"Näkyy olevan Ristimäen kapteeni sekä Miila ja Mimmi Visa! Hyvänen
aika, hänkin sattui tulemaan, sepä hauskaa!" huudahti Kunigunda.
Etehisessä nyt sanottiin mitä lämpimimmät tervetuliaiset ja mentiin
sitte sisälle.
"Tämäpä on ihana paikka, olen jo aikoja sitten Miilan kanssa tuumannut
tulla tänne, mutta yksinäisellä miehellä, kuin minäkin olen, on aina
niitä esteitä."
"Yksinäisellähän sitä aikaa pitäisi ollakkin", sanoi Agaata.
"Pannahinen kanssa, suokaa anteeksi, tuollaiset sanat eivät juuri sovi
hienojen naisten parissa eikä kenenkään muittenkaan, vaan pahoista
tavoista on vaikea päästä. -- Mutta mistä tässä puhuimmekaan --
kiireestä ajasta -- niin tosiaankin, maanviljelijällä sitä on niin
paljo puuhaa, että vaikka sisareni kyllä on ollut uskollinen auttajani,
niin kyllä meillä työtä riittää molemmille, vähän liikaakin. Vaan,
Jumalan kiitos, terveinä olemme saaneet olla."
"Jaa, minä luulen, että maanviljelyksen hoitaminen on hyvin
terveellistä", lausui Agaata. "Siihen toimeen tarvitsisi vain olla
enemmän pyrkijöitä, mutta kaikki nyt vain tahtovat virkamiehiksi."
"Aivan oikein, vieläpä naisetkin."
"Niin, miksikä ei naiset, kuten miehetkin", sanoi neiti Visa.
"Vai niin, onko neiti noita tasa-arvon saarnaajoita, ei, suokaa
anteeksi, sitä minäkin puolustan, naisella on miltei suuri-arvoisempi
tehtävä, hän kun kasvattaa nuorisoa nousevata, mutta te olette noita
yhtäläisyyden puolustajoita."
"Olen aivan, nainen siinä, missä mieskin!"
"Ilman poikkeuksettako? -- pysykää kiinni sitten siinä, mitä sanotte.
-- Nainen asevelvollisena, pappina y.m."
"Ei asevelvollisena, se ei hänelle sovi." --
"No niin, älkää sitten puhuko yhtäläisyyksistä, kun yhtäläisyys ei ole
mahdollinen. Eihän nainut vaimokaan voi samati hoitaa virkaa kuin mies,
ja jos hän sitä hoitaa, niin jää se, mikä on paljon suuri-arvoisempaa,
hänen lapsensa hoitaminen, laimiinlyödyksi."
"Kyllähän naisilla nyt jo on oikeuksia, mutta myöntää täytyy, että
heitä ennen on liiaksi sorrettu", sanoi Kunigunda.
"Aivan oikein, neiti Kunigunda", lausui kapteeni, ja loi häneen
ystävällisen katseen.
"Kunigunda on vielä tuollainen vanhoillaan olia", sanoi Agaata.
"En maar, kyllä se on hyvä minun mielestäni, että muutoksia parempaan
on tullut, ja aivan välttämättömän tarpeellistakin, mutta jos mennään
yhdestä liiallisuudesta toiseen, niin ei sekään ole hyvä."
Martta toi kahvia vieraille ja kun hän meni pois, juoksi Inkeri, joka
aina vielä pelkäsi Severin vievän Martan, hänen perässään, pitäen
kiinni hänen hameestansa.
"Katsokaapas, miten tyttö pitää hoitajastansa", sanoi neiti Visa.
"Oletteko aina vielä yhtä tyytyväisiä Marttaan?"
"Olemme", vastasi Agaata, "mutta niin harmillista, me emme saakkaan
häntä pitää tulevana vuonna enään -- tyttö raukka menee naimisiin."
"Sepä vahinko, ja hän kun on ollut niin hauska ja kelvollinen teidän
mielestänne."
"Saako tyttö kelvottoman miehen, koska häntä noin surkuttelette?" kysyi
Miila neiti, joka hiljaisena ja ääneti tähän asti oli kuunnellut
veljensä ja tuttaviensa keskustelua.
"Ei, hän on hyvä työmies ja hänen äitinsä kertoi, että poika aikoo
kaupunkiin muurariksi. Muuten hän tätä nykyä on meillä tallirenkinä."
"Hah, hah, todellakin raukka tuo tyttö", nauroi kapteeni. "Mutta
myöntäkää toki, hyvät naiset, että liioittelette. Emmehän me miehet
sentään metsänpetoja liene."
"Ei suinkaan, eihän sitä ole tarkoitettu", sanoi Kunigunda, "mutta
köyhät vaimot usein haluaisivat takaisin onnellista palvelus-aikaansa,
ja siitähän näkyy, että se aika on heille onnellisin ja suruttomin
ollut."
"Jaa, Kunigunda neiti, se on tosi kyllä, sillä heidän palvelus-aikansa
on heidän nuoruutensa aika, ja kenpä meistä, vaikka kuinka onnellisia
olisimme, ei tahtoisi takaisin parhaan nuoruutensa aikaa? Mutta kysykää
tuollaiselta vaimolta, haluaako hän tulla palvelukseenne, tahi olla
omassa köyhässä kodissaan, niin varmaan koti on hänelle kultala, vaikka
onkin köyhä ja matala, ja niin rakas, ettei hän halua ruualla täytetyn
pöytänne ääreen, niin kauan, kuin hänelle kehnoinkin ruoka omassa
kodissa on riittävä."
Näin ajatuksiaan vaihetellen ja jutellen vieraissa-olijat hauskasti
iltansa viettivät. Kapteeni ja Miila jäivät vielä illallisellekkin,
jota syötiin lampunvalossa. Lampun punainen silkkihuntu levitti
ympärilleen hienon purppurahohteensa ja lieneekö se ollut tuo hohde,
joka vielä heijasti Kunigundan silmissä, kun hän maata pantuaan ei unta
saanut, vaan ajatteli, että kyllä hän halusta jättäisi kaikki
ulkonaiset huolet ja murheet miehelle, kun se mies esimerkiksi olisi
kapteeni, ja kyllä hän vain halusta hoitaisi ja sulostuttaisi kotia,
jotta se olisi lämmin, herttainen ja hauska, kun tuo mies, kapteeni,
kotiin palaisi. --
* * * * *
Seuraavana päivänä Haalmanska ja Hilma menivät hyvästi sanomaan
Viirisen neideille. "Kiitoksia paljon nyt, kun olemme täällä saaneet
yösijan, ruoat ja kahvit ja kaikki", sanoi Haalmanska. "Kyllä kai minä
sitten taas toimitan röökinöille Martan ja Severin sijaan toiset
palkolliset".
"Meneekö Martta nyt todellakin naimisiin?"
"Kyllä, mitä siitä viivyttämisestäkään on, turhaahan se olisi."
"Martta rukka, kyllä hän vielä olisi joutanut palvella", sanoi Agaata.
"Mikä rukka, kun miehen saa. -- Kyllä Severiä vain ottaa kelpaa, vaikka
en minä sen puolesta yllyttää pyydä, tehkööt miten hyvään, mutta en
minä näe tässä mitään surkuttelemisen syytä."
"No hyvänen aika, hauskaahan se on, kun kelpo miehen saa", virkkoi
Hilma.
"Niin, ottas maarin röökinäkin miehen, kun niin vain soveltuisi." --
"Ei, Haalmanska hyvä, en minä hyviä päiviäni huonoihin vaihettaisi.
Miehet ovat itsekästä joukkoa."
"Käyhän sitä niinkin sanominen, ja kai siinä röökinä jo vanhana piikana
pysyykin, mutta Kunigunda röökinä nyt saattaisi vielä naimiseen mennä,
eihän tämä vielä järki vanha ole."
"Kyllä maar minä olen samaa mieltä kuin sisareni", sanoi Kunigunda,
mutta punaiseksi kävi kuitenkin, sillä hän muisti, miten ystävällisesti
kapteeni oli häntä kehottanut tulemaan Ristimäkeen ja ajatteli, ettei
hän suinkaan luulisi sitä onnettomaksi, joka kapteenin saisi, vaikka se
nainen olisikin -- -- hän itse.
Haalmanska ja Hilma sanoivat nyt hyvästi ja läksivät kyökkiin
mennäksensä pois. Väki oli juuri päässyt ruoalta.
"Tuleeko Matti tulevana pyhänä Hämeenlinnaan?" kysyi Hilma.
"En, mitä minä sinne tulisin, kun ei Marttaakaan haluta. Eikä minulla
sitä paitsi hänestä mitään hauskuutta ole, vaikka tulisikin, kun jo on
toisen morsian."
Nyt läksivät ulos kaikin ja Hilma rupesi taas kehottamaan Marttaa ja
Severiä sekä varsinkin Mattia tulemaan Hämeenlinnaan, vaikka turhaan.
Matti sanoi vain: "En viitsi, kun ei ole henttuakaan enään, jonka
kanssa kulkisi." Ja sitten rupesi hän laulamaan:
Nätin tytön aioin minä kullakseni ottaa,
Mutta sen jo toinen kohta omaksensa noppaa.
"Mitä annoit ottaa", sanoi Hilma.
"Ei sillä väliä ole", vastasi Matti ja jatkoi lauluaan:
Kyllä noita likkoja on, saanhan vaikka kuusi,
Tulevana kesänä jo mull' on kulta uusi.
"Kyllä Matti pian itsensä lohduttaa", virkkoi vouti, "laulaa vähän ja
on yhtä tyytyväinen taas."
"Mitä hän suotta hentusta puhuu, kun sitä ei ole ollutkaan", lausui
Martta vähän harmistuneena.
"No tykkäsinhän vähän sentään", väitti Matti. "Mutta, Haalmanska,
toimittakaa vain sievä tyttö Martan sijaan, jotta hän minulle hentuksi
sopisi tulevaksi kesää."
"Kyllä, kyllä. Hyvästi vain!"