Ensimmäinen kohtaus.
Venetia. Katu.
Rodrigo ja Jago tulevat.
RODRIGO.
Vait! Mitä puhut! Kovin se mua loukkaa,
Jos, Jago, sua, jok' omanasi käytät
Mun kukkarotani, noin kohdellaan.
JAGO.
Mut, hitto vieköön, ettehän mut kuule!
Jos tuommoista ma koskaan uneksinkaan,
Niin kammokaa mua.
RODRIGO.
Kerroithan sa mulle
Vihaavas häntä.
JAGO.
Jos en sitä tee,
Niin inhokaa mua. Kolme mahtimiestä
Aneli, lakki kourass', että tekis
Mun luutnantikseen hän, -- niin mies kuin olen,
Kykyni tunnen: täyttää voin sen paikan.
Mut oikkupäisenä ja ylpeänä
Hän heitä kiertää pöyhkeill' estetyillä,
Joit' inhoittavin sotalausein höystää;
Ja päätteeks, anojille kiellon antaa;
Sill', "uskokaa", hän sanoi,
"Valinnut sotaherrani jo olen".
Ja ken se oli tuo?
Niin, aatelkaapas, suuri laskuherra,
Florensilainen, eräs Michael Cassio,
Mies tuiki rakastunut pulskaan naikkoon;
Ei kenttäjoukkoj' ole johtanut hän,
Enemmän sotarinnast' ei hän tiedä
Kuin kehruutyttö; kaikk' on kirjan mukaan,
Jost' yhtä hyvin kielipalko neuvos
Rupattaa osaa; lorua sen miehen
On sotatiedot, kokemusta vailla.
Sai paikan tuo, ja mun -- jonk' arvon nähnyt
Hän Rhodoss' on ja Kyprossa ja muissa
Niin pakanain kuin kristittyjen maissa --
Tuo "debet-kredit" pitää tuulen alla;
Numeromiesi tuo, hän -- onneks olkoon! --
Nyt luutnantt' on, ja minä, herra nähköön,
Vaan hänen Mustuutensa vänrikki!
RODRIGO.
Sen pyövel' ennen oisin, jumaliste!
JAGO.
Ei auta; se on virka-uran kirous:
Ylennykseen vie suositus ja armo
Eik' etuoikeus, jonka mukaan toinen
Edeltäjänsä perii. Tuomitkaa nyt,
Mist' olen velkapäänä maurilaista
Rakastamaan.
RODRIGO.
Ma hänt' en palvelis.
JAGO.
Oi, huolet' olkaa; häntä palvelenkin
Vaan kostuakseni. Me emme kaikki
Voi herroj' olla, eikä kaikki herrat
Voi uskotuita palvelijoita saada.
On moni nöyrä, köyryselkä raukka,
Jok', orjankahleisiinsa ihastunna,
Jatustaa aikansa, kuin herran aasi,
Rehusta vaan, ja vihdoin hyljyks joutuu.
Hyi, moista rehti-elukkaa! Taas toisill'
On katsanto ja ulkomuoto nöyrä,
Mut sydän kiintynyt on itsehensä;
Isäntiään he näöks palvelevat
Ja voivat hyvin, ja kun täys' on tasku,
He herroj' ovat. Moisill' ymmärryst' on;
Tuot' olen karvaa minä, sen ma myönnän.
Kah, ystävä, niin totta kuin Rodrigo
Te olette, jos mauri oisin, Jagon'
En olla tahtois. Häntä palvellessa
Vaan itseäni palvelen; en lemmest',
En ystävyydestä, sen tietköön taivas,
Mut näöks vaan ja omaks hyödykseni.
Jos, nähkääs, ulkomuodossani koskaan
Sydämen tosi-olento ja laatu
Ilmaantuis, olis aika silloin kantaa
Hihalla sydän, jossa sitä naakat
Hakata sais. En ole mikä olen.
RODRIGO.
Kuin suuri on sen turpahuulen onni,
Jos hänet saa hän!
JAGO.
Herättäkää isä,
Vainotkaa miestä, myrkyttäkää naute;
Asia huutoon, heimo ilmiraivoon!
Vaikk' Eedenissäkin hän asuis, purkoot
Hänt' itikat! Jos ilolt' ilo tuntuu,
Sekoittakaa sen verran tuskaa siihen,
Ett' osan karvastaan se kauhduttaa!
RODRIGO.
Täss' isä asuu; äänehen ma huudan.
JAGO.
Mut hirveällä tuskan ulvonnalla,
Kuin suurissa on kaupungeissa laita,
Kun äkist' yöllä tulipalo uhkaa.
RODRIGO.
Brabantio, hoi! Signor Brabantio, hoi! hoi!
JAGO.
Herätkää, hoi, Brabantio!
Varkaita, varkaita! Hoi, huonettanne
Varokaa, tytärtänne, kirstujanne!
Varkaita, varkaita!
(Brabantio ilmestyy ylhäälle ikkunaan.)
BRABANTIO.
Mik' on noin hirveähän meluun syynä?
Mik' on nyt hätä?
RODRIGO.
Onko perehenne
Kotona kaikki?
JAGO.
Lukossako ovet?
BRABANTIO.
No kuinka niin?
JAGO.
Olette ryöstetty.
Pukeukaa joutuun, hitto vie! Pois puolet
On sielustanne, sydän pirstaleina.
Nyt, juur' nyt vanha musta jäärä astuu
Valkoista uuhtanne. Oi, nouskaa, nouskaa!
Hereille korrostajat, kello soimaan!
Tekeepi piru teidät tuoraks muuten.
Nouskaatte, sanon!
BRABANTIO.
Mitä? Miss' on järkes?
RODRIGO.
Arvoisa herra, äänen' on kai tuttu?
BRABANTIO.
Ei; ken se on?
RODRIGO.
Rodrigo nimeni.
BRABANTIO.
No, sitä kirotumpi! Kielsinhän,
Ett'et sais koskaan ovelleni tulla.
Olethan suoraan sanovan mun kuullut:
Tytärtäni et saa; ja nyt kuin hullu,
Ahmattuna ja viinan vimmassa,
Täynn' ilkeätä koiruutta, sa tulet
Ja rauhan multa ryöstät.
RODRIGO.
Herra, herra!
BRABANTIO.
Mut tuntoni ja arvoni, se tiedä,
Voi tekos tehdä sulle katkeraksi.
RODRIGO.
Tyyn' olkaa!
BRABANTIO.
Mitä ryöstöstä sa haastat?
Venetiass' ollaan nyt; ei metsätölli
Mun taloni ole.
RODRIGO.
Arvoisa Brabantio,
Suorassa, puhtaass' aikehessa liikun.
JAGO.
Tuhat tulimmaista! Te, herra, olette niitä, jotka eivät Jumalata tahdo
palvella, vaikka perkele käskis. Kun tulemme ja teemme teille hyvän
työn, pidätte meitä riitapukareina; tahdotte tyttärenne antaa
barbarialaisen oriin astuttavaksi; tahdotte että lapsenne lapset teille
hirnuisivat, tahdotte saada konkareita langoiksenne ja ravureita
orpanoiksenne.
BRABANTIO.
Ken olet sinä, rietas herjaaja?
JAGO.
Mies, joka tulen teille kertomaan, että tyttärenne ja mauri par'aikaa
leikkivät "kaksiselkäistä".
BRABANTIO.
Sin' olet konna.
JAGO.
Ja te -- senaattori.
BRABANTIO.
Tuon sinä vastaat; tunnen sun, Rodrigo.
RODRIGO.
Ma kyllä kaikkeen vastaan. Mutta kuulkaa;
Jos teidän tietenne ja luvallanne --
Jolt' aivan näyttää -- kaunis tyttärenne,
Näin synkkään kesk'-yön aikaan -- turvanansa
Ei paremp' eikä pahempi kuin halpa,
Rahalla saatu gondolieri -- viedään
Himokkaan maurin ruokottomaan helmaan;
Jos sen te tiesitte ja hyväksyitte,
On loukkauksemme julkea ja raaka.
Mut jos sit' ette tienneet, silloin syyttä
Torutte meitä, tuntoni sen sanoo.
Niin säädyttömäks älkää mua luulko,
Ett' ilvehtisin näin ma arvollanne.
Jos teilt' ei lupaa tyttärenne saanut, --
Sen sanon vielä, -- suur' on hänen syynsä.
Kun sulon, älyn, rikkauden ja onnen
Näin uhraa vierahalle seikkailijalle,
Maankulkurille. Hankkikaapa varmuus:
Jos huoneessaan tai taloss' on hän vaan,
Lain kova koura rangaiskoon mua siitä,
Ett' teitä petin näin.
BRABANTIO.
Tult' iskekää!
Minulle tuohus! -- Väki valvehille! --
Tää tapaus uneheni vivahtaa;
Sen pelkkä uskominen mun jo murtaa. --
Hoi, tulta, tulta, kuulkaa!
(Poistuu.)
JAGO.
Hyvästi!
Mun täytyy mennä: hyödyllist' ei liene
Eik asemani mukaist' esiin nousta
Othelloa vastaan, -- niinkuin minun täytyy,
Jos tänne jään; -- ei valtio, sen tiedän --
Alentavaa vaikk' onkin tämä hälle --
Voi häntä jättää; syyt niin tärkit tänne
Anoneet hänt' on Kypron sotaa varten,
Jok' edess' on nyt, -- että, vaikka kuolis,
Niin sopivaa, kuin hän on, siihen toimeen
Ei saata löytää. Siihen nähden, vaikka
Hänt' inhoan kuin tuskaa helvetin,
Mun sentään, hengenpiteen vuoksi, täytyy
Uskollisuuden lippu nostaa: merkki,
Jok' on vaan merkki. Varmaan häntä löytääksenne
Hakijat "joutsilinnaan" johtakaa;
Siell' olen hänen kanssaan. Hyvästi!
(Lähtee.)
(Brabantio tulee ja palvelijoita, soihdut kädessä.)
BRABANTIO.
Se tott' on, paha kyllä! Hän on poissa.
Mit' inhast' elämästäni nyt jääpi,
On pelkkää katkeruutta. -- No, Rodrigo,
Sa mistä hänet näit? -- O, häijy tyttö! --
Kuin? Maurin kanssa? -- Voi, ett' olen isä!
Kuin hänet tunsit? -- Petost' ääretöntä! --
Hän mitä sanoi? -- Tulta lisää! -- Heimo
Hereille! -- Lienevätkö naimisissa?
RODRIGO.
Varmaankin, luulen sen.
BRABANTIO.
O, taivaan taatto!
Kuink' ulos pääs hän? -- Veren kavallusta! --
O, isät, älkää tytärtenne mieltä
Töist' arvostelko! -- Eikö taikaa, jolla
Voi nuoruuden ja kainouden pettää?
Siit' olettenko lukenut, Rodrigo?
RODRIGO.
Kyll' olen.
BRABANTIO.
Herättäkää veljeni! --
Oi, te jos tytön olisitte saanut! --
Mies tuonne, toinen tuonne! -- Tiedättenkö,
Kuin kiinni saisin hänet sekä maurin?
RODRIGO.
Sen luulen tietäväni: kelpo vahti
Minulle suokaa vaan ja mukaan käykää.
BRABANTIO.
Edellä! Joka talon luona huudan;
Voin vaikka käskeäkin. -- Miekkoj' oiti!
Yövartijata pari tänne tuokaa. --
Kas niin, Rodrigo; -- vaivanne ma maksan.
(Lähtevät.)
Toinen kohtaus.
Toinen katu.
(Othello, Jago ja seuralaisia, soihdut kädessä, tulee.)
JAGO.
Surmannut vaikka sodass' olen monta,
Niin tunto sentään ehdon-murhan kieltää.
Välistä kauna häijyytt' olis tarpeen.
Olenpa miettinyt sen seitsemästi
Tokaista häntä noin vaan kylkeen hiukan.
OTHELLO.
Parempi niin kuin on.
JAGO.
Mut kas, hän loukkas
Ja sätti, herjas teidän armoanne
Niin ilkeästi,
Ett' oma pieni hurskauteni tuota
Voi tuskin sietää. Mutta, anteeks, herra!
Todella, olettenko nainut? Tietkääs,
Magnifico on sangen suosittu,
Ja hänen sanans' yhtä paljon painaa
Kuin doginkin; hän teidät eroittaa,
Tai keksii kaikki kiusat, harmit, joihin
Pakosta laki hälle vallan antaa.
OTHELLO.
Pahintaan koittakoon hän! Valtiolle
Tekemät työni voittaa kaikki kanteet.
Ei ole tietty, -- mut kun kuulen että
Kehulla arvon saa, niin julistan sen, --
Ett' olen synnyltä ja hengeltäni
Kuninkaan verta; ansioni voivat
Niin ylhäist' onnea, kuin tää on mulle,
Kypäri päässä puhutella. Tiedäs,
Suloista Desdemonaa jos en lempis,
Tilaani vapaata ja koditonta
En kahleisiin ma kytkis, vaikka saisin
Merenkin aarteet. -- Kah! mi valo tuolla?
JAGO.
Hakeva isä ystäväinsä kanssa.
Pois poistukaa.
OTHELLO.
En, min' en tahdo piillä:
Nimeni, arvoni ja tuntoni.
Ei pelkää julkisuutta. Nekö ovat?
JAGO.
Ei, kautta Janon, sit' en luule.
(Cassio ja muutamia sotaherroja tulee, soihdut kädessä.)
OTHELLO.
Luutnanttini, ja dogin miehiä. --
Yön vallat suosikoot teit', ystävät!
Mit' uutta?
CASSIO.
Dogi teitä tervehtii
Ja vaatii kiireen kautta teitä luokseen
Nyt oiti.
OTHELLO.
Mikä, luuletten, on asia?
CASSIO.
Jotakin Kyprosta, jos oikein arvaan;
Palavan kiire toimi; laivastosta
Lähettiläit' on tusinoittain tullut
Tän' yönä, toinen toisen kantapäillä.
Senaattorit on nousseet, dogin luona
He kooss' on. Kiivaast' etsitähän teitä;
Kun teit' ei löytty kotoa, niin laittoi
Senaatti kolme eri joukkokuntaa
Teit' etsimään.
OTHELLO.
Hyv' että löysitte mun.
Ma oiti tulen, taloon tuohon annan
Vaan sanan.
CASSIO.
Mitä toint' on hällä täällä?
JAGO.
Maalaivaan iskenyt hän on tän' yönä;
Jos hän sen pitää saa, niin hänen kelpaa.
CASSIO.
En ymmärrä.
JAGO.
He, hän on nainut.
CASSIO.
Kenen?
(Othello palajaa.)
JAGO.
No niin, tuon -- Tulkaa, kenraal'.
OTHELLO.
Olen valmis.
CASSIO.
Kas, tuossa teitä toinen joukko etsii.
JAGO.
Se on Brabantio; varuill' olkaa, herra;
Häll' aikeet pahat on.
(Brabantio, Rodrigo ja oikeudenpalvelijoita, soihdut
ja miekat kädessä, tulee.)
OTHELLO.
Hoilaa, ja seis!
RODRIGO.
Kas, se on mauri.
BRABANTIO.
Tappakaa se varas!
(Kumpikin puoli paljastaa miekkansa.)
JAGO.
Rodrigo, te! No, tulkaa, koitellaanpa!
OTHELLO.
Pois miekat kirkkaat, kaste ruostuttaa ne.
Paremmin ijällänne hallitsette
Kuin miekallanne, hyvä herra.
BRABANTIO.
Sinä,
Likainen rosvo! Miss' on tyttäreni?
Kirottu mies, sa hänet lumosit.
Kaikelta, mill' on järki, kysyn: kuinka --
Jos hänt' ei kietonut ois noidan paulat --
Noin hento, kaunis, onnellinen impi,
Niin naimiselle nurja, että hylkäs
Nuo rikkaat, hienot kansan suosikitkin,
Hän julkipilkaks tullaksensa karkais
Kotoa moisen mustan pedon helmaan,
Jok' ennen kammon tuo, kuin lemmen nostaa!
Tuomitkoon mailma, eikö päivänselvää,
Ett' olet lemmon taikaa käyttänyt sä,
Lumoten myrkyillä ja hurmajuomill'
Ihanan nuoruuden. Se tutkittakoon,
Se luultavaa ja järjenmukaist' on.
Senvuoksi sun nyt vangitsen ja syytän
Sua kansanvimmaajaksi, joka käytät
Luvattomia noidan keinoja.
Hänehen iskekää! Jos vastustaa hän,
Niin pieskää hänet pehmeäks.
OTHELLO.
Seis,
Te, jotka puollatten mua, ja te toiset!
Tapella jos mun tulee, kuiskuttajaa
En siihen toimeen kaipaa. Mihin teill' on
Mua mieli viedä?
BRABANTIO.
Tyrmään, kunnes oikeus
Lain mukaan ajan määrääpi ja kutsuu
Sun vastaamaan.
OTHELLO.
Mut jos ma totteleisin,
Kuink' olis dogi siihen tyytyväinen,
Jonk' airut tässä vieress' on ja kutsuu
Tärkeissä valtakunnan asioissa
Mua hänen luo?
OIKEUDENPALVELIJA.
Niin oikein: dogi istuu
Nyt neuvostossa, johon teitäkin on
Haettu varmaan.
BRABANTIO.
Dogi neuvostossa!
Näin keskell' yötä! -- Viekää hänet sinne.
En turhaa minä kanna. Dogiin itseen
Ja kaikkiin virkaveljihini koskee
Tää loukkaus niin, kuin itse he sen tuntis.
Lain asiaks jos moista työt' et tee,
Pakanat, orjat kohta vallitsee.
(Lähtevät.)
Kolmas kohtaus.
Neuvoshuone.
(Dogi ja senaattorit istuvat pöydän ympärillä.
Oikeudenpalvelijoita.)
DOGI.
Näist' uutisista puuttuu sopusointu,
Jok' uskottaviks sais ne.
1 SENAATTORI.
Niinpä kyllä.
Ne yht' ei pidä: minun kirjeessäni
On mainittuna satakuusi laivaa.
DOGI.
Mun sataneljäkymmentä.
2 SENAATTORI.
Mun kaksisataa.
Mut vaikk' ei luku yhteen sovi aivan, --
Niin kuin käy arviolta laskeiss' aina, --
Niin turkkilaisen laivaston he kaikki
Sanovat purjehtivan Kyproon päin.
DOGI.
Kun tuumitaan, se mahdollist' on kyllä.
Niin ei mua petä harhalaskut, ett'en
Pääasiaa ma pelvoll' uskois todeks.
MERIMIES (ulkoa).
Hoi, hoilaa, hoilaa!
PALVELIJA.
Airut laivastosta!
(Merimies tulee sisään.)
DOGI.
Mik' asiasi?
MERIMIES.
Turkkilaisten aikeet
On Rhodos-saareen; signor Angelo
Sen ilmoittaa mun käski neuvostolle.
DOGI.
Mit' arvelette tästä muutoksesta?
1 SENAATTORI.
Jos kuinka harkitaan, se mahdotont' on;
Lumetta vaan, jok' ohjaa näön harhaan.
Jos muistetaan, kuin tähdellinen Kypros
On Turkille, ja ajatellaan että,
Samalla kuin se sopivamp' on hälle
Kuin Rhodos, se myös helpomp' anastaa on,
Se kun, näet, ei niin varustettu ole,
Vaan kokonansa puuttuu sitä turvaa
Kuin Rhodoll' on; -- kun tuota ajatellaan,
Niin turkkilainen meist' ois liian tyhmä,
Jos parhaan palan viimeiseksi jättäis,
Hyläten helpost' anastetun voiton
Vaan hyödyttömään vaaraan syöstäksensä.
DOGI.
Niin kyllä, Rhodos häll' ei mieless' ole.
1 PALVELIJA.
Kah, lisää uutisia!
(Sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA.
Arvoisat, viisaat herrat, turkkilaisiin,
Jotk' äsken purjehtivat Rhodoon suoraan,
Siell' yhtynyt on toinen laivasto.
1 SENAATTORI.
Tuot' arvelin. -- Kuin monta heitä lienee?
SANANSAATTAJA.
Noin kolmekymment' alusta; nyt suuntaa
He muuttavat ja käyvät peittämättä
Kyproa kohti. Signor Montano,
Rehellinen ja uljas palvelijanne,
Tän teille alamaisest' ilmoittaa
Ja pyytää, että häntä uskoisitte.
DOGI.
Siis tottakin on Kyproon heillä matka. --
Marcus Lucchese, hän onko kaupungissa?
1 SENAATTORI.
Hän Florensiss' on.
DOGI.
Kirjoittakaa hälle,
Ett' oiti tänne saapuu hän.
(Brabantio, Othello, Jago, Rodrigo ja oikeudenpalvelijoita tulee.)
1 SENAATTORI.
Tuoss' ompi
Brabantio ja urhollinen mauri.
DOGI.
Urhollinen Othello, turkkilaista,
Yhteistä vihamiestä vastaan teidän
Nyt oiti mentäv' on. --
(Brabantiolle)
Kah, teit' en nähnyt;
No, terve, jalo signor! Neuvojanne
Ja apuanne täällä kaipasimme.
BRABANTIO.
Ja minä teidän. Anteeks, jalo dogi!
Ei ammattini eikä virkakäskyt
Mua vuoteelt' ajaneet; ei yhteishyvä
Mua koske nyt; vaan yksityinen murhe,
Kuin hyökyvirta, tulvallaan mun peittää,
Niin että surut muut se itseens' ahmii
Ja aina sama on.
DOGI.
Mik' asianne?
BRABANTIO.
Oi, tyttäreni! Oi, mun tyttäreni!
1 SENAATTORI.
Hän onko kuollut?
BRABANTIO.
Kuollut on hän mulle.
Häväisty, viety multa pois ja taikain
Ja puoskajuomain kautta noiduttu.
Noin hullust' ei voi horjahtua luonto --
Jos ei se tylsä ole, sokko, rampa --
Muun kautta paitse taian.
DOGI.
Ken se liekin
Noin ilkeästi häntä houkutellut
Pois itsestään ja teistä, -- itse saatte
Lukea lain niin ankaraks, kuin suinkin
Te tahdotte, vaikk' omaa poikaanikin
Kanteenne koskis.
BRABANTIO.
Kiitän nöyrimmästi! --
Täss' on se mies, tää mauri, joka, näen mä,
On valtakunnan asioissa saanut
Teilt' eri kutsun.
DOGI & SENAATTORI.
Surkuteltavaa!
DOGI (Othellolle).
No, mitä vastaatten te puolestanne?
BRABANTIO.
Ei muuta mitään kuin ett' on se niin.
OTHELLO.
Arvoisat, mahtavat ja suuret herrat,
Te ylevät ja taatut suosijani!
Tuon vanhan miehen tyttären ma vein,
Se totta on; nain hänet, se on totta;
Niin suur' on päästä päähän rikokseni,
Sen suuremp' ei. On haasti mulla raaka,
Ja rauhan hempukieltä tuskin tunnen;
Siit' alkain, seitsemän kun vuoden voima
Mull' oli käsivarressani tuossa,
Yheksää kuuta vailla, tähän päivään
Päätoimi sen on telttakentäll' ollut.
En suurta mailmata paljon tunne,
Pait mikä sotaa, tappelua koskee;
Senvuoks en puoltopuheill' asiaani
Juur' kaunistele. Mut jos suvaitsette,
Niin koko rakkauteni juoksun kerron
Koristamatta, suoraan; rohdot, juomat
Ja loihtehet ja tenhot mahtavat, --
Sellaisist' olen, nähkääs, syytettynä --
Joill' immen tuon ma voitin.
BRABANTIO.
Tyttö kaino,
Niin tyynen siivo, että tunnettaankin
Jo punastuu hän; hänkö -- luonnon, ijän
Ja maansa, maineensa ja kaiken pilkaks --
Rakastuis mieheen, jota nähdä pelkää!
Sen järki vajaa, rampa on, jok' uskoo,
Ett' avuisuus noin saattaa hairahtua
Pois luonnon uralta; ja luulla täytyy
Kavalan hornan juonet siihen syyksi.
Senvuoks ma vielä kerran väitän, että
Hän verta-hurmaavilla nestehillä
Tai muilla tehokkailla juomill' ompi
Lumonnut hänet.
DOGI.
Todistust' ei väite,
Jos teill' ei ole häntä vastaan syitä
Parempia kuin moinen tyhjä luulo
Ja ainainen ja kurja todenmoisuus.
1 SENAATTORI.
Mut sanokaa, Othello: olettenko
Kavalin pakkokeinoin myrkyttänyt
Ja tytön mielen vallannut, vai onko
Pyyteenne siivo ollut, moinen, joka
Lähentää sielun sieluun?
OTHELLO.
Tehkää hyvin
Ja "joutsilinnast'" impi noutakaa;
Minusta isän kuullen haastakoon hän.
Jos tytön puhe minut viekkaaks näyttää,
Niin antamanne luottamus ja toimi
Pois ottakaa, niin, viekää vaikka henki!
DOGI.
No, tuokaa Desdemona tänne.
OTHELLO.
Mukaan,
Vänrikki! Paikan tunnette te parhain.
(Jago ja muutamia seuralaisia lähtee.)
Siks kunnes saapuu hän, niin totta kuin ma
Vikani taivahalle tunnustan,
Niin totta teille korvin kuullaksenne
Nyt kerron, kuin tuon kaunon lemmen voitin,
Ja minun hän.
DOGI.
Othello, kertokaa se.
OTHELLO.
Immen isä
Mua suosi, kutsui minut usein luokseen,
Kyseli elämäni kaikki vaiheet
Vuodesta vuoteen, taistelut ja voitot
Ja muutkin kohtaloni. Kaikki hälle
Ma selvittelin, poikavuosist' alkain
Ja itse tarinoimishetkeen saakka.
Mont' onnetonta seikkaa siinä kerroin
Ja julmaa vaaraa merellä ja maalla;
Kuin rynnätessä tuskin surman vältin;
Kuink' otti korska vihamies mun vangiks
Ja orjaks myi mun; kuinka pelastuin ma;
Ja kulkuretkieni kummat vaiheet.
Tilaisuutt' oli siinä puheeks ottaa
Avarat rotkot, karut auhdot, vuoret
Ja louhokset ja lumihuippu-vaarat
Ja toisiansa syövät kannibalit
Ja antropophagit ja muut, joill' oli
Pää hartioitten alla. Desdemona
Hän harras oli näitä kuulemaan,
Mut pois hänt' usein askarehet vaati,
Ja kun ne kiireest' oli suorittanna,
Palasi taas hän sekä ahnain korvin
Puhettan' ahmi. Tuon kun huomasin ma,
Valitsin ajan, keksin keinon, jolla
Häneltä lypsin pyynnön hartahan,
Ett' tarinoisin retkeilyni kaikki,
Joist' oli hän vaan kuullut kappaleita
Ja niitäkään ei tarkoin. Minä suostuin,
Ja monast' itkun houkuttelin hältä,
Kun jonkun kovan kohtauksen kerroin,
Mink' olin nuorna kärsinyt. Kun päätin,
Sain mailman täyden huokauksia palkaks;
Hän vakuutti: "Oi kummaa, kumman kummaa!
Oi, sääli tuota, ihmeen sääli!" Toivoi,
Ett'ei hän tuota kuullut ois, mut sitten
Hän toivoi, ett' ois hänkin moinen mies.
Mua kiitti, pyytäin, jos mull' ystäv' olis,
Ken häntä lempis, että kertomahan
Hänt' opettaisin näin, niin hänet varmaan
Hän ottais. Yskän ymmärsin ja kosin.
Hän kohtaloni vuoksi mua lempi,
Ma häntä hänen säälintänsä tähden.
Tuo ainoa on taika mitä käytin.
Täss' ompi hän: todistakoon hän itse.
(Desdemona ja Jago seuralaisineen tulevat.)
DOGI.
Minunkin tyttäreni voittais varmaan
Tarina tuo. Brabantio hyvä, parhaaks
Nyt kääntäkäätte mit' on rikottu:
Parempi miekan tyngell' otella
Kuin käsin paljain.
BRABANTIO.
Pyydän, häntä kuulkaa;
Jos puolekskin hän kosineensa myöntää,
Periköön ikisurma mun, jos miestä
Ma vielä soimaan. -- Tule tänne, daami;
Täss' oiva seurassa ket' enimmin
Sun kuulla tulee?
DESDEMONA.
Kunnon isääni.
On kuuliaisuus tässä jaettu, nään mä.
Teilt' elo, kasvatus on, niistä kiitän,
Ja teitä kunnioittamaan mua neuvoo
Elo ja kasvatus. Te kuuliaisuuteni
Olette herra, sillä tyttärenne
Min' olen. Mutta täss' on puolisoni.
Sen verran kuuliaisuutta kuin äitin'
Osoitti teille, kun hän teitä katsoi
Paremmaks isää, samaa minun tulee
Osoittaa maurille, mun herralleni.
BRABANTIO.
Jumala kanssanne! -- Mun työn' on tehty.
Nyt valtatoimiin, jos niin suvaitsette.
Parempi ottolaps kuin oma siitos! --
Lähemmäks, mauri! Sydämestän' aivan
Täss' annan sulle, minkä sydämestä
Sult' epäisin, jos sull' ei jo sit' oisi. --
Ja sinä, helmi, mitä sinuun tulee,
Iloitsen, ett'ei toist' ole lasta mulla;
Sun pakos mun niin julmaks saattais, että
Sen löisin kahleisiin. -- Mun työn' on tehty.
DOGI.
Puhua mun nyt suokaa puolestanne
Ja tehdä tuomio, joka portaan lailla
Nuo lempiväiset suosioonne saattaa.
Mit' ei voi auttaa, turha sit' on surra,
Pahinta kokenutt' ei mikään murra.
Tuhoa mennyttä ken vaikertaa,
Se uuden tuhon niskoillensa saa.
Mit' ei voi kovan onnen kourist' estää,
Parasta pilkaten sen herjat kestää.
Varasta nauramalla varkaan ketät,
Mut joutavia surren itses petät.
BRABANTIO.
Siis Kypron meiltä vieköön turkkilainen,
Sit' ei hän saa, jos nauraa voimme vainen.
Se tuomion hyvin kantaa, jok' ei siitä
Muut' itselleen kuin lohdutusta niitä.
Mut sitä tuomio ja suru painaa,
Ken tuskain hinnaks kärsimystä lainaa.
Kaksmieliset on moiset lausumat,
Sokuriksi ja sapeks kelpaavat.
Mut sanat sanoj' on; en koskaan kuullut,
Ett' ehjäks sydän korvan kautt' on tullut.
Nöyrimmästi pyydän, että nyt käymme valtiotoimiin käsiksi.
DOGI.
Turkkilainen lähestyy suunnattomilla voimilla Kypron saarta. -- Te,
Othello, tunnette parhaiten paikan varustukset, ja vaikka meillä siellä
on maaherrana erittäin kyvykkääksi tunnustettu mies, niin kuitenkin
yleinen mieli, tuo tapausten yksinvaltainen haltijatar, pitää teidät
paljon luotettavampana. Teidän täytyy siis hyväntahtoisesti hämmentää
uuden onnenne kirkkaus ryhtymällä tähän karkeaan ja myrskyiseen
toimeen.
OTHELLO.
Totunnan hirmuvalta, jalot herrat,
On sodan pii- ja teräsvuoteen mulle
Pehmeimmäks höyhenpatjaks tehnyt. Myönnän,
Ett' iloisuuden luontevan ja raittiin
Tuo mulle vastukset, ja valmis olen
Nykyiseen sotaan turkkilaista vastaan.
Kumartain nöyräst' anon senaatilta
Vaan kelpo huolenpidon vaimostani,
Sopivan asunnon ja elintarpeet
Ja moista mukavuutta sekä seuraa,
Kuin hänen säätyyns' sopii.
DOGI.
Isän luona,
Jos suvaitsette.
BRABANTIO.
Ei, sit' en ma tahdo.
OTHELLO.
En minäkään.
DESDEMONA.
En minäkään. En siellä
Asua tahdo; vaivaks olis hälle
Alati mua nähdä. Armas dogi,
Lempeihin korviin pyyntön' ottakaa
Ujoudelleni avuks tullen suokaa --
Äänenne mulle turvakirjaksi.
DOGI.
No, mitä tahdotten te, Desdemona?
DESDEMONA.
Rakastuin mauriin elääkseni hälle:
Sen kohtaloni tuima äkkimyrsky
Julistakohon julki. Puolisoni
Noill' avuillaan juur' sydämmeni voitti.
Othellon kasvoissa ma sielun näin,
Ja hänen maineelleen ja urhoudelleen
Pyhitin onneni ja sydämeni.
Jos minä, hyvät herrat, rauhan koina
Kodissa oljeksin, kun hän käy sotaan,
Jään lemmen juhlatapoja ma vaille
Ja armaan poissa-olless' aikaa raskast'
Elellä saan. Mun suokaa mennä mukaan.
OTHELLO.
Ma pyydän, myöntykää! Hän tahtons' saakoon.
En tätä rukoile, sen taivas tietköön,
Himoille kulkkulaen kutkukkeeksi
Tai veren tyydykkeeks, tuon nuorten hurman,
Jok' itsessäni jo on lauhtunut;
Vaan suloiseksi mielinouteeks hälle.
Varjelkoon taivas teitä luulemasta,
Ett' tarkin, suuren työnne laiminlöisin
Siks että hän mua seuraa! Ei, jos lemmen,
Tuon löyhkäsulan, hääreet hekumallaan
Niin huumauttaa huomion ja tarmon,
Ett' ilonhumut tehtäväni tärvää,
Padaksi kypärini muuttukoon,
Ja kaikki inhat, halvat kommelukset
Mun mainettani vastaan rynnätkööt!
DOGI.
Määrätkää keskenänne, lähteekö hän
Vai jääkö; kiireisyyttä vaatii toimi,
Ja joutuun täytyy vastata.
1 SENAATTORI.
Tän' yönä
On teidän lähteminen.
OTHELLO.
Mielist' aivan.
DOGI.
Yheksält' aamull' yhdytähän täällä. --
Othello, joku tänne jättäkää,
Ken toimittaa voi valtakirjan teille
Ja muuta, mikä koskee toimianne
Ja virkaanne.
OTHELLO.
Jos suotte, vänrikkini;
Rehellinen hän on ja taattu mies;
Ma hänen haltuuns' uskon puolisoni
Ja mitä, herra dogi, hyväks näätte
Jäljestä lähettää.
DOGI.
No, olkoon niin. --
Hyv' yötä kaikki! --
(Brabantiolle.) Ja te, jalo herra:
Jos hyve itsessään on kaunistusta, --
Vävynne kaunis ompi eikä musta.
1 SENAATTORI.
Hyväst', uljas mauri! Desdemonaa helli.
BRABANTIO.
Jos silmät sull' on, varo häntä, oi!
Hän petti isän, pettää sunkin voi.
(Dogi, senaattorit y.m. lähtevät.)
OTHELLO.
Hänt' uskolliseks takaan hengelläni. --
Sun haltuus, kelpo Jago, Desdemonan
Ma heitän nyt; suo vaimos hälle seuraks;
Ens' tilassa tuo heidät luokseni. --
Tule, Desdemona; tiima mulla vaan
On maallisilta toimilta ja töiltä
Lemmellen' antaa. Aikaa täytyy kuulla.
(Othello ja Desdemona lähtevät.)
RODRIGO.
Jago! --
JAGO.
Mitä sanot, jalo henki?
RODRIGO.
Tiedätkö, mitä aion tehdä?
JAGO.
Kaiketi mennä levolle ja nukkua.
RODRIGO.
Aion tuossa paikassa itseni hukuttaa.
JAGO.
Jos sen teet, niin emme enää ikänä ole ystäviä. Oi, mikä typerä
keikari olet!
RODRIGO.
Typerätä on elää, kun elämä on pelkkää tuskaa, ja silloin meillä on
määräys kuolla, kun kuolema on lääkärinämme.
JAGO.
O, kuinka viheliäistä! Minä olen katsellut mailmaa neljä kertaa
seitsemän vuotta, ja siitä saakka, kun saatoin toisistaan eroittaa
hyvän työn ja solvauksen, en ole vielä ikänä tavannut ihmistä, joka
ymmärtäisi itseänsä rakastaa. Ennenkuin itseni menisin hukuttamaan
rakkaudesta tuollaiseen helmikanaan, vaihtaisin vaikka muotoa
babiaanin kanssa.
RODRIGO.
Mitä tehdä? Häpeän, suoraan puhuen, että näin olen rakastunut, mutta
minussa ei ole kuntoa sitä seikkaa auttamaan.
JAGO.
Kuntoako? Joutavia! Itsestämme riippuu, olemmeko sitä tai tätä.
Ruumiimme on yrttitarha, jonka tarhurina tahtomme on; jos nyt tahdomme
siihen nokkosia panna tai vuohenkaalia kylvää, isoppia istuttaa tai
ajuruohoa siitä karkoittaa; yhtä siemenlajia siihen juurruttaa tai
vuorotella useammalla; antaa sen kesantona karjettua tai ahkerasti sitä
ruokota, -- kyky siihen, näetkös, ja johtava voima on tahdossamme. Jos
ei elämän vaa'an toisella laudalla olisi järki pitämässä tasapainossa
toista, aistillisuuden lautaa, niin saattaisi veremme ja luontomme
heikkous vietellä meitä mitä hullunkurisimpiin johtopäätöksiin. Mutta
meillä on järki, jolla voimme jäähdyttää raivokkaita halujamme, lihan
kutkutuksia ja hillittömiä himojamme, joista luullakseni se, minkä
te rakkaudeksi sanotte, on vaan istukas tai siitos-oksa.
RODRIGO.
Mahdotonta!
JAGO.
Se on vaan veren kiihkoisuutta ja tahdon myöntymistä. Rohkaise mieltäsi
ja ole mies! Vai hukuttaa itsesi? Kissoja hukutetaan ja sokeita
koiranpentuja. Olen itseni ystäväksesi julistanut, ja tunnustan olevani
lujimmilla ja kestävimmillä varppiköysillä ansioihisi sidottuna; en ole
milloinkaan voinut sinulle olla suuremmaksi avuksi kuin nyt. Pane
kultaa kukkaroosi; mene mukana sotaan; muuta tekoparralla muotosi;
kultaa kukkaroon, sanon minä! Mahdotonta on, että Desdemona ajan
pitkään saattaa mauria rakastaa, -- kultaa kukkaroon! -- eikä mauri
häntä. Alku oli niin kiivas, ja saatpa nähdä, että loppu on
samanlainen; kultaa vaan kukkaroon! -- Nuo maurilaiset ovat
muuttelevaisia haluissaan; -- kukkaro täyteen kultaa! -- se ruoka, mikä
nyt maistuu hänelle makealta kuin akasiapuu, muuttuu pian katkeraksi
kuin karvas kurkki. Vaimo kaipaa vaihetusta niinkuin nuoret ainakin;
kun hän miehestään on kyllänsä saanut, huomaa hän pian valinnassaan
erehtyneensä. Hänellä pitää olla vaihetusta, pitää; siis, kultaa
kukkaroon! Jos kaikin mokomin tahdot hornaan syöstä, niin on tämä keino
paljon hauskempi kuin hukuttauminen. Ota kultaa niin paljon, kuin irti
saat. Jos ei tekopyhyys ja tyhjä vala barbarilaisen kulkurin ja
nokkelan venetiattaren välillä ole älyni ja koko helvetin joukkokuntaa
voimakkaammat, niin sinä hänet saat; siis hanki vaan kultaa. Hiiteen
koko tuo hukuttaminen. Se ei ole sinulle laisinkaan sallittu. Parempi
sinulle sittenkin tulla hirtetyksi kesken nautintojasi kuin hukuttaa
itsesi ja jäädä hänestä osattomaksi.
RODRIGO.
Saanko sinuun toivoni kiinnittää, jos uskallan koettaa?
JAGO.
Luota minuun. Mene vaan ja hanki kultaa. Olen usein sinulle sanonut, ja
sanon sen vieläkin kerran ja vielä sittenkin kerran, että vihaan tuota
mauria. Mulla on siihen sisimmästä sydämestäni syytä, eikä sullakaan
sen vähemmän; pitäkäämme yhtä kostaessamme hänelle. Jos saat hänet
aisankannattajaksi, niin teet sillä itsellesi huvin ja minulle
hauskuuden. Paljon on sattumuksia ajan kohdussa, jotka vaan synnytystä
odottavat. Eteenpäin vaan! Kas niin, hanki kultaa kukkaroon. Enemmän
huomenna tästä asiasta. Hyvästi!
RODRIGO.
Missä huomenna yhdymme?
JAGO.
Minun luonani.
RODRIGO.
Hyvään aikaan saavun.
JAGO.
Hyvä on; hyvästi! -- Kuules, Rodrigo!
RODRIGO.
Mitä?
JAGO.
Hukuttauminen sikseen; -- kuuletko?
RODRIGO.
Olen mieltä muuttanut! Myyn kaikki tilukseni.
JAGO.
Hyvä on; hyvästi! Pane vaan tarpeeksi kultaa kukkaroon.
(Rodrigo lähtee.)
Näin narrej' aina kukkarona käytän;
Opitun taidon häväisemist' oisi
Kuluttaa aikaa moisen hölmön kanssa,
Jos siit' ei lähtis hyötyä ja hupaa,
Ma vihaan mauria; ja hoetaanpa,
Ett' on hän vihkivuoteessani käynyt;
En tiedä, onko niin, mut toimin sulast'
Epäilyksestä niin, kuin ois se varma.
Mua suosii hän: se hankettani auttaa.
Ihana mies on Cassio -- annas nähdä!
Tydytän kostoni ja paikan sieppaan, --
Kaks konnantyötä! -- Miten? -- Annas olla: --
Othellon korvaan joskus kuiskaan, ett' on
Cassio Desdemonan suosittu;
Häll' epäluulon-alainen on muoto
Ja käytös -- naisten viettelijäksi luotu.
On vilpitön ja suora maurin luonne;
Hän rehdiks uskoo sen, ken siltä näyttää,
Nokasta hänt' on yhtä helppo vetää
Kuin aasia. --
Kas niin! Se siitty on: tuon epäluoman
Nyt yön ja hornan pitää ilmaan tuoman.
(Lähtee.)