Ensimmäinen kohtaus.
Merikaupunki Kyprossa. Satama.
(Montano ja kaksi ylimystä tulee.)
MONTANO.
Näkyykö mitään niemelt' ulapalla?
1 YLIMYS.
Ei mitään; korkealle aallot tyrskyy.
En yhtä purjett' eroittaa voi taivaan
Ja meren välillä.
MONTANO.
Minusta tuuli
Rajusti maalle puskee; noin ei koskaan
Puistellut ole tornejamme myrsky.
Merellä jos se näin on meuhannut,
Niin mitkä tammikaaret pysyis koossa,
Kun päälle hyökkää vuoret? Kuinka käynee?
2 YLIMYS.
Hajonnut Turkin laivasto on varmaan.
Käykääpä rantaan vaahtoiseen, -- on niinkuin
Vihaansa laine pilviin saakka purskuis,
Ja niinkuin hyöky, myrskyn pieksemänä,
Harjaansa julmaa nostaisi ja vettään
Otavan silmiin sylkis sammuttaakseen
Ikuisen taivaannavan tähtivahdit.
Äkäistä mert' en ole koskaan nähnyt
Noin raivoissaan.
MONTANO.
Jos turkkilaisten laivat
Ei tuulen suojaan päässeet, vei ne hukka;
Ei mointa saata kestää.
(Kolmas ylimys tulee.)
3 YLIMYS.
Uutisia!
Lopussa nyt on sota; raivo myrsky
Niin turkkilaist' on piessyt, että ontuu
Hän hankkeissaan. Venetialainen haaksi
Kamalan häviön ja puutteen vallass'
On suuren osan laivastosta nähnyt.
MONTANO.
Kuin? Tottako?
3 YLIMYS.
Veronalainen laiva
On satamahan tullut; Michael Cassio,
Urhoisan maurin luutnantti, on maalla,
Mut mauri itse vielä merell' on
Ja kohta valtiaana Kyproon saapuu.
MONTANO.
No, sepä hauskaa: kelpo kuvernööri!
3 YLIMYS.
Mut Cassio, vaikka lohdukkaasti haastaa
Hän Turkin häviöstä, murheissansa
Rukoilee maurin puolesta: näet, heidät
Eroitti tuima myrsky.
MONTANO.
Jumal' auksi!
Hänt' olen palvellut: hän uhka sotur'
On päällikkönä. Lähtekäämme rantaan,
Niin äsken tulleen laivan saamme nähdä
Ja urhokast' Othelloa tähystää,
Siks että ulappa ja sinitaivas
Sulaapi silmiss' yhdeksi.
1 YLIMYS.
Sen teemme.
Jokainen hetki uutten tulokkaiden
Odottamista on.
(Cassio tulee.)
CASSIO.
Ma kiitän teitä,
Te tämän urhosaaren urhot miehet,
Näin mauria kun suositten. -- Oi, taivas
Turvatkoon häntä luonnon voimaa vastaan!
Myrskyisen meren valtaan jäi hän multa.
MONTANO.
Hyv' onko laiva?
CASSIO.
Lujaa tekoa,
Ja perämiesi tunnettu on taatuks
Ja taidokkaaksi. Siis voi toivonikin,
Kun viel' ei kuolonsairaaks kiihtynyt se,
Odottaa luottavasti parannusta.
(ULKOA.)
Kah, purje, purje!
(Sanansaattaja tulee.)
CASSIO.
Mit' on ääntä tuo?
SANANSAATTAJA.
Kaupunki tyhj' on. Meren rantaa pitkin
Riveissä kansaa seisoo, huutain: "purje!"
CASSIO.
Mua toivon' uskottaa, ett' on se mauri.
(Laukauksia kuuluu.)
2 YLIMYS.
He tervehtivät höylist' ampumalla;
Varmaankin ystäviä.
CASSIO.
Menkää, herra,
Ja tuokaa tieto tulijasta.
2 YLIMYS.
Kyllä.
(Lähtee.)
MONTANO.
Luutnantti hyvä, onko naimisissa
Tuo kenraalinne?
CASSIO.
Onnellisiss' aivan;
Hän tytön sai, mi kaikkein kuvausten
Ja rohkeimmankin maineen kanssa kilpaa;
Somimman kynän kehutkin hän voittaa
Ja puhtahassa luonnon pukimessaan
Saa taiteen ymmälle. --
(2 ylimys palajaa.)
No, ken on tullut?
2 YLIMYS.
Othellon vänrikki vaan, eräs Jago.
CASSIO.
Sep' aivan onnekas ja joutu matka.
Säät rajut, vinhat myrskyt, karjaspäät,
Lietselät, umpiluodot, jotka piillen
Salassa viatonta taikaa väijyy,
Kuin kauneutta he tuntis, murhamielens'
Unohtavat, ja ehjän' ohi kulkee
Tuo jumalatar Desdemona.
MONTANO.
Ken se?
CASSIO.
Hän, josta puhuin, valtiaamme valtias,
Jot' uljas Jago saattaa: tulollaan hän
Ehdätti toivehemme viikon päivät. --
Zeus suuri! varjele Othelloa,
Sen purjeet täytä henkes voimall', että
Aluksellaan hän valkamamme siunais,
Sylihin Desdemonan hehkuin vaipuis,
Lois sammuneihin mieliin uutta tulta
Ja koko Kypron lohduttais.
(Desdemona, Emilia, Jago, Rodrigo seuralaisineen tulevat.)
Oi, kas!
Kas, laivan rikkaus on maalle noussut! --
Sen eteen polvillenne, Kypron miehet! --
Signora, terve sulle! Taivaan armo
Edestä, takoa ja kaikin puolin
Sua ympäröitköön!
DESDEMONA.
Kiitos, uljas Cassio!
Mit' uutta minun miehestäni kuuluu?
CASSIO.
Hän viel' ei ole tullut; muut' en tiedä,
Kuin ett' on terve hän ja kohta saapuu.
DESDEMONA.
Oo! mutta pelkään. -- Miten jäi hän teistä?
CASSIO.
Tuo pilvien ja meren suuri kiista
Eroitti meidät. Mutta, vaiti! Laiva!
(ULKOA.)
Kah! laiva, laiva!
(Laukauksia kuuluu.)
2 YLIMYS.
He linnaa tervehtivät: nekin kai
On ystäviä.
CASSIO.
Tieto hankkikaa. --
(Ylimys lähtee.)
Vänrikki, terveeks! --
(Emilialle.) Tervetullut, rouva! --
Pahaksi älkää panko, Jago, vaikka
Tapaani käytän: kasvatus se minut
Näin rohkean on kohteliaaksi tehnyt.
(Suutelee Emiliaa.)
JAGO.
Jos huuliltaan hän suo sen verran teille,
Kuin tarjoaa hän mulle kieleltänsä,
Niin saatte kyllin.
DESDEMONA.
Raukka tuskin puhuu!
JAGO.
Ma mitä kuulen! Liiaksikin paljon!
Sen aina huomaan, kun ma maata tahdon.
Edessä teidän armonne, sen arvaan,
Hän kielens' alas sydämeensä nielee
Ja aatoksissaan haukkuu.
EMILIA.
Syyt' ei sulla
Sanoa tuota.
JAGO.
Eipä vainen! Ulkon'
Olette niinkuin kuvat, kotoisalla
Kuin porokellot, kyökissänne pedot,
Paheessa pyhät, loukattuina pirut,
Hotikot töissä, maaten työtyrit.
DESDEMONA.
Hyi suas, parjaaja!
JAGO.
Jos tott' ei tuo, mun saatte Turkkiin myödä:
Te päivät leikitten, yöt teette työtä.
EMILIA.
Ylistystän' et kirjoittaa saa sinä.
JAGO.
En tahdokaan.
DESDEMONA.
No, mitä kirjoittaisit,
Jos minua sun tulis ylistää?
JAGO.
Oi, armas rouva, mua säästäkäätte:
Ei minusta, jos en saa sättiä.
DESDEMONA.
No, koita! -- Valkamaan kai joku lähti?
JAGO.
Kyll', armas rouva.
DESDEMONA (syrjään).
Iloinen en ma ole, mutta peitän
Tosi-oloni ja toiselt' aivan näytän. --
No, entä ylistykses?
JAGO.
Olen työssä;
Mut voi! mun keksintöni päästä lähtee
Kuin karvakankahasta linnunliima:
Se aivot vie ja kaikki. -- Runotarpa
Väettää jo, ja näin se synnyttää:
Jos suloinen ja älykäs on tuo,
Hän älyn käyttää, sulon käytöks suo.
DESDEMONA.
Hyvä ylistys! Entä jos hän on älykäs ja musta?
JAGO.
Ken musta on ja lisäks älyinen,
Parikseen kyllä löytää valkoisen.
DESDEMONA.
Hullua hullumpaa vaan!
EMILIA.
Entä jos kaunis ja houkkamainen?
JAGO.
Ei kaunis ole koskaan houkkamainen:
Näet, houkkanakin äidiks kelpaa nainen.
DESDEMONA.
Vanhoja tyhmiä loruja, jotka saattavat hupsuja olutkapakassa naurattaa.
Kuinka viheliäinen lieneekään ylistyksesi naisesta, joka on ruma ja
houkka?
JAGO.
Niin rumaa houkkaa ei lie, ett'ei tään
Voi käydä niin kuin kauniin älykkään.
DESDEMONA.
Voi, kauheata älyttömyyttä! Pahimmalle paras ylistys! Vaan mitenkä
ylistät sitten oikein kelpo naista, semmoista, joka ansioittensa
nojalla voisi vaatia itse ilkeyttä todistamaan puolestaan?
JAGO.
Ken aina kaunis on, ei koskaan pöyhkä,
Nopea kieleltänsä, mut ei röyhkä;
Ken rikas on, mut kultiaan ei näytä;
Tahtonsa saada voi, mut sit' ei käytä;
Vihoissaan kostollen voi sijaa antaa,
Mut kiukun karkoittaa ja herjan kantaa;
Ken järjeltään niin lyhyt olla kaihtaa,
Ett' turskan päähän lohen hännän vaihtaa.
Ken aatella ja vaiti olla voi
Ja miestä saadakseen ei kiemuroi;
Semmoinen olento hän voi -- niin, mitä?
DESDEMONA.
No, mitä?
JAGO.
Imettää narreja ja olutkirjaa pitää.
DESDEMONA.
Oi, mikä rampa ja ontuva johtopäätös! Älä ota häneltä oppia, Emilia,
vaikka hän miehesikin on. -- Mitä luulette, Cassio, eikö hän ole sangen
jumalaton ja kevytmielinen leikinlaskija?
CASSIO.
Hän puhuu suoraa kieltä, rouvaseni; häntä pitää enemmän soturina kuin
oppineena arvostella.
JAGO (syrjään).
Hän tarttuu hänen käteensä; niin, oikein! Kuiskuttelevaan! Tuollaiseen
pieneen lukinseittiin kiedon minä kärpäsen, Cassion suuruisen. Niin,
hymyile hänelle, hymyile! Tartut kuin tartutkin vielä omiin
kiemuroihisi. Oikein puhuttu, aivan niin! Jos tuollaisten elkeitten
tähden virkasi menettäisit, niin olisi parasta, ett'et niin usein
suutelisi noita kolmea sormeasi, joilla nytkin taas niin mukavasti
hienoutta osoittelet. Oivallista! Kelpo suudelma! Perhanan kauniita
kumarruksia! -- Niin, niin, aivan niin! -- Kas niin, taasko sormet
suuhun? Jospa edes olisivat peräruiskuja! -- (Torvi kuuluu.) Mauri! Se
on hänen torvensa.
CASSIO.
Niin totta onkin.
DESDEMONA.
Käykäämme kohti, ottamahan vastaan.
CASSIO.
Kah, tuossa hän jo tulee.
(Othello seuralaisineen tulee.)
OTHELLO.
Urottareni kaunis, oi!
DESDEMONA.
Othelloni!
OTHELLO.
Oi ihme, suuri kuin mun ihastuksen',
Ett' ennen mua saavuit! Mikä autuus!
Jos joka myrskyn jälkeen näin on tyyntä,
Niin riehukoon se, kunnes herää tuoni!
Kavutkoon laiva ylös lainevuorta
Olympon korkuista, ja taas niin syvään,
Kuin horna taivaast' on, se alas syösköön!
Kuink' onnellista kuolla nyt! Niin täysi
Nyt autuuteni määrä on, ma pelkään, --
Ett' tulevaisuus helmassaan tällaist' ei
Iloa toista tuo.
DESDEMONA.
Evätköön taivas,
Ett' ilo, lempi päiviemme kanssa
Ei kilvan kasvais!
OTHELLO.
Amen, armaat vallat! --
Julistaa en voi autuuttani kyllin,
Se tähän jää: täss' iloa on liiaks!
Tuo, tuo,
(Suutelee häntä)
se suurin epäsointu olkoon
Sydämissämme!
JAGO (syrjään).
Hyv' on sointu vielä!
Mut minä säristän tuon soiton kielet,
Niin totta kuin ma olen kunnon mies.
OTHELLO.
Käykäämme linnaan. -- Uutisia kuulkaa:
Sota lopuss' on ja Turkki upotettu. --
Kuin voivat vanhat ystävämme täällä? --
Sä, armas, olet Kyproon tervetullut;
Minusta paljon pitävät he täällä.
Oi, kulta, joutavia juttelen:
Mua oma autuus hurmaa. -- Jago hyvä,
Käy valkamaan ja tavarani nouda
Ja laivaherra sieltä linnaan käske;
Hän kelpo mies on, tunnustusta vaatii
Hän ansioistaan. -- Tule, Desdemona;
Ja vielä kerran: tervetullut Kyproon!
(Othello ja Desdemona seuralaisineen lähtevät.)
JAGO (palvelijalle).
Mene oiti valkamaan ja varro mua siellä. -- (Rodrigolle.) Käy tänne.
Jos olet mies -- sillä sanotaan, että pelkuritkin, kun rakastuvat,
saavat luonteeseensa jotakin jaloa, jota se synnynnältään on vailla --
kuule mua. Luutnantti on tänä yönä linnassa vahdinpidossa; -- mutta
ensin tulee sinun tietää yksi asia: Desdemona on häneen oikein
rakastunut.
RODRIGO.
Häneen! Mahdotonta!
JAGO.
Pane sormesi -- noin, ja ota oppiaksesi. Huomaa, millä kiihkeydellä hän
alussa mauria rakasti, tämä kun osasi kehua ja luonnottomia valheita
hänelle ladella; ja ijätikö hän moista lörppäkieltä rakastaisi? Älä,
järkevä ystävä, sitä luule. Hänen silmänsä kaipaavat ravintoa; ja mitä
iloa hänellä on paholaisen katselemisesta? Kun veri on nautinnoissa
raukeaksi käynyt, niin on tarpeen -- jotta se taasen tulistuisi
ja kylläisyys saisi uutta kiihoitusta -- suloinen ulkomuoto,
sopusointuisuus ijässä, tavoissa ja ihanuudessa; jota kaikkea mauri on
vailla. Näitä välttämättömiä ehtoja kaivatessaan tuntee hänen hieno
aistinsa itsensä pettyneeksi, mauri alkaa häntä iljetyttää, innoittaa
ja kuottaa; luonto itse ajaa häntä ja pakoittaa uutta valikoimaan. No,
ystävä, tämän myönnettyämme, -- joka on aivan selvä ja luonnollinen
edellytys, -- kukapa seisoo tämän onnen portailla niin korkealta kuin
Cassio, tuo kielipalko veitikka, siinä vaan tunnokas, että pukeutuu
siistin ja siivon käytöksen ulkonaiseen verhoon voidakseen sitä
paremmin tyydyttää salaisia, irstaita ja hillittömiä himojansa? Ei
kukaan, ei kukaan! Liukas ja viekas veitikka; hyvien tilaisuuksien
urkkija; jonka silmä sepittää ja mukailee keinoja, vaikk'ei kelpo
keinoja koskaan ole tarjona. Pirullinen konna! Lisäksi se kanalja on
sievä ja nuori ja kaikki ne ominaisuudet hänellä, joita tyhmyys ja
kypsymätön äly tähystelee. Kirottu konna läpi läpensä! Ja naikko on jo
häneen silmänsä iskenyt.
RODRIGO.
En saata tuota vaimosta uskoa; hänellä on aivan hurskas mielenlaatu.
JAGO.
Hurskas! Jopa jotakin! Se viini, jota hän juo, on rypäleistä tehtyä.
Jos hän olisi hurskas ollut, ei hän olisi mauriin rakastunut. Hurskasta
hakkelusta! Etkös nähnyt, miten hän sormillaan hänen kättään
kutkutteli? Etkö sitä huomannut?
RODRIGO.
Kyllä; mutta se oli vaan kohteliaisuutta.
JAGO.
Haureutta, niin totta kuin tämä käsi on mun! Alkulause vaan ja hämärä
johdanto näytelmään: "hekumat ja irstaat ajatukset!" Heidän huulensa
kohtasivat toisiansa niin läheltä, että henget joutuivat kiemailukseen.
Häijyjä ajatuksia, Rodrigo! Kun tällainen tuttavallisuus on
edelläkävijänä, tulee heti jäljessä itse valta- ja pääjoukko: yhdistävä
loppupäätös. Hyi! -- Mutta, ystävä, kuule neuvoani; minä olen sinut
Venetiasta tuonut. Mene yöksi vahtiin; määräyksestäsi minä pidän
huolta. Cassio ei sinua tunne; minä en ole sinusta kaukana. Keksi
keinoja suututtaaksesi Cassiota, joko suureen ääneen puhumalla tai
soimaamalla hänen sotakelpoansa tai muulla lailla, minkä tilaisuuteen
nähden sopivimmaksi huomaat.
RODRIGO.
Hyvä!
JAGO.
Hän on pikainen ja tuittupäinen; kentiesi hän sinua lyökin; ärrytäpäs
häntä siihen. Muuta en tarvitse saadakseni Kyprossa aikaan kapinan,
jota ei hyvällisesti saata muulla asettaa kuin eroittamalla Cassion.
Näin saat sinä lyhemmän päivämatkan toiveittesi perille, niiden
keinojen avulla, joita minä keksin niitä edistääkseni; ja kaikki esteet
poistetaan voitollisesti, jota ilman emme voisi mitään menestystä
toivoakaan.
RODRIGO.
Minä suostun, jos vaan sinä hankit sopivan tilaisuuden.
JAGO.
Siitä kyllä vastaan. Tule heti linnalle tapaamaan minua; minun täytyy
nyt toimittaa hänen tavaransa maalle. Herran haltuun!
RODRIGO.
Hyvästi!
(Lähtee.)
JAGO.
Että Cassio häntä lempii,
Sen uskon; mutta hänkö Cassiota?
Miks ei? Se luultavaa ja mahdollist' on!
Othellolla -- vaikk' en ma häntä kärsi --
On luja, lempeä ja jalo luonto;
Hän Desdemonalle, sen vakaast' uskon,
On hyvä mies. Minäkin häntä lemmin;
En suoraan himosta, -- vaikk' ehkä voisin
Ma synnin niinkin suuren päällen' ottaa,
Vaan kostoani ravitakseni:
Ma varon, näät, ett' irstas mauri tuo
On tarhassani käynyt, ja se aatos
Kuin tuima myrkky sisuksia leikkaa.
Ei mikään voi, ei saa mua tyydyttää,
Siks kun on tasan pantu -- eukost' eukko.
Tai tuo jos pettää, saatan vihdoin maurin
Niin julman luulevaiseks, ett'ei häntä
Paranna järkikään. Sen täyttääkseni --
Jos vaan tuo Venetian rakki-raukka,
Jot' ajonani pidän, ajon kestää, --
Ma Michael Cassiota lonkkaan isken;
Hänt' irstaaks hemmuks maurille ma parjaan;
On hänkin, näät, mua petkuttanut, pelkään. --
Mua mauri sitten suosii, kostaa, kiittää,
Kun hänest' aasin suoraan tein ja hältä
Vein levon, rauhan, tuoden sijaan raivon.
Se tuolla vielä piilee niinkuin yössä;
Kasvonsa konnuus näyttää vasta työssä.
(Lähtee.)
Toinen kohtaus.
Katu.
(Airut tulee, kädessä julistus; kansaa jäljessä.)
AIRUT.
Othellon, jalon ja urhokkaan päällikkömme toivo on, että nyt, kun on
tullut varmat tiedot turkkilaisen laivaston täydellisestä perikadosta,
jokainen osoittakoon julkisesti iloansa, mikä tanssilla, mikä
ilotulituksilla, mikä miltäkin huvilla ja leikillä, halunsa mukaan
kukin; sillä, paitse tätä iloista tapausta, vietetään tänään myöskin
hänen häitään. Tämä hänen käskystään julki julistetaan. Kaikki linnan
huoneet ovat avoinna, ja siellä on vapaa kestitys tästä, viidennestä,
hetkestä alkain siihen saakka, kunnes kello on yksitoista lyönyt.
Jumala siunatkohon Kypron saarta ja jaloa päällikköämme, Othelloa!
(Lähtee.)
Kolmas kohtaus.
Linnan sali.
(Othello, Desdemona, Cassio ja seuralaisia tulee.)
OTHELLO.
Tän' yönä, Michael, vahdist' ota vaari.
Olkaamme hyväks esimerkiks itse,
Kuink' ilollakin tulee raja olla.
CASSIO.
Jagolla on jo käsky mitä tehdä;
Mut kuitenkin ma tahdon omin silmin
Tarkastaa kaikki.
OTHELLO.
Kelpo mies on Jago.
Hyv' yötä, Michael; huomenn', ani varhain
Sua puhutella tahdon. --
(Desdemonalle.)
Tule, armas:
Ken kaupan tekee, tahtoo siitä voittaa;
Sen hyödyn saamme kumpikin nyt koittaa.
Hyv' yötä!
(Othello, Desdemona seuralaisineen lähtevät.)
(Jago tulee.)
CASSIO.
Terve, Jago! Meillä on vahdinpito nyt.
JAGO.
Ei ihan vielä, luutnantti; kello ei ole vielä kymmentä. Meidän
päällikkömme tahtoo näin varhain meistä päästä, kun on niin rakastunut
Desdemonaansa; ja siitä älkäämme häntä moittiko; hän ei ole vielä
yhtäkään yötä hänen kanssaan lystäillyt, ja siinäpä makupala vaikka
Jupiterille.
CASSIO.
Hän on oikein erinomainen nainen.
JAGO.
Ja ihmeen vallaton, sen takaan.
CASSIO.
Niin todellakin, sangen ihana ja viehättävä olento.
JAGO.
Ja niitä silmiä sitten! Minusta ne ikäänkuin voittoisille vaativat.
CASSIO.
Viehättävät silmät ja minusta sangen häveliäät.
JAGO.
Ja hänen haastinsa, eikö se ole oikein rakkauden sotahuutoa?
CASSIO.
Hän on todellakin täydellisyys.
JAGO.
Onnea morsius-yölle! Tulkaa, luutnantti; mulla on pullollinen viiniä,
ja täällä ulkona on pari reipasta Kypron poikaa, jotka mielellään
kilistelisivät maljaa mustan Othellon muistoksi.
CASSIO.
Ei, hyvä Jago, ei tänä iltana; minulla on vallan heikko ja onneton
viinapää. Soisin mielelläni, että kohteliaisuus keksisi jonkun toisen
kunnioittamistavan.
JAGO.
Oo, nehän ovat ystäviämme! Pikarillinen vaan! Minä juon teidän
puolestanne.
CASSIO.
En ole tänä iltana muuta maistanut kuin yhden pikarillisen ja senkin
vedellä taitavasti sekoitettuna, -- mutta kas, minkä mullistuksen se on
tehnyt! Olen niin heikko, ikävä kyllä, enkä tohdi nyt enää huonoja
voimiani koetukselle panna.
JAGO.
Kah, ystävä, tänä yönä pitää hummata. Niin tahtovat nuo reippaat pojat.
CASSIO.
Missä he ovat?
JAGO.
Tuolla ulkona. Kutsupas heitä sisään, ole niin hyvä.
CASSIO.
Kyllä sen teen, mutta vastenmielistä se on.
(Lähtee.)
JAGO.
Jos vaan saan hänet juomaan lasin verran
Sen lisäks', mit' on hän jo ennen juonut.
Niin tulee hän niin riitaiseks ja ärjäks
Kuin armon rakki. Tuo Rodrigo hölmö,
Jonk' aivan nurin kääntänyt on lempi,
On Desdemonan muistoks tyhjentännä
Mont' uhka maljaa, ja nyt vahdiss' on hän.
Kolm' oivaa kyprolaista -- tuittupäitä,
Jotk' ovat arkamaiset kunniastaan:
Tän urhollisen saaren tosi kuvat, --
Ma vaahtomaljoin päihdytin; he vahdiss'
On hekin. Tuossa juopposeurassa
Hytytän Cassiomme tekoon, joka
Vihoittaa koko saaren. -- Kah, tuoss' ovat
Jos toteen käy vaan mitä uneksin,
Niin myötä virran, tuulen purjehdin.
(Cassio palajaa, Montano ja muita ylimyksiä hänen seurassaan.)
CASSIO.
No, jumal'auta, ovatkin jo saaneet minut hiivaan.
MONTANO.
Herrainen aika, mitäpä tuosta! Tuskinhan jyvänkään vertaa joit, niin
totta kuin soturi olen.
JAGO.
Hoi! Viiniä tänne!
(Laulaa:)
Hei, malja tänne, saas, saas!
Hei, malja tänne, saas!
Sotamies sepä mies on puolestaan,
Vaikk' elämätä vaaksan verta on vaan.
Sotamiehet, juodahan taas!
Viiniä tänne, pojat!
(Viiniä tuodaan.)
CASSIO.
Saakeli soikoon, oivallinen laulu!
JAGO.
Sen opin Englannissa; siellä sitä, totta toisen kerran, vasta juoda
osataan. Ei Tanskan mies, ei saksalainen eikä tuo ihramaha
hollantilainen -- saas tästä! -- ole mitään englantilaisen rinnalla.
CASSIO.
Onko se englantilainen niin verraton juomari?
JAGO.
On kuin onkin; helposti hän juo tanskalaisen kumoon; hänellä ei vielä
ole hikikarpaloa otsalla, kun jo saksalainen on pöydän alla; ja
hollantilainen se jo kukertuu, ennenkuin maljaa toistamiseen täytetään.
CASSIO.
Päällikkömme terveydeksi!
MONTANO.
Siihen, luutnantti, minä yhdyn ja vastaan maljaanne.
JAGO.
O, sitä ihanata Englantia!
(Laulaa:)
Kuningas Staffan oli kunnon mies,
Hän housuista plootun jätti;
Mut kallihiks katsoi tuon kenties
Ja räätäliään nyt sätti.
Hän mies oli korkea arvoltaan,
Sinä vaan olet köyhä rakki;
Se ylpeys on, joka kaataa maan,
Siis yllesi vanha takki.
Viiniä tänne, hoi!
CASSIO.
Kah, sepä vielä ihanampi laulu kuin äskeinen.
JAGO.
Tahdotteko sen kuulla toistamiseen?
CASSIO.
En, sillä sen pidän kelvottomana virkaansa, joka tuommoista tekee. --
Niin, taivas on yli meidän kaikkien, ja sieluja on, jotka autuaiksi
tulevat, ja sieluja on, jotka eivät tule autuaiksi.
JAGO.
Aivan totta, rakas luutnantti.
CASSIO.
Itse puolestani, -- loukkaamatta sillä päällikköämme tai ketään muuta
ylhäistä herraa -- toivon minä tulevani autuaaksi.
JAGO.
Niin minäkin, luutnantti hyvä.
CASSIO.
Niin; vaan -- suokaa anteeksi -- ennen minua ette suinkaan: luutnantti
tulee ennen autuaaksi kuin vänrikki. Vaan mitäpä siitä sen enempää!
Toimihimme nyt! -- Anna meille meidän syntimme anteeksi! -- Hyvät
herrat, tehkäämme nyt tehtävämme. Älkää luulko, herrat, että olen
päissäni; tuo tuossa on vänrikkini; -- tuossa on oikea käsi, ja
tuossa on vasen käsi. -- Päissäni en ole: voin sangen hyvin
seisoa ja sangen hyvin puhua.
KAIKKI.
Erinomaisen hyvin.
CASSIO.
Vai niin, sepä hyvä; älkää siis luulko, että olen päissäni.
(Lähtee.)
MONTANO.
Nyt vallille ja vahdit asemilleen!
JAGO.
Tuon miehen tuossa näitte: sotur' on hän
Ja kelpais vaikka Caesarinkin luona
Komentajaks. Te näette miehen viat;
Hyveisin ne on päiväntasoiss' aivan:
Molemmat yhtä pitkät. Sääli hänt' on!
Ma pelkään, ett' Othellon luotto häneen
Saartanne haittaa, jos saa pahaan aikaan
Tuo heikkous vallan.
MONTANO.
Juoko noin hän usein?
JAGO.
Se häll' on aina johdantona uneen;
Hän kellon kahdest' ympärinsä valvois,
Jos hiiva hänt' ei uneen tuutisi.
MONTANO.
Hyv' ois, jos päällikkönne sais sen tietää;
Ehk'ei hän sitä näe; tai Cassion hyveet
Vaan hyväntahtoisuudessaan hän huomaa
Ja virheet peittoon jättää. Eikö totta?
(Rodrigo tulee.)
JAGO (syrjään hänelle).
Rodrigo, mitä nyt?
Luutnantin jäljest' oiti lähde, -- joutuun!
(Rodrigo lähtee.)
MONTANO.
Vahinko suuri, että jalo mauri
Semmoiseen virkaan -- omaks sijaisekseen --
Noin paheisiinsa piinttyneen on pannut.
Se tekis kelpo työn, ken ilmoittais sen
Hänelle.
JAGO.
Min' en, vaikka Kypron saisin.
Rakastan Cassiota, kaikki annan
Parantaakseni häntä. Vait! Mit' ääntä?
(Ulkona huudetaan: apua, apua!)
(Cassio palajaa, ajaen Rodrigoa takaa.)
CASSIO.
Sa, roisto! Konna!
MONTANO.
Luutnantti, mik' on?
CASSIO.
Opettaa, lurjus, tehtäväni mulle!
Ma moisen konnan vasupulloon pieksen.
RODRIGO.
Mua piekset?
CASSIO.
Mutisetko?
(Lyö Rodrigoa.)
MONTANO.
Luutnantt', älkää!
(Pidättää häntä.)
Ma pyydän, hiljaa!
CASSIO.
Antakaa mun mennä,
Tai kalloon teitä isken.
MONTANO.
Mitä, mitä?
Olette humalassa.
CASSIO.
Humalassa!
(Taistelevat.)
JAGO (syrjään Rodrigolle).
Pois, sanon! Riennä, huuda -- kapinaa!
(Rodrigo lähtee.)
Luutnantti hyvä, seis! -- Voi, hyvät herrat! --
Apua! -- Luutnantti! -- Montano! -- Herra! --
Avuksi, herrat! -- Kyll' on kelpo vahti!
(Kello soi.)
Ken soittaa? -- O, diavolo! Kaupunki
On noussut! -- Herran tähden, luutnantti!
Ikuisen saatte häpeän.
(Othello seuralaisineen tulee.)
OTHELLO.
No, mitä?
MONTANO.
Ma verta vuodan: kuolinhaavan sain ma.
Hän kuolkoon!
OTHELLO.
Seis, jos henki teille rakas!
JAGO.
Seis, luutnantti! -- Montano! -- Hyvät herrat,
Arvonne, tehtävänne unhotatte.
Kenraali puhuu, vait! Seis! Hävetkää!
OTHELLO.
No, mitä? Mistä tämä? Turkkilaisiks
Nyt muutummeko, tehden toisillemme
Mit' ottomanneiltakin taivas kieltää.
Pois, kristityt, tuo pakanainen riita!
Ken liikahtaa ja vimmaans' ei nyt hilli,
Se henkens' uskaltaa: pää poikki oiti!
Tuo kello julma vaietkoon! Se saaren
Levoltaan säikyttää. -- Mist' ompi riita?
Sa kunnon Jago, surust' aivan kalme,
Ken alkoi, sano, nimess' ystävyyden!
JAGO.
En tiedä. Ystäviä kaikk' ol' äsken
Ja rakkaita kuin morsio ja ylkä
Makuulle mennessään. Ja sitten heti --
Kuin mikä tähti heilt' ois järjen vienyt --
Asehet maalle, rinta vasten rintaa
Verisess' ottelussa! Min en tiedä,
Mist' alkoi tämä kummallinen riita.
Jos menettänyt kunnon sodass' oisin
Nuo raajat, jotka tähän melskaan toi mun!
OTHELLO.
Kuink' itses, Michael, unhotit sa noin!
CASSIO.
Anteeksi, pyydän; puhua en saata.
OTHELLO.
Jalo Montano, tunnettu niin siivoks;
Nuoruutennehan tyyntä vakavuutta
Mailma kiittää; maineenne on suuri
Viisasten suussa; mikä nyt on tullut,
Kun hyvän kuulunne noin tahraatte,
Nimenne jalon haaskaten ja myyden
Yötappelijan nimeen? Vastatkaa.
MONTANO.
Jalo Othello, kuolinhaavoiss' olen;
Ilmoittaa vänrikkinne Jago saattaa --
Puhettani ma säästän, se mua vaivaa --
Mit' itse tiedän. Kuitenkaan en tiedä,
Mit' oisin pahaa sanonut tai tehnyt,
Jos itsensäilytys ei ole rikos
Ja syntiä ei itsepuolustus,
Kun väkivalta uhkaa.
OTHELLO.
Jumal'auta,
Jo veri alkaa varman oppaan voittaa!
Ja kiukku, hämmentäen älyn kirkkaan,
Nyt ohjiin tarttuu. Jos vaan liikahdan,
Jos kättäni vaan nostan, maahan sortuu
Paraskin teistä. Kertokaa, kuink' alkoi
Katala riita tuo, ja ken sen alkoi?
Ken tähän rikoksehen syypääks nähdään --
Vaikk' oma kaksoisveljeni se oisi --
Sen hylkään pois. Kuin? Sodan keskell' aivan,
Kun hurja kauhu mielet vielä täyttää,
Torahan, käsikähmään käydä yöllä
Ja henkivartiona vahdiss' ollen! --
Se hirveää on. -- Jago, ken sen alkoi?
MONTANO.
Jos virkainnosta tai puoltomiellä
Muut' ilmaiset kuin suoran totuuden,
Et sotur' ole.
JAGO.
Liki älä astu!
Ma ennen kielen suustan' annan viedä,
Kuin Michael Cassiota loukkaisin;
Mut luulen toki, ett'ei totuus hälle
Lie vahingoks. -- Näin, kenraal', oli laita:
Montanon kanssa kun ma puhelin,
Niin tuli mies, jok' ääneen huusi apua,
Ja jäljest' oiti Cassio, miekka maalla,
Valmiina iskemään. Montano silloin
Käy Cassion tielle ja hänt' estää koittaa.
Jäljestä huutajan ma itse juoksin,
Ett'ei hän parullaan -- niin kävi toki --
Peloittais kansaa. Ollen nopsa juoksuun.
Hän pakoon pääsi. Heti nyt ma käännyin,
Kun miekan hälinän ja kalskeen kuulin
Ja Cassion ääneen noituvan, jot' ennen
En ollut koskaan kuullut. Tullessani
Se kävi joutuun -- yhdess' oli miehet
Ja iskivät ja löivät niin kuin äsken,
Kun itse heidät eroititte.
Muut' en ma tästä tiedä; -- ihminenhän
On ihminen: paraskin joskus eksyy.
Vaikk' ehkä Cassio häntä loukkas hiukan --
Vihoissaan saattaa ystävääkin lyödä --
Niin Cassiota, luulen, pakenija
Niin herjas, ett'ei sitä mikään kärsi.
OTHELLO.
Jaloutes ja ystävyytes, Jago,
Asian kaunistaa vaan, helpoks tehden
Sen Cassiolle. -- Rakastan sua, Cassio;
Mut luutnanttin' et enää saata olla. --
(Desdemona seuralaisineen tulee.)
Kas, eikö herännyt jo vaimonikin! --
Sinussa esimerkin näytän. --
DESDEMONA.
Mik' on?
OTHELLO.
Kaikk', armas, hyvin taas on. Tule maata! --
Montano, haavanne ma itse sidon. --
Kotihin hänet viekää. --
(Montano viedään pois.)
Silmää, Jago,
Tarkasti kaupunkia; tyynnä niitä,
Joit' on tää inha melu säikyttännä. --
Tule, Desdemona; näin on sotilaan:
Meluhun herää parhaast' unestaan.
(Kaikki lähtevät, paitse Jago ja Cassio.)
JAGO.
Mitä, luutnantti, saitteko haavan?
CASSIO.
Sain ja parantumattoman.
JAGO.
Varjelkoon Jumala!
CASSIO.
Nimeni, nimeni, nimeni! Oi, nimeni olen menettänyt! Kuolemattoman osan
itsestäni olen menettänyt, jäljellä on vaan eläimellinen. -- Nimeni,
Jago, nimeni!
JAGO.
Luulin, niin totta kuin olen kunnon mies, teidän saaneen haavan
ruumiiseenne; siinä se lovi pahemmalta tuntuisi kuin nimessä. Nimi on
vaan tyhjä ja petollinen mielenkuvitelma; usein sen ansiotta saapi ja
usein sen syyttä kadottaa. Ette ole laisinkaan nimeänne kadottanut, jos
ette itse usko sitä kadottaneenne. Rohkeutta, ystävä! Keinoja on,
joilla voi kenraalin voittaa. Hän on vaan kiivaudessaan teidät
eroittanut; rangaistus on enemmän valtioviisaudesta kuin kiukusta
lähtenyttä; aivan niin kuin jos joku viatonta koiraansa löisi siten
säikyttääkseen röyhkeätä jalopeuraa. Rukoilkaa häntä vaan, niin hän on
vallassanne.
CASSIO.
Mieluummin häntä rukoilen hylkäämään minut, kuin niin kelpo päällikköä
pettäisin näin arvottomalla, malttamattomalla ja viinaanmenevällä
sotaherralla. Olla päissään, puhua kuin papukaija, riidellä,
ylvästellä, kiroilla, pauhata ja mässätä oman varjonsa kanssa! Oo, sinä
näkymätön viinan henki, jos sinulla ei vielä nimeä ole, josta sinut
tuntisi, niin ota sitten nimeksesi -- perkele!
JAGO.
Ken se oli, jota miekka kädessä takaa ajoitte? Mitä hän oli teille
tehnyt?
CASSIO.
En tiedä.
JAGO.
Onko se mahdollista?
CASSIO.
Muistan koko joukon asioita, mutta en mitään selvästi; riidan muistan,
vaan en sen syytä. -- Voi sentään, että ihminen suuhunsa ottaa
vihollisen, joka varastaa ajut hänen päästään! Voi, että ilolla,
huvilla, humulla ja huudolla itsemme elukoiksi muunnamme!
JAGO.
No, mutta nythän te olette vallan terve. Kuinka te niin pian
toinnuitte?
CASSIO.
Tuo viina-piru suvaitsi tehdä tilaa toiselle pirulle: kiukulle. Toinen
heikkous paljastaa toisen saadakseen minut perin pohjin halveksimaan
itseäni.
JAGO.
No, mutta nyt te liian ankarasti siveyttä saarnaatte. Mitä aikaan,
paikkaan ja maan tilaan tulee, olisin sydämestäni suonut tämän työn
tekemättömäksi; mutta kun se nyt kerran on tapahtunut, niin koettakaa
saada se hyväksi taas.
CASSIO.
Pyydän häneltä saada takaisin virkani; silloin hän minulle vastaa, että
olen juomari. Vaikka olisi mulla suuta yhtä monta kuin louhikäärmeellä,
ne kaikki tuommoinen vastaus tukkisi. Tällä haavaa järki ihminen,
hetken päästä narri, ja yht'äkkiä elukka! Oi, ihmeellistä! Kirottu
jokainen liikamalja; sen pohjalla asuu perkele!
JAGO.
No, no! Hyvä viina on hauska seurakappale, jos sitä oikein käytämme;
älkää sitä nyt enää sättikö. -- Kuulkaas, luutnantti hyvä, luulen, että
te luulette minun pitävän teistä.
CASSIO.
Sit' olen kyllä kokenut, ystävä hyvä. -- Minä päissäni!
JAGO.
Teidän, niinkuin kaikkein eläväisten, sallittaneen jonkun kerran
päihtyä, arvaan ma. Sanon teille, mitä teidän tulee tehdä. Päällikkömme
vaimo on nyt päällikkönä; sanon sen siinä katsannossa, että kenraalimme
on itsensä pyhittänyt ja kokonaan antaunut katselemaan, huomaamaan ja
tarkastamaan vaimonsa ihaa ja suloa. Tälle syntinne suoraan
tunnustakaa; ahdistakaa häntä; hän teidät jälleen virkaanne toimittaa.
Niin avonainen, lempeä, myöntyvä ja armahtavainen on hän luonteeltaan,
että katsoo sen puutteeksi hyvyydessään, jos ei hän tee enempää, kuin
mitä pyydetään. Tuota taittunutta niveltä teidän ja hänen puolisonsa
välillä pyytäkää häntä lastoittamaan; ja kaiken omaisuuteni panen
vaikka mitä vastaan vedolle, että tämä ystävyyden rikko kasvaa kokoon
ja tulee lujemmaksi, kuin se ennen olikaan.
CASSIO.
Neuvonne on hyvä.
JAGO.
Vilpittömästä ystävyydestä ja rehellisestä hyväntahtoisuudesta vakuutan
sen lähteneeksi.
CASSIO.
Sen kyllä uskon; ja heti huomenaamulla pyydän tuota siveätä Desdemonaa
puolestani puhumaan. Koko onneni on mennyttä, jos tämäkin pettää.
JAGO.
Oikeassa olette. Hyvää yötä, luutnantti! Minulla on vahdinpito.
CASSIO.
Hyvää yötä, kunnon Jago!
(Lähtee.)
JAGO.
Ken on se, joka nyt mua konnaks väittää,
Kun neuvoni on vilpitön ja suora
Ja mahdollisest' ainoo keino, millä
Voi maurin voittaa? Sillä helppo työ on
Pakoittaa taipuvaista Desdemonaa
Sävyisään pyyntöön: antelias on hän
Kuin aulis emo luonto. Hän se maurin
Saa kaikkeen, vaikka kieltämähän kasteen
Ja synninpäästön välikappaleet.
Niin lemmen pauloiss' on sen miehen sielu,
Ett' eukko häntä kääntää miten mielii,
Kun maurin heikkouden kanssa tahtoo
Leikitä Luojaa. Olenko siis konna,
Näin Cassiolle oikotien kun neuvon
Juur' onnen helmaan? Oppi helvetin!
Kun perkeleill' on mieless' ilkein hanke,
He hahmoss' enkelin meit' ensin kiusaa!
Niin minäkin. Kun, näet, tuo kunnon hupsu
Hädässään avuks Desdemonaa vaatii,
Ja tämä kiusaa pyynnöllänsä miestään,
Niin maurin korvaan valan tämän myrkyn:
Ett' anomukseen syyn' on lihan himo.
Jos kuinka Cassion hyväksi hän puuhaa,
Kadottaa hän vaan maurin luottamuksen.
Näin vaimon avut pikimustiks muutan
Ja hänen hyvyydestään kudon verkon,
Mi kietoo heidät kaikki. --
(Rodrigo palajaa.)
No, Rodrigo?
RODRIGO.
Minä seuraan ajoa täällä koirana, joka ei aja, vaan auttaa muita
haukkumaan. Rahani ovat menneet melkein kaikki; tänä yönä olen saanut
kelpo selkäsaunan, ja se kokemus lienee ainoa tulos, minkä vaivoistani
saan; tyhjällä kukkarolla ja hiukkasen viisaampana saan nyt palata
takaisin Venetiaan.
JAGO.
Kuink' on se köyhä, jolta puuttuu maltti!
Mikäpä haava hetkess' ummistuu?
Me teemme työtä taidoin eikä taioin;
Ja taito, niinkuin tiedät, vaatii aikaa.
Hyvinhän kaikk' on. Selkääs sait, mut Cassion
Viralta pois sait selkäsaunallas.
Monikin kasvi auringossa viihtyy.
Mut ensin kypsyy se, jok' ensin kukkii.
Siis, malttia! -- Jo, peijakas, on aamu!
Huveissa sekä toimiss' aika kuluu.
Nyt poistu pois ja majapaikkaas lähde.
Pois, sanon! Kohta enemmin saat kuulla.
Pois, tiehes!
(Rodrigo lähtee)
Kaksi asiata vielä:
Mun vaimon' emäntänsä suosioon
Nyt täytyy Cassio sulkea, sen vaadin.
Sill' aikaa itse syrjään maurin vien.
Ja, juur' kun Cassio ahdistaapi rouvaa,
Sisähän suoraa päätä! -- Oiva tuuma!
Takoa pitää, kun on rauta kuuma.
(Lähtee.)