Taivas oli hienossa pilvessä, kun laskettiin alas Pyhäkoskea. Mitäpä
minä tästä osaisin sanoa? En rupea runokielin kuvailemaan tätä
Pohjanmaan luonnon mestariteosta. Varmaan ovat tuhannet turistit jo
koettaneet kaunokielin sen aaltojen mahtavaa leikkiä leperrellä, sen
koivuisten rantojen koreutta kertoella. Moni lie runoksikin pistänyt,
vaan eipä vielä tähän päivään asti ole sommiteltu runoa, joka Pyhän
oikeata mainetta vastaisi.
Pauhatkoon Pyhä siinä missä pauhaa, turha on ihmisen sitä runoissa
laulaa, sillä se itse on suuri runo, Peräpohjolan ihmeellinen
vuosisataislaulu, carmen seculare. Vahinko ettei Sibelius vielä sitä
ole alaslaskenut, varmaan jäisi suur-säveltäjän korviin soimaan "ääni
suuri ja sorea", joka aina jokena juoksis, lainehina lailattaisi...
Valkolan rannassa Muhoksella nostatamme matkatavaramme höyryalukseen,
joka juuri on lähdössä, ja otamme herttaiset jäähyväiset
tervamiehistämme. Ei se Lehtolainen liikoja kiskonut: 5 markkaa
Kiannanjärveltä asti Muhosjoelle! Neidiltä pyysi hän vain markan
Vaalasta...
Ja nyt ollaan "laivassa" kohti Oulua menossa.
Jää hyvästi tervavenheeni mustine säkkipurjeinesi! Hyvästi Juho
Lehtolainen ja Tapion Kalle. Hyvä oli tulla ja hyvät on muistot
mieleeni jäävät, kun myötämyrskyssä elokuun yönä Oulunjärveä
lennätettiin... Tätä kaikkea olen muisteleva kuni ihmeellistä unta,
kun parin viikon perästä Volga minua kantaa Kaspianmertä kohti.
Millä tunteilla olen siellä katseleva ympäristöäni? Millainen on
oleva ero suomalaisen tervamiehen ja Volgan venäläisen "purlakan"
välillä? -- Jää hyvästi raikas ylimaan kansa alkuperäisine tapoinesi!
Älköön kulttuurin rämisevä ratas sinä ilmoisna ikänä sinun väyliäsi
turmelko! Ja kaukana pysyköön yhä rautahepo. Jumala varjelkoon sitä
tulemasta likemmäs Kajaania. Aamen! Tämä on totinen tunteeni.
Junassa kello 12.
Sepä koko hyppäys! Tervavenheestä höyryalukseen, höyrystä ajuriin,
ajurista asemalle, asemalta junaan, joka aivan kuin minua varten
läksi etelää kohti. Ajuriin noustessani olin jo heittänyt arvokkaat
hyvästit matkatoverilleni, joka sanoi jäävänsä päiväksi Ouluun,
mutta miten ollakkaan: tunnin perästä, juuri kun juna oli lähdössä,
hyppäsi tyttö samaan junaan, samaan luokkaan ja vaunuun, ja istuu nyt
tässä punaposkisena vieressäni. Ja meillä on taas yksi matka aina
Seinäjoelle asti, josta hän poikkeaa Vaasaan...
Kummallista näin yhtäkkiä tavata itsensä istumassa jyrisevässä
junassa, joka kiitää Limingan yksitoikkoisten, ihan sielua
näännyttävästi ikävien seutujen läpi -- kun muutama tunti takaperin
vielä istui suomussalmelaisen tervalastin päällä, ympärillä
Pyhäkosken ihana jokiluonto. Tämä ylimeno erämaan elämästä kiehuvaan
rautatiemaailmaan tapahtui niin äkkiä etten ehtinyt Oulussa edes
muuttaa matkapukuani ja istunpa siis ylläni punanen paita ja
jaloissani Tolosen tekemät keltaiset pieksusaappaat. Ja minusta
tuntuu että oli suuri synti erota sieltä kodikkaasta erämaastaan
ja siirtyä seuduille, missä ihmiset katsovat pieksujani kuin lehmä
uutta konttia... Hyi kuinka minä halveksin jokaista, joka ei ymmärrä
että nämät Tolosen tekemät pieksut ovat ne maailman parhaimmat
jalkineet!... Nyt puhun unissani -- muistakaa hyvät herrat että olen
noussut jo kello 3:lta Pyhäkosken niskassa. Nukuttaapa niin että jos
tuo neiti, joka vieressäni istuu, olisi lemmittyni, painaisin pääni
hänen syliinsä ja vaipuisin yhtä sikeään uneen kuin Aatami vainaa,
joka ei herännyt, vaikka kylkeä leikattiin. Ja minusta tuntuu että
jos ei olisi etiketin sitovia sääntöjä, sen muutenkin voisin tehdä...
Junan sillalla kello 4 j.pp.
Alan hiukan leppyä taas rautatiehenkin. Sain näet Kannuksessa syödä
jälkiruuaksi mansikoita kerman kanssa, ja minä olen intohimoinen
marjojen ystävä. Sitäpaitsi ostin pari appelsiinia -- eikähän
näitäkään hedelmiä kasva Suomussalmella, jospa ei Kannuksessakaan.
-- Edessäni tupakoi kaksi nuorukaista, jotka puhuvat italiankieltä.
Toinen heistä heittelee himokkaita silmäyksiä vieressäni seisovaan
tyttöön. Vai tänne sinä Don-Juan... ja minä luon murhaavan katseen
italialaiseen.