussa. Tämä on minun levähdyspaikkani, minun
"tuutulinnani", josta varustaudun ison maailman matkalle. Täällä
saan lepuuttaa sieluani ja ruumistani. Kummallinen kohtalo, joka
tarjoaa minulle, ylpeälle peräpohjalaiselle aivan kuin toisen kodin
keskellä Hämettä! En tahdo vieläkään uskoa että oleskelen Hämeessä,
hämäläisten ympäröimänä. Tämä on ihana paikka tämä "Karhunkallo"
Pyhäjärven rannalla. Riisunpa heti avojaloin ja laskeudun alas
jyrkkää nurmitörmää rantaan: järvi lepää siinä kuni lumottu,
ruusunpunaiset ilta-auringon säteet leikkivät sen peilityynellä
pinnalla. Suuret sinikellot ja punaisena paistavat mansikat pellon
varressa minua ihastuttavat. Tunnen yhä olevani kotimaani helmassa...