Ensimmäinen kohtaus.
Linnan edustalla.
(Cassio ja muutamia soittoniekkoja tulee.)
CASSIO.
Täss' soittakaatte, hyvät herrat; työnne
Ma palkitsen; vaan joku pieni kappal'
Nyt aamutervehdykseks kenraalille.
(Soittoa. Narri tulee.)
NARRI.
Mitä, miehet? Ovatko soittoneuvonne Neapelissa olleet, koska noin
honottavat?
1 SOITTONIEKKA.
Mitä? Mitä sanotte?
NARRI.
Ovatko ne puhallussoittimia, saanko luvan kysyä?
1 SOITTONIEKKA.
Ovat, mitenkäs.
NARRI.
Ovat siis puhalluksissa.
1 SOITTONIEKKA.
Puhalluksissa?
NARRI.
Niin, niitä on soittimia, jotka ovat puhalluksissa joskus. -- Mutta,
tuossa on palkkanne, hyvät herrat; kenraali on niin soittoonne
ihastunut, että, ystävyyden nimessä, toivoo, ett'ette enää sillä melua
herätä.
1 SOITTONIEKKA.
Hyvä, hyvä; kyllä ollaan vaiti.
NARRI.
Jos teillä on soittoa, jota ei voi kuulla, niin antakaa soida; sillä
soittoa kuulla, niinkuin sanotaan, ei kenraali suuresti huoli.
1 SOITTONIEKKA.
Semmoista meillä ei ole.
NARRI.
No, pillit pussiin siis, ja tiehenne! Menkää; ilmaan haihtukaa! Pois!
(Soittoniekat lähtevät.)
CASSIO.
Kuuleppas, kelpo ystäväni!
NARRI.
En, en kuule kelpo ystäväänne; teitä kuulen.
CASSIO.
Säästä sukkeluutesi. Tuossa sulle pieni kultakolikko. Jos kenraalin
rouvan seuranainen jo on jalkeilla, niin sano hänelle, että täällä on
eräs Cassio niminen mies, joka nöyrimmästi pyytää saada hiukan häntä
puhutella. Teetkö sen?
NARRI.
Kyllä hän on jalkeilla. Jos hän suvaitsee tänne jalkailla, niin kyllä
hänelle sen asian niinkuin esitän.
(Narri lähtee.)
(Jago tulee.)
CASSIO.
Mies hyvä, tee se. -- Parahiksi, Jago!
JAGO.
Tän' yönä ette maannut ole? Niinkö?
CASSIO.
En; päivä koitti jo, kun erosimme.
Ma vaimollenne, Jago, rohkenin
Lähettää sanan; pyyntön' oisi, että
Siveän Desdemonan luokse pääsön
Hän mulle hankkis.
JAGO.
Oiti hänet tänne laitan.
Ja keinon keksin saada maurin tiekseen,
Niin että vapaamp' olis haastelunne.
CASSIO.
Sydämen kiitos! --
(Jago lähtee.)
Florensissakaan en
Parempaa, suorempata miestä tunne.
(Emilia tulee.)
EMILIA.
Huomenta, hyvä luutnantti! Mun sääliks
Osanne käy; mut hyväks kaikki kääntyy.
Kenraalin kanssa puhuu teistä rouva,
Teit' innokkaasti puoltain. Mauri vastaa:
Ett' täällä suuress' arvoss' on Montano
Ja suuri suvullaan; siis viisast' oli
Teit' eroittaa. Mut lempivänsä teitä sanoo
Ja muut' ei välittäjää kaipaavansa
Kuin ystävyyttään antaaksensa teille
Taas virkanne, kun sopii.
CASSIO.
Pyydän sentään --
Jos päinsä käy se tai on mahdollista --
Teit' auttamaan, ett' Desdemonaa yksin
Saan hiukan puhutella.
EMILIA.
Sisään tulkaa,
Niin toimitan ma, että sydämenne
Puhua puhtaaks saatte.
CASSIO.
Nöyrin kiitos!
(Lähtevät.)
Toinen kohtaus.
Huone linnassa.
(Othello, Jago ja ylimyksiä tulee.)
OTHELLO.
Nuo kirjeet anna laivurille, Jago;
Senaatille hän tervehdyksen' vieköön.
Nyt linnoitusta silmäämässä käyn;
Mua siellä kohtaa.
JAGO.
Kyllä, hyvä herra.
OTHELLO.
No, herrat, haluttaako linnaa nähdä?
YLIMYS.
Teit', armollinen herra, seuraamme.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Linnan puisto.
(Desdemona, Cassio ja Emilia tulevat.)
DESDEMONA.
Siit' ole varma, Cassio hyvä, että
Sun edukses teen kaiken minkä voin.
EMILIA.
Se tehkää, rouva; Jagokin hän suree,
Kuin koskis häntä tuo.
DESDEMONA.
Se kunnon miesi! --
Huoletta, Cassio! Mieheni ja teidät
Teen yhtä hyviks ystäviks kuin ennen.
CASSIO.
Oi, hyvä rouva, kuinka käykin Cassion,
Ijäti on hän nöyrä palvelijanne.
DESDEMONA.
Sen tiedän: kiitos! Rakastatte miestän';
Olette vanhat tutut; varma olkaa.
Hän kylmäkiskoisemp ei ole teille
Kuin valtataito vaatii.
CASSIO.
Mutta, rouva,
Tuo valtataito kestää voi niin kauan,
Niin niukka, laiha voi sen muona olla,
Niin tyhjät syyt sen venyttää voi, että,
Kun olen pois ja täytetty on paikka,
Unohtaa kenraal' ystävyydet kaikki.
DESDEMONA.
Sit' älä luule. Täss' Emilian kuullen
Ma sulle paikkas takaan. Ole varma,
Kun ystävyyttä vannon, niin sen täytän
Viimeiseen tippaan. En suo rauhaa hälle;
Maseeksi häntä valvotan ja puhun
Siks, että loppuu hältä kärsimys;
Teen vuoteen kouluks, rippituoliks pöydän;
Jos mitä tekee hän, niin Cassion pyynnön
Sekoitan kaikkeen. Riemuitse siis, Cassio;
Sun puoltajasi henkens' ennen heittää
Kuin asiasi.
(Othello ja Jago tulevat etäältä.)
EMILIA.
Kenraali jo tulee.
CASSIO.
Jäähyväiset ma lausun.
DESDEMONA.
Ei; mua kuulkaa
CASSIO.
Nyt, rouva, en; levoton olen aivan
Ja asiani ajoon kelvoton.
DESDEMONA.
No, tehkää tahtonne.
(Cassio lähtee.)
JAGO.
Haa! Tuo ei mieleen mulle.
OTHELLO.
Mitä sanot?
JAGO.
En mitään. Taikka jos -- en tiedä mitä.
OTHELLO.
Cassioko niin joutuun täältä läksi?
JAGO.
Kuin? Cassio? Ei suinkaan, sit' en usko;
Rikollisena hän ei pakoon hiipis,
Kun teidät näkee.
OTHELLO.
Hän se oli, luulen.
DESDEMONA.
No, puolisoni, mitä nyt?
Anojan kanssa tässä haastoin, miehen,
Jot' epäsuosiosi maahan sortaa. --
OTHELLO.
Sa ketä tarkoitat?
DESDEMONA.
He, Cassiota,
Luutnanttiasi. Puolisoni armas,
Jos voimaa lemmell' on sua hellyttää,
Niin pyydän, sovi oiti hänen kanssaan.
Jos hän ei tosi-ystäv' ole sulle,
Jok' ehdost' ei, vaan heikkoudesta rikkoi,
En tiedä, kell' on rehelliset kasvot.
Suo hälle virka.
OTHELLO.
Hänkö täältä läksi?
DESDEMONA.
Hän, ja niin murtuneena, että täytyi
Mun tuskist' osaa ottaa kärsimään
Hänt' auttaakseni. -- Armas, anteeks hälle!
OTHELLO.
Ei, Desdemonani, ei nyt, vaan toiste.
DESDEMONA.
Pianko?
OTHELLO.
Pikaisimmin, sinun tähtes.
DESDEMONA.
Tänäänkö, iltasella?
OTHELLO.
Ei, ei tänään.
DESDEMONA.
Huomenna, lounas-aikaan?
OTHELLO.
Lounaall' olen
Linnassa silloin sotaherrain kanssa.
DESDEMONA.
Mut illalla, tai tiistain aamulla
Tai päiväll', ehtoolla tai keskiviikkona.
Sano aika vaan; mut yli kolmen päivän
Äl' anna mennä. Tottakin, hän katuu!
Tuo rikos, tavallisen järjen mukaan, --
Jos kohta parhaimmissaan sodan täytyy
Es'merkki näyttää, -- tuskin muuta sietää
Kuin pienen nuhteen. Milloin saa hän tulla?
Othello, vastaa! Mitä kummaa voisit
Sa multa pyytää, jot' en antais sulle,
Vaan epäröisin noin! Kuin? Michael Cassio,
Mi kosi puolestas ja monta kertaa,
Kun sinua ma moitin, piti puoltas,
Hänenkö kanss' on sopimus niin raskas?
Tekisin paljon varmaan --
OTHELLO.
Jätä tuo. --
Hän tulkoon milloin tahtoo; sult' en mitään
Ma kiellä.
DESDEMONA.
Uhraust' ei se ole; onpa
Kuin pyytäisin sua käymään sormikkaissa,
Pukeumaan hyvin, syömään vahvaa ruokaa
Tai erityistä huolta pitämään
Sun ruumiistas. Ei, kun on mulla pyyntö,
Joll' oikein tahdon rakkauttas koittaa,
Niinpä sitäpä on vaikea ja työläs
Ja vaarallinen myöntää.
OTHELLO.
Sult' en mitään
Ma kiellä; mutta mull' on pyyntö sulle,
Se täytä: jätä minut hetkeks yksin.
DESDEMONA.
Ma kieltäisinkö? En. Hyvästi, armas!
OTHELLO.
Hyvästi, Desdemona! Oiti tulen.
DESDEMONA.
Emilia, lähde. --
(Othellolle). Tee mit' oikkus käskee;
Mlk' olletkin, min' olen kuuliainen.
(Lähtee Emilian kanssa.)
OTHELLO.
Olento armas! Hukka sielulleni.
Jos en sua lemmi! Ja kun en sua lemmi,
Palatkoon alkutyhjyys!
JAGO.
Mun herrani --
OTHELLO.
No, mitä, Jago? Sano!
JAGO.
Kun kositten te, tieskö Michael Cassio
Mitäkään lemmestänne?
OTHELLO.
Alusta loppuun. Miksi tuota kysyt?
JAGO.
Vaan vahvikkeeksi arvelulleni;
Ei mitään pahaa.
OTHELLO.
Mille arvelulle?
JAGO.
En luullut, että Cassio häntä tunsi.
OTHELLO.
Oo, hän se väliämme usein kulki.
JAGO.
Todella?
OTHELLO.
Todella! Niin todella.
Mik' ihme tuo? Hän eikö kunnon mies?
JAGO.
Kunnonko?
OTHELLO.
Kunnonko! Niin, kunnon mies.
JAGO.
En minä muuta tiedä.
OTHELLO.
Mitä luulet?
JAGO.
Mitäkö luulen?
OTHELLO.
Mitäkö luulen! Haa!
Hän, jumal'aut', on kaikuni! Kuin häll' ois
Mielessä hirmu, joka nähtäväksi
On liian julma. -- Jotakin sa tahdot;
Sa sanoit äsken: "tuo ei mieleen mulle",
Kun Cassio läksi. Mik' ei mieleen sulle?
Ja kun ma kerroin, että tyynni tunsi
Hän kosintani, huusit: "todella?"
Rypistäen ja vetäin kurttuun otsas,
Kuin oisit jonkun hirvittävän aatteen
Ajuhus kätkenyt. Tuo aattees ilmi.
Jos rakastat mua.
JAGO.
Tiedättenhän, herra,
Ett' teitä rakastan.
OTHELLO.
Sen uskonkin.
Ja, -- kun sun suopeaks ja suoraks tunnen,
Jok' arvaat sanas, ennenkuin ne lausut, --
Senvuoks mua peloittaa nuo katkolausees.
Viekasten, kavalien konnain ainaist'
On juonta tuo; mut kunnon miehess' on se
Salainen viittaus, joka hillitönnä
Sydämest' ilmi puhkee.
JAGO.
Michael Cassion --
Sen vaikka vannon -- kunnon mieheks luulen.
OTHELLO.
Mä myöskin.
JAGO.
Tulis olla, miltä näyttäi,
Ja mit' ei ole, silt' ei näyttääkään.
OTHELLO.
Niin kyllä, miltä näyttää, tulis olla.
JAGO.
No niin, ma Cassion kunnon mieheks luulen.
OTHELLO.
Ei, siinä piilee muuta. Puhu mulle
Kuin itsellesi aivan mitä mietit,
Ja pahimmille aatoksilles anna
Pahimmat nimet.
JAGO.
Anteeks, hyvä herra.
Kyll' olen paljohonkin velkapää,
En toki siihen, jost' on orja vapaa:
Ilm' antamahan ajatuksiani.
Mitäpä, jos ne halvat ois ja väärät --
Sit' onko linnaa, johon riettaus koskaan
Ei tunkisi? Niin puhdast' onko rintaa,
Ett' epäluulot likaiset ei joskus
Siin' istuis oikeutta ja tuomitsis
Laillisten ajatusten kanssa rinnan?
OTHELLO.
Kavallat, Jago, ystävääs, jos häntä
Petetyks luulet, mutta pidät luulos
Salassa hänen korviltaan.
JAGO.
Ma pyydän --
Jos arvelussan' ehkä erhetyn:
On luonteheni kirous, sen myönnän,
Paheita urkkia, ja luulon' usein
Luo vian tyhjästä, -- ett', älyvänä,
Näin vajavia mietteit' ette tarkkais
Ja murheit' ette itsellenne loisi
Näin joutavista sekahuomioista.
Se teiltä rauhan, onnen veis ja multa
Alentais älyn, miehuuden ja arvon,
Jos mietteen' ilmaisen.
OTHELLO.
Mik' ajatukses?
JAGO.
Hyvä nimi, nähkääs, miehessä ja vaimoss'
On kallein sielun kalleus. Jos viet rahani,
Vie pois! Viis' siitä! Äsken mun, nyt sun,
Ja tuhansien orja sitä ennen!
Vaan hyvän nimeni jos viet, niin ryöstät
Semmoista, jok' ei rikkaaksi sua saata,
Vaan köyhän köyhäks minut.
OTHELLO.
Aattees tietää
Ma tahdon, jumal'aut'!
JAGO.
Sit' ette voi,
Vaikk' oisi sydämeni kourassanne,
Ja ette saa, niin kauan kuin se mull' on.
OTHELLO.
Haa!
JAGO.
Luulevaisuutta, oi, varokaa!
Viherjäsilmä peto tuo se huviks
Apettaan kiusaa. Autuutt' aisaa kantaa,
Kun tietää kohtans' eikä väärää lemmi;
Mut voi! sen hetket julmat on, ken lempii
Ja luulee, epäilee ja sentään lempii!
OTHELLO.
Oo, kurjan kurjaa!
JAGO.
Köyhä ja tyytyvä on rikas kyllin,
Mut runsain rikkaus on kuin talvi köyhä,
Jos pelkää joka hetki köyhtyvänsä. --
Oi taivas, luulevaisuudesta säästä
Kaikk' ihmissielut!
OTHELLO.
Mitä? Luuletkos sä,
Ett' elinkautta mustin sukin käyn
Ja uusin epäluuloin yhä noudan
Kuun vaiheita? Ei, epäilys kun syntyy,
Niin syntyy päätöskin. Myy minut vuoneen,
Jos huomioni kiinnän moiseen tyhjään
Ja löyhään luuloon, kuin sun juttus vaatis.
En luulostu, jos sanot, että vaimon'
On kaunis, pulska, seuramielinen,
Puhelias, laulaa, soittaa, tanssii hyvin: --
Hyvettä, miss' on hyve, tuo vaan lisää.
Enk' omastakaan heikkoudesta päättäin
Luo häneen pienint' epäluulon kaunaa;
Häll' oli silmät, kun mun otti hän.
Ei, tahdon nähdä, ennenkuin epäilen,
Ja kun epäilen, tahdon näytteen saada;
Ja se kun mull' on, muut' ei silloin kuin:
Pois kerrassansa lempi taikka luulo!
JAGO.
No, sepä hauskaa! Nythän mull' on syytä
Uskollisuuttani ja rakkauttani
Vapaasti näyttää. Velvollisuudeksi
Käsittäkää se. Todistukset säästän.
Varokaa vaimoanne, kun hän kahden
On Cassion kanssa; valppahana silmä,
Ei luulevana eikä luottavaisna!
Vapahan, suoran luonteenne en soisi
Jaloudessaan pettyvän. Silm' auki!
Venetian naisten taipumukset tunnen:
Saa taivas paljon nähdä, jot' ei tohdi
He näyttää miehilleen; ja tunnon käsky
Ei kuulu: "heitä se", vaan: "peitä se".
OTHELLO.
Sanotko sinä sen?
JAGO.
Hän isän petti,
Kun teille läksi; ja kun katseitanne
Vavisten näytti pelkäävän, niin niitä
Rakasti hän.
OTHELLO.
Niin kyllä.
JAGO.
Siinä näette:
Noin nuorena kun niin voi teeskennellä,
Ett' isän silmät sokaisee ja kääntää, --
Hän luuli taiaks sen; -- mut nyt teen väärin;
Nöyrästi anteeks! Pidän liiaks teistä.
OTHELLO.
Ijäti olen kiitollinen sulle.
JAGO.
Tää, näen mä, hämmentänyt teit' on hiukan.
OTHELLO.
Ei millään tapaa!
JAGO.
Onpa, pelkään mä!
Te muistanette, että rakkaudesta
Ma puhun nyt. -- Mut mielenne se kuohuu!
Rukoilen, älkää puheeseeni panko
Suurempaa arvoa ja merkitystä
Kuin pelkkään luuloon.
OTHELLO.
En.
JAGO.
Jos sen te teette,
Pahemmat seuraukset on puheellani,
Kuin tarkoitinkaan. Ystävän' on Cassio --
Mielenne kuohuu; näen sen!
OTHELLO.
Ei, ei haittaa!
Tok' uskolliseks Desdemonan luulen.
JAGO.
Ain' olkoon niin hän, aina te niin luulkaa!
OTHELLO.
Mut entä jos niin luonto hairahtuisi --
JAGO.
Niin, siinä mutka! Rohkenenko sanoa:
Hylätä niin mont' oiva kosijaa
Ja samaa luokkaa, ilm'alaa ja karvaa,
Jot' ihan kaikkialla luonto katsoo:
Hyi! siitä niinkuin löyhkää irstas himo,
Miel' yletön ja suunnattomat halut! --
Mut anteeks! Täll' en suoraan tarkoita
Ma häntä, vaikka pelkään, että hänkin,
Älyynsä tultuaan, vois halun saada
Vertaamaan teitä omiin maalaisiinsa
Ja kenties katua.
OTHELLO.
Hyvästi, hyvästi!
Tuo lisätietoja, jos lisää huomaat;
Niit' urki vaimos kautta. Jätä minut.
JAGO.
Hyvästi jääkää, armollinen herra!
(Lähtee.)
OTHELLO.
Miks nain? -- Tuo kunnon mies hän näkee, tietää
Enemmän, paljon enemmän kuin näyttää.
JAGO (palajaa).
Rukoilen, herra hyvä, älkää enää
Tuot' aatelko; se ajan huoleks jääköön.
Ja vaikka Cassion täytyy virkans' saada, --
Johonka täysin kelpaava hän onkin, --
Suvaitkaa odotuttaa häntä hiukan,
Ett' oivallatte miehen ja sen vehkeet.
Huomatkaa: vaimonne jos kiihkein innoin
Ja tulisesti hänen puoltaan pitää,
Se todistaa jo paljon. Siihen saakka
Mua liian kiivaaks pelossani luulkaa --
Jot' olevani pelkäänkin ja syystä --
Ja syyttömäks' hänt' uskokaa, ma pyydän.
OTHELLO.
Kyll' osaan itseäni hallita.
JAGO.
Jäähyväiset ma lausun vielä kerran.
(Lähtee.)
OTHELLO.
Tuo sepä tavattoman kelpo mies on,
Kokenut äly, joka tuntee kaikki
Elämän mutkat. Villiks jos käy haukka,
Vaikk' olis sydänsyissäni sen kytkyt,
Vihellän pois sen, ilman tuulten valtaan
Ja onnens' ohjaan. Sikskö, ett' olen musta
Enk' osaa mielin kielin laverrella
Kuin teikarit, tai siks ett' ikä iltaan
Jo alkaa painua -- ei paljon sentään --
Hän mennyt on? ma pettynyt? Nyt inho
On lohtuni! Oi, avion kirousta,
Ett' olennot nuo vienot ovat meidän,
Mut niiden sulot ei! Oi, paremp' olla
Sammakkona ja tyrmän tunkast' elää
Kuin muiden käytettäväks antaa soppi
Rakastetustaan! Se on suurten tuskaa;
Heill' etuus huonomp' on kuin alhaisolla;
Se välttämätönt' on kuin kuolema;
Tuo kirous sarvikas jo äidinkohduss'
On meille pantu. Tuoss' on hän. Hän viekas?
Oi, silloin taivas itseänsä pilkkaa!
Sit' en ma usko.
(Desdemona ja Emilia tulevat.)
DESDEMONA.
No, Othello armas!
Sun atrias ja jalot kyprolaiset,
Joit' olet kutsunut, sua odottavat.
OTHELLO.
Ma vääräss' olen.
DESDEMONA.
Niin raukea on äänes. Voitko pahoin?
OTHELLO.
Ma otsassani tuossa vaivan tunnen.
DESDEMONA.
Se valvonnast' on; kyllä siitä pääset,
Kun lujast' otsas sidon; tunnin päästä
On vaiva pois.
OTHELLO.
On liinas liian pieni.
Sa jätä tuo.
(Desdemona pudottaa nenäliinansa.)
Pois, sisään lähden kanssas.
DESDEMONA.
Mua kovin huolettaa sun huono vointis.
(Othello ja Desdemona lähtevät.)
EMILIA.
Sep' oivaa, että liinan tuon ma löysin;
Se oli maurin ensi lemmenlahja.
Tuo kumma Jago sadasti mua käski
Varastamaan sen; rouva siitä pitää --
Mies vaatii, että hän sit' aina varois --
Ja hän sit' yhä varjelee kuin silmää,
Puhuttelee ja muiskaa sitä. Mallin
Siit' otan ja sen Jagolle ma annan.
Ties taivas, mitä sillä aikoo hän;
Ma noudatan vaan hänen mieltähän.
(Jago tulee)
JAGO.
Mit' yksin teet sa täällä?
EMILIA.
Älä toru;
Mull' ompi jotain sulle.
JAGO.
Jotain mulle?
Ei uutta mitään.
EMILIA.
Mikä?
JAGO.
Houkka vaimo.
EMILIA.
Ei muuta siis? Mit' annat nyt, jos saat
Tän liinan?
JAGO.
Minkä liinan?
EMILIA.
Minkä liinan!
He, maurin ensi lahjan vaimollensa,
Jot' usein minut varastamaan käskit.
JAGO.
Varastanutko olet sen?
EMILIA.
En suinkaan,
Vahingossa hän pudotti sen; minä
Täss' olin onneks ja sen maasta löysin.
Täss' on se.
JAGO.
Kelpo luuska! Tuo se tänne!
EMILIA.
Mit' aiot sillä, kun niin kiihkeästi
Mua varkaaks tahdoit?
JAGO.
Se ei sinuun koske!
(Tempaa häneltä nenäliinan.)
EMILIA.
Jos sit' et tärkkiin toimeen tarvitse,
Niin takaisin se anna. Rouva parka,
Hän tulee hulluks, jos sen kadottaa hän.
JAGO.
Äl' ole milläskään; sen tarvitsen ma.
Pois! Jätä minut.
(Emilia lähtee.)
Cassion asuntoon
Tuon liinan lasken; hän sen siellä löytköön.
Mitätön, löyhä pila luulokkaalle
On yhtä tenhollinen todistus
Kuin lause raamatusta. Tuo se tepsii.
Mun myrkkyni jo muuttanut on maurin;
Näet, epäluulolla on myrkyn luonto:
Alussa tuskin pahalta se maistaa,
Mut, vereen hiukan vaikutettuaan,
Kuin rikki-alho suitsee. -- Aivan oikein! --
(Othello tulee.)
Tuoss' on hän! -- Nyt ei katkojuuret, valmut,
Ei kaiken maailmankaan unijuomat
Niin makeata unta sulle anna,
Kuin mit' ol' eilen.
OTHELLO.
Ha, ha! Viekas mulle?
JAGO.
No, herra kenraal', enempää ei siitä!
OTHELLO.
Pois! tiehes! Piinapenkkiin minut kytkit;
Parempi suurin pettymys, sen vannon,
Kuin pienin tieto.
JAGO.
Kuin?
OTHELLO.
Nuo salanautteet
Mua mitä koski ne? En nähnyt mitään,
En luullut mitään, tuskat vältin, nukuin yön,
Söin hyvin, pidin hauskaa, Cassion muiskuj'
En hänen huulillansa tuntenut.
Ken sit' ei kaipaa, mik' on hältä poissa,
Vait siitä vaan, ja hält' ei mitään poissa.
JAGO.
Tuo huolettaa mua.
OTHELLO.
Onnellinen oisin,
Vaikk' koko leiri, kuormamiehet, kaikki
Ois hänen sulojansa nauttineet,
Kun min' en tietäis siitä! Nyt, oi, ijäks
Hyvästi, mielenrauha! Hyväst', auvo!
Hyvästi, sulkatöyhdöt, sodat uljaat,
Jotk' avuks kunniankin himon teette!
Hyvästi, orhin hirnu, torven toitto,
Mielt' yllyttävät rummut, räikät pillit,
Kuninkaallinen lippu, kaikki, kaikki
Maineikkaan sodan prameus ja loisto!
Ja tekin, kuolon hirmusuiset aseet,
Elämän-herran jyryn matkijat,
Hyvästi! Tehtyn' on Othellon työ.
JAGO.
Ma mitä kuulen! -- Herra hyvä, --
OTHELLO.
Konna,
Todista, ett' on armahani portto,
Todista se, tuo mulle selvät näytteet,
Tai, kautta sielun' ijankaikkisen,
Parempi koirana sun olis olla
Kuin vihani uhrina!
JAGO.
Niiks' onko tullut?
OTHELLO.
Se näytä, ainakin tuo todisteita,
Ett' epäilykselle ei hakaa, hankaa
Jää kannatteeksi. Muuten voi sua, voi!
JAGO.
Arvoisa herra, --
OTHELLO.
Jos parjaat häntä ja mua kiusaat, älä
Rukoile koskaan; heitä sääli pois;
Luo kauhu kauhun päälle; te'e töitä,
Joit' ällistyypi maa ja taivas itkee:
Lisätä kadotust' et suuremmaksi
Voi millään.
JAGO.
Armoa! Oi, auta, taivas!
Mies olettenko? Missä järki, tunto? --
Hyvästi! Viekää virkani. -- Mua houkkaa,
Rehellisyyteni kun virheeks tehdään! --
Oo, inha mailma! Huomaa, mailma, huomaa!
Rehellisyys ja suoruus vaarallist' on. --
Opista tuosta kiitän: tästä puolin,
Jos moist' on rakkaus, vähät siitä huolin.
OTHELLO.
Ei, viivy! -- Rehellinen sinä lienet.
JAGO.
Ei, älykäs. Rehellisyys on narri:
Tavoittaa, vaan ei tapaa.
OTHELLO.
Jumal'auta!
Vaimoni puhtaaks luulen, enkä luule;
Sun rehelliseks luulen, enkä luule.
Tuo näyttees! Hänen nimens', äsken kirkas
Kuin otsa Dianan, nyt nokimusta
Kuin oma muoton' on. -- Jos köytt' on, veistä,
Myrkkyä, tulta, hukuttavaa virtaa,
En tuota kärsi. -- Varmuutta jos saisin!
JAGO.
Ma näen, kuink' aivan teitä kalvaa kiihko;
Kadun, ett' ilmi toin sen. Varmuuttako
Te tahtoisitte?
OTHELLO.
Tahtoisin? En, tahdon.
JAGO.
Ja saatte. Mutta kuin? Kuin saada varmuus?
Suu auki tuijotella tahdottenko,
Mitenkä toimi käy?
OTHELLO.
Kirous ja surma!
JAGO.
Ja luullakseni sangen työläst' oiskin
Moist' aikaan saada. Piru heitä riivais,
Jos näkis muut kuin omat silmät heidän
Venyvän patjalla! No, mitä tehdä?
Kuin saada varmuus? Mistä? Tuota nähdä
On teidän mahdoton, vaikk' oisivatkin
Kuin vuohet irstaat, kiimaiset kuin sudet,
Kuin marakatit karjaat taikka riettaat
Kuin hölmöt viinapäissään. Sanon toki:
Jos viittaukset ja selvät suhteet, jotka
Totuuden kynnykselle suoraan vievät,
Voi varmuutt' antaa, niin sen kyllä saatte.
OTHELLO.
Tuo julkinäyte, ett' on uskoton hän!
JAGO.
En moista tointa rakasta; mut koska
Näin pitkälle jo olen mennyt tässä,
Noudattain rakkauttani tyhmän suoraa,
Niin jatkan. Taannoin Cassion luo ma yödyin,
Ja hampaan kolotus kun mua vaivas,
En saanut unta silmääni.
Niin löyhä monell' ihmisell' on sielu,
Ett' uness' asioitaan hokevat he;
Ja niit' on Cassio. Unissaan hän huusi:
"Oi, armas Desdemona, varull' ollaan,
Lempemme salatkaamme!" Käteen' iski,
Puristi, huus: "oi, armas laps!" ja sitten
Mua suutel' innokkaasti, niinkuin oisi
Repinyt juurin huuliltani muiskut.
Hän jalkans' sitten reidelleni laski
Ja huokasi ja suuteli ja kiljas:
"Kirottu onni, että sai sun mauri!"
OTHELLO.
Hirmuista, hirmuista!
JAGO.
Se vaan ol' unta.
OTHELLO.
Edellä-käypää tointa todistaa se;
Se paha merkki on, vaikk' onkin unta.
JAGO.
Se muita heikompia todisteita
Voi vahvistaa.
OTHELLO.
Paloiksi hänet raastan!
JAGO.
Ei, malttakaa; salassa teko viel' on.
Ehk' on hän uskollinen. Sanokaapas:
Häll' olettenko joskus liinan nähnyt,
Joss' ompi mansikkaiset kirjaukset?
OTHELLO.
Semmoisen hälle ensi lahjaks annoin.
JAGO.
Sit' en ma tiennyt; mutta semmoisella --
Se hänen oli varmaan -- partaansa
Näin Cassion pyyhkivän.
OTHELLO.
Jos se on se, --
JAGO.
Jos se on se, tai jos se vaan on hänen,
Siin' uusi todistus on muiden lisäks.
OTHELLO.
Jos tuhat henkeä sill' orjall' oisi!
Yks liian pien' on, heikko kostolleni.
Nyt näen, ett' on se totta! -- Katsos, Jago:
Näin tyhmän lempen' ilmaan puhallan:
Tuoss' on se mennyt!
Nyt hornan ontost' ilmi, musta kosto!
Oi, lempi, valtaistuimes ja kruunus
Pois anna vihan hirmuvaltiaalle!
Poveni, paisu kantamuksestas,
Se käärmeen kieltä on!
JAGO.
Mut malttukaahan!
OTHELLO.
Oi, verta, verta, verta!
JAGO.
He, tyyntykää; viel' ehkä muuttuu mieli.
OTHELLO.
Ei koskaan, Jago. Niinkuin Ponton meri,
Jonk' ikikylmä virta määrätieltään
Ei koskaan pakene, vaan suoraa suuntaa
Propontihin ja Hellespontoon syöksee,
Niin veri-aatosteni tuima kuohu
Ei katso taa, ei pakoo lemmen tyyneen,
Ennenkuin valtava ja laaja kosto
Sen niellyt on.
(Polvistuu.)
Tuon kirjalaen kautta,
Syvästi pyhää valaa kunnioittain,
Sanani vahvistan.
JAGO.
Viel' älkää nousko. --
(Polvistuu..)
Se kuulkaatten, te ikikirkkaat tähdet!
Meit' ympäröivät ilman vallat kaikki!
Todistakaa, ett' uhraa tässä Jago
Älynsä, sydämensä, kätten tarmon
Othellon kostotyölle. Käskeköön hän,
Ja tunnon-asia on häntä kuulla,
Vaikk' olis kuinka verinenkin toimi.
OTHELLO.
Tervehdin avosylin ystävyyttäs,
En tyhjin kiitoksin. Sua koitan oiti:
Tuo kolmen päivän kuluessa tieto,
Ett' elossa ei ole Cassio enää.
JAGO.
On kuollut ystäväni: se on tehty,
Kun käskette. Mut elää vaimon suokaa.
OTHELLO.
Kirottu, kirottu, se rietas narttu!
Mua seuraa tänne; käyn ja hankin jotain
Tehoisaa ainetta, jok' oiti surmaa
Tuon kauniin perkeleen. Nyt olet sinä
Mun luutnanttini.
JAGO.
Teidän ikipäiviksi!
(Lähtevät.)