Vihollisen etummaiset rivit olivat jo ehtineet alas joelle, kun
suomalaisten vasemmalta siiveltä alkoi muskettituli räiskyä heitä
vastaan. Tuota pikaa kääriytyi porilaisten joukko ruudinsavuun ja
taistelun melskeeseen. Essen tempasi itsekin eräältä jalkojensa
juureen kaatuneelta sotilaalta musketin ja alkoi ampua vihollista,
joka suomalaisten tulesta huolimatta tunkeusi yhä lähemmäs.
"De la Barre on ratsuväen kanssa jättänyt taistelutantereen", kuuli
Essen selkänsä takana kapteeni Hinnelin huohottavalla äänellä
lausuvan.
"Se roisto, ranskalais-kerskuri!" vastasi siihen jonkun toisen
raivosta käheä ääni.
"Ainoastaan kaksi eskadroonaa Turun rakuunoita ei ole totellut hänen
käskyään", jatkoi Hinnel. "He hyökkäävät juuri joelle."
Vasemmalta kuuluikin ruudinsavun ja lumituiskeen seasta suomalaisten
ratsumiesten sitten kolmikymmenvuotisen sodan tavallinen
hyökkäyshuuto: "Hakkaa päälle! Hakkaa päälle" sekä tuttua maankamaran
tärinää, joka syntyy aina ratsuväen täyttä karkua hyökätessä.
Tällä välin oli myöskin oikean siiven ratsuväki, jonka oli määrä
suojella jalkaväkeä venäläisen hevosväen hyökkäyksiltä, lähtenyt
joko de la Barren käskystä tai muutoin tämän esimerkkiä seuraten
ainuttakaan laukausta ampumatta peräytymisretkelle. Siitä tiedon
saatuaan ja voimatta sitä enää estää, komensi Armfelt sytyttämään
tuleen Napuenkylän talot ja hirsivarustukset, suojatakseen siten
jalkaväen oikeata kylkeä. Samalla lähetti hän käskyn kaikkien
joukkokuntien päälliköille, että pitkin rintamaa oli käytävä
pajunettihyökkäykseen joen yli pyrkivää vihollista vastaan.
"Hoi! pojat, pajunetit tanaan ja eteenpäin mars!" huusi Essen
Armfeltin käskyn saatuaan, paljasti miekkansa ja syöksyi itse
ensimäisenä joen äyrästä alas. "Eteenpäin myrskyä ja verivihollista
vastaan!"
Rajusti hurraten syöksyivät porilaiset vihollisen tulesta huolimatta
eteenpäin. Ne pari eskadroonaa Turun rakuunoita, jotka muuatta hetkeä
aikaisemmin olivat hyökänneet joelle, olivat tällä välin urhoollisen
taistelun jälkeen tulleet kokonaan hajotetuiksi ja vihollinen oli yhä
enemmän lähentynyt suomalaisten vallitsemaa rantaa.
Niin itsepäisesti kuin venäläiset usein saattoivatkin edetä
kuulatuiskussa, niin suomalaisten pajunettihyökkäystä he eivät
koskaan kestäneet, sillä siinä oli aina jotakin silmittömästi
läpitunkevaa ja raivokkaasti musertavaa, ikäänkuin tuo sukupolvi
sukupolvelta periytynyt ja veriin syöpynyt viha tämän maan ainaista
viljelyksen tallaajaa vastaan olisi noissa hyökkäyksissä saavuttanut
huippukohtansa. Ja vallankin tällä kertaa oli suomalaisten rynnäkössä
niin hillittömän murtavaa, että vihollisen rivit heti ensi rysyssä
joutuivat epäjärjestykseen ja alkoivat peräytyä, ja ruhtinas Galitzin
kertoi myöhemmin, ettei hän ollut kokenut niin raivokasta tappelua
sitte Pultavan päivien.
Koko kymmentuhatmiehinen venäläisten jalkaväki joutui tuossa
tuokiossa epäjärjestykseen ja alkoi villin sekasorron vallassa paeta
takaisin joen pohjoispuolisille vainioille ja niityille. Jyrisevin
voittohuudoin ajoivat heitä suomalaiset takaa ja valtasivat kymmenen
vihollisen kanuunaa, jotka tämä paetessaan oli kuitenkin ehtinyt
häthätää naulata.
Mutta kesken tätä suomalaisten voitokasta takaa-ajoa saapui
Armfeltille sanoma, että vihollisen ratsuväki oli kiertänyt palavan
Napuenkylän ja varustausi parasta aikaa hyökkäämään suomalaisten
selkään. Ja samalla ilmotettiin toisaalta, että kasakat olivat
pohjoispuolisen metsän kautta tehneet suuren kierroksen ja lähenivät
nyt suomalaisten vasenta kylkeä.
Essen porilaisineen ja Peldan-veljesten johtamat talonpojat,
jotka puutteellisista varustuksistaan huolimatta olivat uljaasti
ottaneet osaa taisteluun, saivat käskyn kiiruusti kääntyä näitä
viimemainittuja vastaan. Itse Armfelt vei muun jalkaväen takaapäin
uhkaavaa vihollista vastaan.
Raivokas hyökkäys kasakoita vastaan päättyi siihen, että nämä
villisti kirkuen ja ohjakset löysinä pakenivat kirkonkylän
puoleisille kummuille, jossa he alkoivat ryöstää sinne jätettyjä
talonpoikain rekiä sekä keihästeliä yksinäisiä, pakoretkelle
harhautuneita suomalaisia.
Kun Essen komensi joukkonsa pysähtymään, saattaakseen sen uudelleen
täyteen järjestykseen, tunsi hän äkkiä jaloissaan omituista
herpoutumista. Vasta nyt huomasi hän, että molemmat saapasvarret
olivat repelöityneet ja verissä. Hän oli siis juuri päättyneessä
temmellyksessä saanut karpiininkuulan kumpaankin jalkaansa. Hän
istuutui kaatuneen kasakkahevosen kyljelle, veti saappaat jalastaan
ja reväisten kaulahuivinsa kaistaleiksi antoi lähimmän miehen sitoa
haavat.
Tuskin oli sitominen suoritettu ja saappaat suurella vaivalla saatu
takaisin jalkaan, kun lumituiskun seasta alkoi paukkua kiivas
muskettituli ja kuulat vinkua heidän ympärillään. Vihollisen
jalkaväki oli nimittäin tällä välin saanut hyvän tilaisuuden
järjestyä sekä läheni uudelleen suomalaisia.
Armfelt oli juuri lyönyt ratsuväen hyökkäyksen takaisin, saaden siis
samalla palata joen yli jalkaväkeä vastaan Kuin yltyvä tulvavesi
saarsi ylivoimainen vihollinen suomalaisten harventuneet joukot.
Venäläisten kuulat, lumituisku ja kitkerä savu palavista Napuen
ja Laurolan taloista löivät vasten suomalaisia, jotka paikaltaan
väistymättä epätoivon vimmalla taistelivat lähes joka puolelta
päälletunkevaa vihollista vastaan. Essen komensi ampumaan, mutta
ainoastaan harvat piilukot antoivat tulta ja hänen lähellään seisovat
upseerit ilmottivat, että miehiltä puuttuu patruunia.
"No siispä pajunetit tanaan ja eteenpäin mars!" huusi hän ja
yritti kohoamaan seisoalleen. Mutta kun haavottuneet jalat eivät
totelleet hänen tahtoaan, komensi hän kaksi miestä taluttamaan
itseään kainaloista ja niin mentiin eteenpäin verisessä lumessa yli
kaatuneiden ja haavottuneiden, kuulien joka puolella soittaessa
kaameata säveltään.
"Eteenpäin, Jumala kanssamme!" hoputti Essen käheällä äänellä, ja
kun toinen hänen taluttajistaan viholliskuulan satuttamana kaatui
nurinniskoin, käski hän toisen tarttua pajunettiinsa ja hyökätä
eteenpäin, koettaen yksinään miekkaansa nojaten pysytellä pystyssä.
Mutta jalkoja särki armottomasti, niin että hänen oli pakko laskeutua
lumeen polvilleen. Miekan pisti hän eteensä kinokseen ja ryhtyi
ampumaan pistooleillaan.