7 p. elokuuta. Kangasala.

Tässä olen astunut alas junasta kello 5 aamulla. Seutu on minulle

täydellisesti tuntematon. Odotellessani kyytihevosta olen

pessyt kasvoni; kun pestyäni katsoin pesuvatiin, niin luulinpa

nuohoojamestarin tässä käyneen. --

Keisariharju: Sieviä seutuja! Vasemmalla Längelmänvesi, oikealla

Roine. Mutta peräpohjalaisen on niin vaikea ihastua Etelä-Suomeen...

Vai tästä se on lähtöisin Topelius-vainajan laulu: "Ma oksalla

ylimmällä heilun Harjulan selänteen..." Olkoon. Parasta ovat

mielestäni kuitenkin mustikat, joita jo kypsiä tienvarsista löydän.

Joka paikassa lapsia marjassa. Keisariharjulla kohtaan kolme

neitosta nuoren ylioppilaan seurassa. Onkkalassa myös joukon nuoria

tyttöjä heleissä kesäpuvuissa ja hatuissa. Näyttivät olevan lähdössä

jollekin hupiretkelle. Minun olisi tehnyt mieli pyytää muutama heistä

kärryyni. Mutta täytyi näyttää arvokkaalta ja ottaa muukalaisen

kylmä piirre päälleen, kun sivu ajoi... Vesijärvi, Pälkäne ja

Mallasvesi! Ensi kertaa elämässäni matkustan Hämeessä (jos en lue

rautatiematkoja). Erilainen on Hämeen ukko kuin Itä-Pohjanmaan.

Erilainen hämäläinen valkotukka kyytipoika kuin Kajaanin-puolen

juro räkänokka. Mutta näkyy näissäkin olevan oma hauskuutensa. Ja

tyttölapsissa tuntuu olevan jotain pehmoisempaa, lauhkeampaa... Hiisi

vieköön, pitäiskin tulla naimaan Hämeestä... kun vain tuo heidän

silmiensä unisuus olisi poissa. Laitikkalasta saan kyyditsijäkseni

itse isäntä-ukon, ja sekös puhua osaa! Opin häneltä muutamia

hämäläisiä sanoja: heinäsuovaa sanoo teikiksi, hurjaa hevostansa

piruhassuksi. "Piruhassu" on lystinhassu sana! -- Eivät ole suuret

alaltaan täkäläiset pitäjät. Suomussalmi on niiden suhteen kuin

ruhtinaskunta. Nyt olen jo kolmannella kirkolla muutamassa tunnissa.

Minua miellyttää täällä kievarien tavaton uhkeus. Ilmakin sattui

ihana, vaikka se on harvinaisuus tänä kesänä yli koko maan. Aurinko

paistaa, joka paikassa tehdään heinää, suloinen apilasnurmen

tuoksu leyhähtelee väkevästi sieramiini. Vielä 12 kilometriä

jäljellä -- sinne minne menen. Matka käy kuin tuulessa. Tuntuu niin

hauskalta, kun Hauhon kirkolta kyytiin pannaan 74 vuotias köyhä

ukko. Hänen kanssaan rupattelemme kaikellaista. Niissä on jotain

pehmoisempaa näissäkin Hämeen jukissa. Puhekkin sillä käy seuraavaan

tapaan: "Kaunis se on tänäpänä tuo ilma-kulta. Kun rakas Ristus

antais lämpö-kultaa että valmistuis ihmisille tuo vilja-kulta".

Loppumatkalla rupesi ukko ajamaan yhä kovemmin: "ajetaan niin ettei

paita p--tä kiinni saa!" tuumi hän. Mutta minä ajattelin: yksi sama

suomenkieli kaikuu yli Suomenniemen. -- --

Tuulos, saman päivän iltana.

Ensi osa matkastani on lopussa. Tämä on minun levähdyspaikkani, minun

"tuutulinnani", josta varustaudun ison maailman matkalle. Täällä

saan lepuuttaa sieluani ja ruumistani. Kummallinen kohtalo, joka

tarjoaa minulle, ylpeälle peräpohjalaiselle aivan kuin toisen kodin

keskellä Hämettä! En tahdo vieläkään uskoa että oleskelen Hämeessä,

hämäläisten ympäröimänä. Tämä on ihana paikka tämä "Karhunkallo"

Pyhäjärven rannalla. Riisunpa heti avojaloin ja laskeudun alas

jyrkkää nurmitörmää rantaan: järvi lepää siinä kuni lumottu,

ruusunpunaiset ilta-auringon säteet leikkivät sen peilityynellä

pinnalla. Suuret sinikellot ja punaisena paistavat mansikat pellon

varressa minua ihastuttavat. Tunnen yhä olevani kotimaani helmassa...

Kiannan rannoilta Kaspian poikki: Päiväkirjani kotimaassa ja Venäjällä v. 1902 · 第 9 / 37 题