Löydämme Moreaun.
Nähdessäni Montgomeryn tyhjentävän kolmannen annoksen viinaa, asetuin
väliin. Hän oli jo enemmän kuin puolihumalassa.
Sanoin hänelle, että Moreaulle tällä kertaa oli täytynyt tapahtua
jotakin vakavaa, muuten olisi hän jo palannut. Velvollisuutemme oli
mennä katsomaan, kuinka hänen oli käynyt.
Montgomery vastusteli heikosti, mutta suostui lopuksi. Söimme ensin
vähäsen ja lähdimme sitten kaikin kolmin etsimään Moreauta.
Ehkäpä se johtui jännityksestä, jossa olin koko tuon ajan, mutta vielä
tänäänkin muistan selvästi kuinka lähdimme matkalle troopillisen
päivän helteessä ja äänettömyydessä. M'ling astui eellimmäisenä
hartiat koholla ja liikutellen päätänsä nopeasti tähystellessään tien
kummallekin puolelle.
Hän oli aseeton kadotettuaan kirveensä kohdatessaan nuo sikaihmiset.
Hänen aseensa oli hänen voimakkaat hampaansa, jos taisteluun
käytäisiin. Montgomery asteli horjahdellen hänen takanaan, kädet
taskussa ja pää riipuksissa. Hän oli äkeissään minulle, kun olin
ottanut hänen viinansa.
Vasen käsivarteni oli siteessä -- olipa onni, että se oli vasen --
revolveri oikeassani.
Kuljimme kapeata polkua läpi rehevän kasvullisuuden länteen päin.
Yhtäkkiä M'ling pysähtyi ruumis jäykkänä valppaudesta. Montgomery
melkeinpä hoippui häntä vasten, pysähtyen hänkin.
Kuunnellessamme kuulimme askelia ja ääniä, jotka lähestyivät metsässä.
"Hän on kuollut!" sanoi syvä, värähtelevä ääni.
"Hän ei ole kuollut ... hän ei ole kuollut!" soperteli toinen ääni.
"Me näimme, me näimme!" sanoivat useat muut.
"_Hei!_ -- Hei siellä!" huusi Montgomery yhtäkkiä.
"Piru teidät periköön!" sanoin minä tarttuen revolveriini.
Vallitsi hetken hiljaisuus, jonka jälkeen viidakosta alkoi kuulua
kahinaa, sieltä täältä, ja näyttäytyi puolisen tusinaa merkillisiä
kasvoja, joita omituinen tuli elähytti.
M'lingin kurkusta kuului muriseva ääni.
Tunsin nyt apinaihmisen, jonka äänen jo olin kuullut, ja kaksi
valkopukuista olentoa, jotka olin nähnyt Montgomeryn veneessä. Kaksi
pilkullista olentoa, ja tuo hirveä kyyry olento, joka luki lakia.
Hänen harmaa tukkansa valui poskille, ja harmaat kiharat, jotka olivat
jakauksessa otsalla, riippuivat paksujen kulmakarvojen yli. Kömpelö
olento, jonka kasvoja ei näkynyt, vain punaiset silmät tirkistelivät
uteliaina vihreitten lehtien välistä.
Aluksi ei kukaan puhunut mitään.
Yhtäkkiä nikotti Montgomery:
"Kuka ... on kuollut? Kuka ... sanoi, että hän on kuollut?"
Apinaihminen loi syyntuntoisen katseen harmaaseen karvaiseen olentoon.
"Hän on kuollut", sanoi tämä. "He näkivät sen."
Kummitukset eivät näyttäneet uhkaavilta. Ne näyttivät olevan peloissaan
ja hämmennyksissä.
"Missä hän on?" kysyi Montgomery.
"Tuolla!" sanoi harmaa, osottaen erääseen suuntaan.
"Onko lakia enää?" kysyi apinaihminen. "Vieläkö on niin, taikka näin?
Onko hän oikein kuollut?"
"Onko lakia enää?" toisti valkopukuinen. "Onko lakia enää, sinä toinen,
jolla on ruoska?"
"Hän on kuollut", sanoi karvainen olento, jonka jälkeen kaikki
mulkoilivat meihin.
"Prendick", sanoi Montgomery katse tylsänä. "Kaiken todennäköisyyden
mukaan on hän kuollut."
Keskustelun aikana olin seisonut hänen takanaan. Nyt aloin ymmärtää,
kuinka heidän laitansa oli. Astuin yhtäkkiä esiin, asetuin hänen
eteensä ja sanoin:
"Lain lapset, hän _ei ole_ kuollut!"
M'ling käänsi terävän katseensa minuun päin.
"Hän on muuttanut muotoa -- hän on vaihtanut ruumista", jatkoin minä.
"Te ette näe häntä pieneen aikaan. Hän on tuolla ylhäällä" -- osotin
taivasta -- "ja katselee teitä sieltä. Te ette voi nähdä häntä. Mutta
hän näkee teidät. Peljätkää lakia!"
Katsoin heitä suoraan silmiin. He peräytyivät. "Hän on suuri, hän on
hyvä!" sanoi apinaihminen ja loi tuskaisen katseen puiden latvoihin.
"Entä toinen olento?" kysyin minä.
"Olentoko, joka juoksi ja huusi ja vuosi verta ja itki? -- Se on
myöskin kuollut," sanoi harmaa, edelleen tuijottaen minuun.
"Hyvä on!" murisi Montgomery.
"Toinen, jolla on ruoska", alotti harmaa.
"Entä sitten?" sanoin minä.
"Hän sanoi, että hän oli kuollut."
Montgomery oli vielä kyllin selvä ymmärtääkseen, minkä vuoksi minä
kielsin Moreaun kuoleman.
"Hän ei ole kuollut", sanoi hän hitaasti. "Hän ei ole ollenkaan
kuollut. Ei kuolleempi kuin minäkään."
"Muutamat ovat rikkoneet lakia vastaan", sanoin minä. "Heidän täytyy
kuolla. Toiset ovat jo kuolleet. Näyttäkää meille nyt, missä hänen
vanha ruumiinsa on. Se ruumis, jonka hän heitti luotaan, sen vuoksi
ettei hän enää sitä tarvinnut."
"Tule tätä tietä, ihminen, joka menit mereen", sanoi harmaa.
Kaikki kuusi näyttivät meille tietä.
Kuljimme tämän sanajalkojen, köynnöskasvien ja puunrunkojen sekamelskan
läpi luoteeseen päin.
Silloin kuulimme ääntä, lehdikössä kahisi ja muuan punainen olio
syöksähti huutaen ohitsemme. Heti sen perästä syöksyi kiivaasti
takaa-ajaen julma hirviö, jonka kuono oli veressä. Se ei ehtinyt
pysähtyä ennen kuin se oli aivan keskellämme.
Harmaa hypähti sivulle, M'ling hyppäsi muristen sitä vastaan, mutta
työnnettiin syrjään, Montgomery ampui, mutta osumatta, levitti kätensä
ja väistyi.
Silloin ammuin minäkin olentoa, joka yhä läheni -- ammuin sitä
suoraan päähän. Näin sen kamalien piirteitten häviävän laukauksen
välkähdykseen, mutta se syöksyi kuitenkin ohitseni, heittäytyi
Montgomeryn kimppuun ja tarttui häneen kuolinkamppailussaan.
Olin nyt yksin M'lingin, kuolleen hirviön ja maassa makaavan
Montgomeryn kanssa.
Montgomery nousi hitaasti ja tuijotti pökertyneenä hänen vieressään
makaavaan eläinihmiseen. Tämä tapaus teki hänet melkein selväksi. Hän
kömpi pystyyn.
Harmaa ryömi varovasti esiin viidakosta.
"Katsokaa", sanoin minä, "eikö laki elä? Siinä on seuraus lain
rikkomisesta!"
Hän osotti kuollutta hirviötä.
"Hän lähettää tulen, joka tappaa", jatkoi hän matalalla äänellä,
toistaen osan lakilitaniaa.
Toiset kokoontuivat paikalle ja seisoivat ääneti tuijottaen.
Lopulta lähenimme saaren toista päätä.
Löysimme puman raadellun ruumiin. Sen lapaluu oli kuulan musertama.
Kaksikymmentä metriä etäämpää löysimme sen, jota haimme.
Hän makasi suullaan tallatussa putkiviidakossa. Hänen toinen kätensä
oli ruhjoontunut ranteen kohdalta, ja hänen valkea tukkansa oli veren
tahraama. Päälaen olivat puman käpälät musertaneet. Tallatut putket
hänen allaan olivat veren tahraamat. Emme löytäneet hänen revolveriaan.
Montgomery käänsi hänet.
* * * * *
Kannoimme Moreaun ruumiin eläinkansan avulla aituukseen. Hän oli
raskas, ja saimme levähtää monta kertaa.
Alkoi hämärtää. Useasti kuulimme näkymättömien olentojen ulvovan ja
kirkuvan tien vierellä, ja kerran tuli pieni punainen olento läheltä
töllistelemään meitä, kadoten taas.
Mutta kukaan ei enää käynyt kimppuumme.
Aituuksen portilla erosimme seuralaisistamme. M'ling meni heidän
mukanaan.
Panimme oven lukkoon, kannoimme Moreaun pahoin runnellun ruumiin
pihalle ja laskimme sen oksavuoteelle.
Sitten menimme laboratorioon ja lopetimme kaikkien elävien olentojen
tuskat siellä.