V.

Vihollisen etummaiset rivit olivat jo ehtineet alas joelle, kun

suomalaisten vasemmalta siiveltä alkoi muskettituli räiskyä heitä

vastaan. Tuota pikaa kääriytyi porilaisten joukko ruudinsavuun ja

taistelun melskeeseen. Essen tempasi itsekin eräältä jalkojensa

juureen kaatuneelta sotilaalta musketin ja alkoi ampua vihollista,

joka suomalaisten tulesta huolimatta tunkeusi yhä lähemmäs.

"De la Barre on ratsuväen kanssa jättänyt taistelutantereen", kuuli

Essen selkänsä takana kapteeni Hinnelin huohottavalla äänellä

lausuvan.

"Se roisto, ranskalais-kerskuri!" vastasi siihen jonkun toisen

raivosta käheä ääni.

"Ainoastaan kaksi eskadroonaa Turun rakuunoita ei ole totellut hänen

käskyään", jatkoi Hinnel. "He hyökkäävät juuri joelle."

Vasemmalta kuuluikin ruudinsavun ja lumituiskeen seasta suomalaisten

ratsumiesten sitten kolmikymmenvuotisen sodan tavallinen

hyökkäyshuuto: "Hakkaa päälle! Hakkaa päälle" sekä tuttua maankamaran

tärinää, joka syntyy aina ratsuväen täyttä karkua hyökätessä.

Tällä välin oli myöskin oikean siiven ratsuväki, jonka oli määrä

suojella jalkaväkeä venäläisen hevosväen hyökkäyksiltä, lähtenyt

joko de la Barren käskystä tai muutoin tämän esimerkkiä seuraten

ainuttakaan laukausta ampumatta peräytymisretkelle. Siitä tiedon

saatuaan ja voimatta sitä enää estää, komensi Armfelt sytyttämään

tuleen Napuenkylän talot ja hirsivarustukset, suojatakseen siten

jalkaväen oikeata kylkeä. Samalla lähetti hän käskyn kaikkien

joukkokuntien päälliköille, että pitkin rintamaa oli käytävä

pajunettihyökkäykseen joen yli pyrkivää vihollista vastaan.

"Hoi! pojat, pajunetit tanaan ja eteenpäin mars!" huusi Essen

Armfeltin käskyn saatuaan, paljasti miekkansa ja syöksyi itse

ensimäisenä joen äyrästä alas. "Eteenpäin myrskyä ja verivihollista

vastaan!"

Rajusti hurraten syöksyivät porilaiset vihollisen tulesta huolimatta

eteenpäin. Ne pari eskadroonaa Turun rakuunoita, jotka muuatta hetkeä

aikaisemmin olivat hyökänneet joelle, olivat tällä välin urhoollisen

taistelun jälkeen tulleet kokonaan hajotetuiksi ja vihollinen oli yhä

enemmän lähentynyt suomalaisten vallitsemaa rantaa.

Niin itsepäisesti kuin venäläiset usein saattoivatkin edetä

kuulatuiskussa, niin suomalaisten pajunettihyökkäystä he eivät

koskaan kestäneet, sillä siinä oli aina jotakin silmittömästi

läpitunkevaa ja raivokkaasti musertavaa, ikäänkuin tuo sukupolvi

sukupolvelta periytynyt ja veriin syöpynyt viha tämän maan ainaista

viljelyksen tallaajaa vastaan olisi noissa hyökkäyksissä saavuttanut

huippukohtansa. Ja vallankin tällä kertaa oli suomalaisten rynnäkössä

niin hillittömän murtavaa, että vihollisen rivit heti ensi rysyssä

joutuivat epäjärjestykseen ja alkoivat peräytyä, ja ruhtinas Galitzin

kertoi myöhemmin, ettei hän ollut kokenut niin raivokasta tappelua

sitte Pultavan päivien.

Koko kymmentuhatmiehinen venäläisten jalkaväki joutui tuossa

tuokiossa epäjärjestykseen ja alkoi villin sekasorron vallassa paeta

takaisin joen pohjoispuolisille vainioille ja niityille. Jyrisevin

voittohuudoin ajoivat heitä suomalaiset takaa ja valtasivat kymmenen

vihollisen kanuunaa, jotka tämä paetessaan oli kuitenkin ehtinyt

häthätää naulata.

Mutta kesken tätä suomalaisten voitokasta takaa-ajoa saapui

Armfeltille sanoma, että vihollisen ratsuväki oli kiertänyt palavan

Napuenkylän ja varustausi parasta aikaa hyökkäämään suomalaisten

selkään. Ja samalla ilmotettiin toisaalta, että kasakat olivat

pohjoispuolisen metsän kautta tehneet suuren kierroksen ja lähenivät

nyt suomalaisten vasenta kylkeä.

Essen porilaisineen ja Peldan-veljesten johtamat talonpojat,

jotka puutteellisista varustuksistaan huolimatta olivat uljaasti

ottaneet osaa taisteluun, saivat käskyn kiiruusti kääntyä näitä

viimemainittuja vastaan. Itse Armfelt vei muun jalkaväen takaapäin

uhkaavaa vihollista vastaan.

Raivokas hyökkäys kasakoita vastaan päättyi siihen, että nämä

villisti kirkuen ja ohjakset löysinä pakenivat kirkonkylän

puoleisille kummuille, jossa he alkoivat ryöstää sinne jätettyjä

talonpoikain rekiä sekä keihästeliä yksinäisiä, pakoretkelle

harhautuneita suomalaisia.

Kun Essen komensi joukkonsa pysähtymään, saattaakseen sen uudelleen

täyteen järjestykseen, tunsi hän äkkiä jaloissaan omituista

herpoutumista. Vasta nyt huomasi hän, että molemmat saapasvarret

olivat repelöityneet ja verissä. Hän oli siis juuri päättyneessä

temmellyksessä saanut karpiininkuulan kumpaankin jalkaansa. Hän

istuutui kaatuneen kasakkahevosen kyljelle, veti saappaat jalastaan

ja reväisten kaulahuivinsa kaistaleiksi antoi lähimmän miehen sitoa

haavat.

Tuskin oli sitominen suoritettu ja saappaat suurella vaivalla saatu

takaisin jalkaan, kun lumituiskun seasta alkoi paukkua kiivas

muskettituli ja kuulat vinkua heidän ympärillään. Vihollisen

jalkaväki oli nimittäin tällä välin saanut hyvän tilaisuuden

järjestyä sekä läheni uudelleen suomalaisia.

Armfelt oli juuri lyönyt ratsuväen hyökkäyksen takaisin, saaden siis

samalla palata joen yli jalkaväkeä vastaan Kuin yltyvä tulvavesi

saarsi ylivoimainen vihollinen suomalaisten harventuneet joukot.

Venäläisten kuulat, lumituisku ja kitkerä savu palavista Napuen

ja Laurolan taloista löivät vasten suomalaisia, jotka paikaltaan

väistymättä epätoivon vimmalla taistelivat lähes joka puolelta

päälletunkevaa vihollista vastaan. Essen komensi ampumaan, mutta

ainoastaan harvat piilukot antoivat tulta ja hänen lähellään seisovat

upseerit ilmottivat, että miehiltä puuttuu patruunia.

"No siispä pajunetit tanaan ja eteenpäin mars!" huusi hän ja

yritti kohoamaan seisoalleen. Mutta kun haavottuneet jalat eivät

totelleet hänen tahtoaan, komensi hän kaksi miestä taluttamaan

itseään kainaloista ja niin mentiin eteenpäin verisessä lumessa yli

kaatuneiden ja haavottuneiden, kuulien joka puolella soittaessa

kaameata säveltään.

"Eteenpäin, Jumala kanssamme!" hoputti Essen käheällä äänellä, ja

kun toinen hänen taluttajistaan viholliskuulan satuttamana kaatui

nurinniskoin, käski hän toisen tarttua pajunettiinsa ja hyökätä

eteenpäin, koettaen yksinään miekkaansa nojaten pysytellä pystyssä.

Mutta jalkoja särki armottomasti, niin että hänen oli pakko laskeutua

lumeen polvilleen. Miekan pisti hän eteensä kinokseen ja ryhtyi

ampumaan pistooleillaan.

Miekka ja sana II: Historiallisia kertomuksia · 第 34 / 46 题