Rumat soutajat.
Kun saarelaiset näkivät, että kapteeni oli hyljännyt minut, armahtivat
he minua.
Veneeni ajautui hitaasti saareen päin, ja hysterinen helpotuksentunne
valtasi minut huomatessani isonveneen kääntyvän ja tulevan kohti. Se
oli raskaassa lastissa, ja sen tultua lähemmäksi näin Montgomeryn
harmaapäisen toverin istuvan sen perässä laatikoiden ja koirien
joukossa. Hän tirkisteli ääneti minuun. Mustanaama mulkoili myöskin
omituisilla silmillään istuessaan veneen kokassa puman vieressä. Sitä
paitsi oli veneessä vielä kolme merkillisen eläimellisen näköistä
miestä. Montgomery, joka hoiti peräsintä, ohjasi veneen lähelleni,
tarttui köyteen ja sitoi sen oman veneensä perään hinatakseen minun
venettäni, sillä isossaveneessä ei ollut tilaa minulle. Hän ojensi
minulle myöskin äyskärin, jolla aloin innokkaasti tyhjentää venettäni.
Sen jälkeen saatoin lähemmin tarkastaa seuralaisiani.
Harmaahapsi katseli yhä huolestuneen näköisenä minua. Kun katseemme
yhtyivät, loi hän silmänsä alas ja tähysteli koiria, jotka istuivat
hänen jalkainsa juuressa. Hän oli voimakasrakenteinen mies jonka otsa
oli sangen kaunis, mutta piirteet raskaat. Hänen silmäluomensa olivat
hieman pussikkaat, kuten iäkkäitten ihmisten usein ovat, ja rypyt hänen
tarmokkaan suunsa ympärillä ilmaisivat voimakasta päättäväisyyttä.
Hän jutteli Montgomeryn kanssa, mutta niin hiljaa, etten kuullut,
mitä he sanoivat. Hänestä silmäni siirtyivät noihin kolmeen muuhun
mieheen -- kummallisiin olentoihin! Minä näin vain heidän kasvonsa,
jotka vaikuttivat minuun tavattoman vastenmielisesti. Katsoin tiukasti
heihin, mutta ilkeä ensi vaikutus ei vain hävinnyt, vaikkakaan en
oikein käsittänyt, mistä se johtui. Miehet olivat ruskeita ja heidän
jäsenensä olivat kummallisesti kiedotut likaiseen valkeaan kankaaseen,
joka peitti vieläpä heidän kätensäkin. En koskaan ollut nähnyt
miehiä tuolla tavoin käärittyinä -- kuin itämaitten naiset. Heillä
oli turbaanitkin, joitten alta heidän peikonkasvonsa pistivät esiin,
kasvot ulkonevine alaleukoineen ja loistavine silmineen. Heidän mustat
hiuksensa muistuttivat jouhia ja istuessaan näyttivät he pitemmältä
kuin mitkään ennen näkemäni ihmiset. Harmaahapsi, jonka olin nähnyt
runsaasti kolmen kyynärän mittaiseksi, oli istuessaan päätään lyhyempi
heitä. Jälkeenpäin huomasin, että he eivät olleet minua pitempiä, mutta
heidän vartalonsa oli luonnottoman pitkä ja heidän reitensä lyhyet ja
omituisen vääntyneet. Sanalla sanoen, ilettävän rumaa seuraa, ja heidän
päittensä yläpuolelta tirkisteli veneen kokasta tuo mustanaamainen
olento vihreillä silmillään.
Katsoessani heihin vastasivat he katseeseeni, mutta heti he toinen
toisensa jälkeen siirsivät arasti katseensa minusta. Ymmärsin, että
vaivasin heitä, ja käänsin sen vuoksi huomioni saareen.
Se oli matala ja tiheän kasvullisuuden peitossa. Varsinkin muuatta
palmulajia, jota en tuntenut, kasvoi rehevänä kaikkialla. Eräästä
kohden kohosi ohut valkoinen savupatsas korkealle ilmaan, jossa se
levisi kuin viuhka.
Tulimme nyt leveään lahteen, jota matalat niemekkeet ympäröivät.
Ranta oli himmeänharmaata hietikkoa kohoten äkkijyrkästi
kuusi-seitsenkymmentä jalkaa korkeaksi harjuksi, jota siellä täällä
peitti puut ja pensaat. Rinteen puolivälissä oli nelikulmainen
kiviaitaus, jonka myöhemmin huomasin tehdyksi koralleista ja
laavanpalasista. Kaksi olkikattoa pisti näkyviin aitauksen keskeltä.
Rannalla vedenrajassa seisoi muuan mies meitä odottamassa. Ollessamme
vielä etäämpänä olin ollut näkevinäni joittenkin kummallisten olentojen
hääriskelevän rinteen pensaikossa, mutta nyt niitä ei enää näkynyt.
Rannalla seisoja oli keskipituinen mies mustine neekerinkasvoineen.
Hänen suunsa oli suuri, mutta melkein ilman huulia, hänen käsivartensa
olivat tavattoman pitkät ja hoikat ja hänen jalkateränsä pitkät ja
litteät. Lisäksi oli hän vielä länkäsääri. Hänen piirteensä olivat
raskaat, ja hän tirkisteli meihin jäykästi. Hän oli puettu samoin kuin
Montgomery ja hänen valkotukkainen toverinsa sarssiseen takkiin ja
housuihin.
Tullessamme lähemmäksi alkoi mies juosta edestakaisin rannalla mitä
omituisimmin liikkein.
Montgomeryn käskystä hypähtivät nuo neljä isonveneen miestä pystyyn,
merkillisen kömpelöin liikkein, ja laskivat purjeet käärien ne kokoon.
Montgomery ohjasi pienehköön satamalampeen joka oli kaivettu hiekkaan,
se oli kyllin suuri vastaanottaakseen veneen vuoksen aikana.
Kuulin keulan rasahtavan hiekkaan, irrotin veneen kiinnitysköyden ja
työnsin sen maihin. Nuo neljä miestä astua laahustivat rannalle mitä
merkillisimmin liikkein, ja alkoivat rannalla seisovan miehen avulla
purkaa veneen lastia. Varsinkin valkopukuisten miesten liikkeet olivat
kummallisia; heidän jalkansa eivät olleet jäykät, mutta kuitenkin he
astuivat jollakin ihmeen tavalla, aivan kuin jalat olisivat olleet
sijoiltaan.
Koirat murisivat edelleenkin ja tempoivat kahleitaan pyrkien noitten
omituisten miesten kimppuun.
Kolme suurikokoista miestä jutteli keskenään kummallisin kurkkuäänin,
ja mies, joka oli odottanut rannalla, alkoi myöskin innokkaasti puhella
jollakin vieraalla kielellä.
Olin joskus ennen kuullut samanlaisen äänen, mutta en voinut muistaa
missä.
Valkohapsi seisoi kuuden ulvovan koiran keskellä ja huusi niin kovalla
äänellä käskynsä, että se kuului yli metelin. Montgomery astui myöskin
maihin, ja kaikki alkoivat purkaa lastia; minä olin liian voimaton
voidakseni auttaa. Valkohapsi sanoi minulle:
"Näyttää siltä kuin vielä olisitte ilman aamiaista."
Hänen pienet silmänsä säihkyivät kirkkaan mustina valkoisten
kulmakarvojen alta.
"Suokaa anteeksi, että olette saanut odottaa", jatkoi hän. "Te olette
nyt vieraamme, ja meidän on tehtävä olonne mukavaksi -- vaikkakin
saavutte kutsumattomana vieraana, kuten tiedätte."
Hän katsahti minuun terävästi ja lisäsi:
"Montgomery sanoo, että te olette sivistynyt mies, herra Prendick --
vieläpä hiukan tiedemieskin. Saanko kysyä millä alalla?"
Kerroin hänelle, että olin muutaman vuoden opiskellut Royal College
of Science'ssä, biologiaa Huxleyn johdolla. Tällöin kohotti hän vähän
kulmiansa ja virkahti hiukan kohteliaammin:
"Se muuttaa asian, herra Prendick. Mekin satumme olemaan biologeja.
Tämä on tavallaan biologinen laitos."
Hän katsahti valkoisiin kääriytyneitä olentoja, jotka nostivat puman
häkkeineen maihin ja lisäsi:
"Ainakin minä ja herra Montgomery saatamme lukeutua oppineihin. En
tiedä, kuinka pian pääsette täältä lähtemään. Saaremme on kaukana
tavallisilta kulkureiteiltä, saattaapa kulua kokonainen vuosikin meidän
näkemättämme purjeen riepuakaan."
Hän jätti minut äkkiä ja asteli ylemmäs rannalle. Luulen, että hän meni
aituukseen. Miehet lastasivat Montgomeryn ohjeitten mukaisesti laatikot
matalaan vaunuun. Laama ja kaniinihäkit olivat vielä veneessä, koirat
repivät yhä kahleitaan.
Montgomery tuli luokseni, ojensi kätensä ja sanoi:
"Omasta puolestani olen mielissäni. Tuo kapteeni oli täydellinen sika.
Olisipa hän tehnyt olonne kuumanlaiseksi."
"Te pelastitte minut toisen kerran."
"Riippuu asianhaaroista. Tulettepa havaitsemaan tämän saaren helvetin
koluksi, siitä olen varma. Teidän sijassanne pitäisin silmäni avoinna.
_Hän_ --"
Hän epäröi hetkisen ja jatkoi nähtävästi muuttaen sanansa, jotka hän
oli lausumaisillaan:
"Viitsittekö auttaa minua kantamaan nuo kaniinit rannalle?"
Hän käsitteli häkkejä merkillisesti. Kahlasin hänen kanssaan veneelle
ja autoin häntä häkkien kannossa. Niin pian kuin saimme häkin rannalle,
aukaisi hän sen oven, käänsi sen pystyyn ja laski kaniinit hiekalle.
Sen jälkeen taputti hän käsiään, ja kaniinit hajaantuivat harjulle.
"Kasvakaat ja lisääntykäät, ystäväiseni!" sanoi hän. "Täyttäkää maa,
tähän asti olemmekin olleet lihanpuutteessa saarellamme."
Valkohapsi tuli samassa takaisin ja antoi minulle korppuja ja
pullon paloviinaa. "Hiukan purtavaa, Prendick", sanoi hän paljon
tuttavallisemmalla äänellä kuin ennen.
Kävin heti korppujen kimppuun valkohapsen auttaessa Montgomeryä
kaniinien vapauttamisessa. Kolme isoa häkkiä veivät he kuitenkin samoin
kuin pumahäkinkin aituukseen.
Paloviinan jätin juomatta, sillä olin aina ollut raitis.