Kun Simo Olavinpoika kolme päivää myöhemmin sotaväen osaston kanssa
hyökkäsi pienemmän nuijajoukon kimppuun Juvan Härkölässä, hämmästyi
hän suuresti nähdessään, että talonpoikain johtajalla oli käsien
sijasta villariepuihin käärityt lyhyet tyngät. Itse ei tämä omituinen
päällikkö niin ollen voinut ottaa osaa taisteluun, mutta sitä
innokkaammin yllytti hän toisia, riehuen kuin vimmattu miestensä
keskellä, huitoen ilmaa kädentyngillään, valjuna ja liekehtivin
silmin. Simo Olavinpoika tunsi hänet pian samaksi talonpojaksi,
joka oli herra Götrikille tuonut nuijamiesten kirjeen ja jolta
hän esimiehensä käskystä oli hakkauttanut kädet poikki. Hänen
esiintymisensä synnytti kauhua sotamiehissä ja Simo Olavinpojalla oli
täysi työ, saadakseen heidät järjestyksessä pysyen käymään päälle.
Taistelu muuttui vimmatuksi ja ainoastaan suuremman mieslukunsa ja
parempien aseidensa avulla pääsivät sotamiehet lopulta voitolle,
kun talonpojista lähemmäs sata miestä makasi kuolleina hangella.
Loput pakenivat pohjoiseen päin ja niiden mukana hävisi sotamiesten
näkyvistä kädetön johtajakin.
Edellisenä yönä oli niinikään taisteltu Parkunmäen tienoilla,
muutamia virstoja Härkölästä itään, missä nuijamiesten jälkeläiset
parisataa vuotta myöhemmin saivat kunniakkaan voiton venäläisistä.
Talonpojat joutuivat täälläkin tappiolle ja näiden tapausten
vaikutuksesta raukeni pohjoissavolaisten kapinainto. He hajaantuivat
ja palasivat niine hyvineen kotitienoilleen.
Mutta Lounais-Savossa, jossa risteili suursavolaisten ja hämäläisten
muodostamia nuijajoukkoja, leimahteli vielä tuolla ja täällä
sodanliekki. Muutamia päiviä edellisen jälkeen taisteltiin Juvan
Koikkalassa. Siellä olivat nuijamiehet sijottuneet erääseen taloon,
jonka piha oli linnan tavoin umpeen rakennettu ja teljetty vahvalla
portilla. Kun sotamiehet lähestyivät sitä ja vaativat avattavaksi,
ilmestyi portin päälle talonpoikain johtaja Härkölästä. Typistettyjä
käsiään huitoen syyti hän sotamiehille kaameita kirouksia, samalla
kuin kapeiden ikkuna-aukkojen takana helähtelivät jousenjänteet ja
sulitetut nuolet alkoivat suhahdella ilmassa. Kammoksuen peräytyivät
sotamiehet eikä heidän päällikkönsä, joka oli itsekin saanut
nuolenhaavan otsaansa, samalla kuin toinen nuoli oli lävistänyt
hänen selkähaarniskansa, saanut heitä tekemään uutta yritystä
taloa vastaan. Tyhjin toimin peräytyivät he apuväkeä hakemaan ja
sotamiesten keskuuteen levisi kummallisia ja uskomattomia juttuja
kädettömästä miehestä, joka paholaisena riehui talonpoikain keskellä
ja yllytti heitä kapinaan.
Kun sotamiehet muutaman päivän kuluttua lisääntynein voimin palasivat
Koikkalaan, olivat kapinalliset talonpojat tipotiessään. Mutta
Remojärvellä kuulivat he joukon nuijamiehiä asettuneen samanlaiseen
linnotettuun taloon ja riensivät sinne. Tällä kertaa eivät he
yrittäneetkään taloa vallottaa, vaan sytyttivät sen nurkat tuleen.
Epätoivon hurjuudella tekivät talonpojat uloshyökkäyksiä, mutta kerta
kerralta ajettiin heidät takaisin palavaan taloon.
Unelias sydäntalven aurinko oli kiivennyt taivaanrannan yläpuolelle
ja katseli välinpitämätönnä kaameata näytelmää, kun palavasta talosta
syöksyi harmaalle pakkastaivaalle savua ja liekkejä ja ilman täytti
taistelevain karjunta, liekkeihin sortuneiden surkeat huudot ja
koirien valittava ulvonta. Nuolten loppuessa ampuivat talonpojat
puukoillaan, tarttuen sitten keihäisiin ja nuijiin ja tehden vielä
viimeisen ulosrynnistyksen.
Tällöin nähtiin jälleen kädetön mieskin Hän seisoi, kädentynkiään
ojennellen, savun keskellä asuinrakennuksen katolla, yllyttäen
tovereitaan ja solvaten sotamiehiä, jotka turhaan koettivat
ampuma-aseillaan häneen osata. Hetkistä ennen kuin katto putosi alas,
heittäysi hän maahan.
Kohta sen jälkeen lakkasi taistelu, sillä talonpojat olivat kaatuneet
viimeiseen mieheen ja laajalti talon ympärillä punersi lumi heidän
verestään. Mutta kaatuneiden joukosta ei löydetty kädetöntä miestä.
Häntä ei myöskään nähty enää mukana siinä kaameassa näytöksessä, joka
pari päivää tämän jälkeen Mikkelin pappilassa painoi loppusinetin
savolaisten nuijakapinalle -- kun sotaväki katalasti sanansa
syöden teurasti varustuksestaan ulos tulleen ja aseensa jättäneen
talonpoikaisjoukon.