Kättäni ei enää särkenyt niin kovaa, mutta se aiheutti kuumetta. Koko
ruumistani kuumotti ja minua alkoi janottaa. Varjoni piteni. Pidin
silmällä tuota ihmiseläintä, kunnes se katosi. "Palaisivatko Moreau ja
Montgomery enää ollenkaan?" -- Kolme merilintua alkoi tapella jostakin
rantaan ajautuneesta suupalasta.
Silloin kuulin kaukaa revolverinlaukauksen, aituuksen toiselta puolelta.
Pitkän hiljaisuuden kuluttua kuulin toisen laukauksen. Sen jälkeen
kuului lähempää kimakka huuto, jota seurasi taas kiusottava hiljaisuus.
Onneton mielikuvitukseni alkoi taas kiusata minua.
Yhtäkkiä kuului taas laukaus läheltäni.
Menin nurkan taakse ja kauhistuin, nähdessäni Montgomeryn tulevan naama
punaisena, tukka pörrössä ja toinen housunpolvi rikki. Hänen ilmeensä
oli tavattoman hämmentynyt. Hänen takanaan astui eläinihminen M'ling,
jonka suupielissä oli uhkaavia ruskeita pilkkuja.
"Onko hän palannut?" kysyi Montgomery.
"Moreauko? Ei."
"Hyvä jumala", sanoi Montgomery ähkien, melkeinpä nyyhkien, niin
hengästynyt hän oli. "Menkää sisälle!" lisäsi hän ja tarttui
käteeni. "Ne ovat hulluja jokikinen. Ne juoksentelevat ympäri saarta
pähkähulluina. En käsitä, mitä on tapahtunut. Kerron mitä tiedän kun
taas voin hengittää. Antakaa minulle vähän paloviinaa!"
Hän astui edelläni huoneeseen ja istui tuolille. M'ling heittäytyi
maahan oven ulkopuolelle kuin väsynyt koira ja hengitti huohottaen kuin
koira. Annoin Montgomerylle viinaa ja vettä. Hän tuijotti tylsästi
eteensä ilmaa haukkoen.
Parin minutin kuluttua kertoi hän, mitä oli tapahtunut.
Hän oli seurannut heidän jälkiään kappaleen matkaa. Tämä ei ollutkaan
vaikeata, sillä mistä jäljet kulkivat, oli viidakko sotkettua,
ja valkoiset kääreenpalaset ja veripilkut ruohossa ja pensaissa
näyttivät lisäksi, mistä puma oli kulkenut. Mutta kivisellä maalla
virran lähellä, mistä olin nähnyt eläinihmisen juovan, olivat jäljet
hävinneet. Hän oli sitten kulkenut umpimähkään länteen päin ja
huudellut Moreauta nimeltä.
M'ling oli liittynyt häneen kädessään pieni kirveensä. M'ling ei
ollut nähnyt puman pakenevan, hän oli ollut puita pilkkomassa lähellä
paikkaa, jossa Montgomery oli alkanut huutaa. He jatkoivat matkaansa
huudellen. Kaksi eläinihmistä oli lähestynyt viidakossa ryömien ja
tuijotti heihin ilmeillä, jotka saattoivat Montgomeryn levottomaksi,
sen vuoksi että ne olivat niin omituiset.
Hän huusi heille, mutta he pakenivat syyllisyydestään tietoisina.
Montgomery ei enää viitsinyt huutaa, ja jatkettuaan hetkisen matkaansa
umpimähkään päätti hän mennä majojen luo.
Rotko oli tyhjä.
Silloin päätti hän palata, vielä levottomampana.
Tällöin tapasi hän nuo kaksi sikaihmistä, jotka olin nähnyt tanssivan
samana iltana, jolloin olin tullut saarelle; heidän suupielensä olivat
veressä ja he olivat sangen kiihtyneitä. He juoksivat läpi sanajalkojen
ja pysähtyivät villi ilme katseissaan nähdessään hänet. Hän paukutti
ruoskaansa, mutta silloin syöksyivät he heti hänen kimppuunsa.
Koskaan ennen ei eläinihminen vielä ollut tohtinut tätä tehdä. Hän
ampui toista päähän M'lingin käydessä toisen kimppuun pyörien siihen
takertuneena maassa. M'ling sai vastustajansa alleen tarttuen sitä
kurkkuun, jonka jälkeen Montgomery ampui senkin, kun se sätkytteli
M'lingin otteessa.
Hänen oli ollut vaikeata saada M'lingiä enää mukaansa.
Sen jälkeen olivat he kiiruhtaneet minun luokseni.
Matkalla oli M'ling yhtäkkiä syöksähtänyt viidakkoon ja ajanut sieltä
pienehkön otseloti-ihmisen, jossa myöskin oli veritahroja ja joka
ontui jalkahaavan takia. Tämä peto oli juossut pienen matkan, mutta
sitten yhtäkkiä käynyt raivokkaasti M'lingin kimppuun, jonka jälkeen
Montgomery oli ampunut senkin, pelkästä ilkeydestä, kuten minusta
tuntui.
"Mitä tämä kaikki merkitsee?" kysyin minä.
Montgomery pudisti päätään ja kaatoi lisää viinaa suuhunsa.