"Kuules Martta", sanoi Hilma, "menkäämme pitkälle sillalle kävelemään,
ulkona on kaunis kuuvalo ja kun röökinätkin ovat poissa, niin meillä on
hyvää aikaa."
"En ikään tulekkaan, mihinkä Inkerin jättäisin? Mitä röökinät
sanoisivat, jos tietäsivät, että minä lapsen olin jättänyt mennäkseni
ulos kaupungin katuja mittaamaan."
"Kuka hupsu sitä röökinöille sanoisi? Ja onhan köksä-Taava kotona.
Kyllä maar hän Inkerin katsoo yhtä kuin sinäkin."
"Ei Martta saa mennä pois, en minä jää Taavan kanssa."
"Miksikä ei? Inkeri panee maata ja minä tuon konvehtia huomenna, jos
Inkeri on kiltti ja antaa Martan mennä", sanoi Hilma. "Mutta Inkeri ei
saa puhua tädille mitään."
"Ei Martta saa mennä, en minä jää Taavan kanssa."
"En minä mene mihinkään, täällä leikittelen vain pikku Inkerin kanssa.
Nyt Martta menee piiloon ja Inkeri tulee hakemaan."
"Hoh, viitsit teeskennellä -- mielesi kyllä sinunkin tekee."
"Mitä minä sillalle haluaisin, ei minulla ole edes tuttaviakaan ja
sitäpaitsi ei palvelian tulekkaan omaa mieltään noudattaa, vaan
haltiansa."
"Soo, soo, vai niin. Kyllä sen saarnan jo olen kuullut ennenkin",
harmitteli Hilma ja lähti pois.
Kun Inkeri oli leikitellyt vähän aikaa, antoi Martta hänelle illallista
ja sitten lapsi pani maata. Hilma, jonka yhä teki mieli ulos, keksi nyt
hyvän keinon, millä saisi Martan mukaansa. Hän tuli Martan luo, sanoen:
"Minun täytyy vähän pestä vaatteita aamulla, tule vettä noutamaan
kelkalla."
"Missä Taava on? Eikö hänellä ole aikaa?"
"Ei, hän siivoo kyökkiä, ja kylläpä sinäkin pääset, koska Inkeri makaa,
ei sinun alvaria tarvitse kammarissa istua, ikään kuin ei sinulla muuta
tehtävää olisikkaan."
"Niin, kun röökinät ovat poissa, silloin tyttöä paremmin vielä pelkään
jättää, vaan koska täytyy, -- tulen sitten vain, mutta jätetään kyökin
ovi auki, että Taava kuulee, jos Inkeri herää, sillä tyttö kovin
pelkäsi, että minä hänen jättäisin."
"Semmoiseksi hän tulee, kun kaikki hemmottelevat häntä. Kyllä käskis
vesojaan sellaisiksi kasvattaa."
Kyökin ja kammarin välinen ovi jätettiin auki, ja Martta meni Hilman
kanssa vettä noutamaan. Rannalle kun ehtivät, havaitsi Hilma heti, että
pitkällä sillalla kulki paljon väkeä. "Katsoppas, Martta, kuinka paljo
ihmisiä sillalla on. Mennään mekin!"
"En maar tulekkaan, mene sinä jos tahdot, kyllä minä yksinkin vettä
saan."
"Hyvä että menenkin talosta pois, en minä vain sinun kanssasi viitsisi
palvella. Olet juuri kuin mikä puujunkkari. Kuules kuinka noilla tuolla
on hauskaa! Minäpä viskaan lumipallon!"
"Älä nyt, voi, voi, jospa olisin maalla! Kyllä minäkin siellä
viskaisin, se on kovin hauskaa, mutta en minä täällä uskalla -- vallan
on vieraita ihmisiä. Älä tee sitä, Hilma!"
Mutta Hilman lumipallot lentelivät jo. Sillalta tuli muutamia ihmisiä
alas jäälle, jossa tytöt avannolla seisoivat. "Tekö täällä lumipalloja
lennätätte?" kysyi eräs poika, joka asevelvollisen parissa kulki.
"Kah sinäkö Janne se olitkin! Severi veljesi oli meillä, mutta hän ei
ennättänyt teille, sillä hänen täytyi mennä viemään röökinöitä
Impelään. He lähtivät tänä aamuna."
"Noh, tuttaviahan täällä on", sanoi asevelvollinen, "enhän ole tätä
tyttöä nähnytkään, sitte kuin Haalmannilla yhdessä yökorttierissa
kävimme."
"Hilma, mennään kotia nyt kiireesti", muistutti Martta.
"Tulkaa sillalle kävelemään ja jättäkää kelkkanne tänne siksi aikaa",
kehotti sotilas.
"Kiitoksia hyvästä neuvosta, mutta minä tällä kertaa, kuten ennenkin,
teen oman pääni mukaan", vastasi Martta ja rupesi kelkkaa vetämään.
"Hän on niin lapsellinen vielä tuo Martta, pelkää kaikkea, ei hän ole
vielä tottunut kaupungin oloihin, ei osaa oikein föörata itseään."
"Kyllä se likka itse puolestaan puhuu sekä maalla että kaupungissa, ei
se puolustajaa tarvitse", sanoi sotilas. "Antakaa, Martta, minun vetää
kelkkaa, kyllä Haalmannin Janne lykkää. Sitte pääsette pian kotia."
Martta antoi sotilaan vetää kelkkaa ja kulki itse perässä. Pian
ennättivät kotiportille, jossa tytöt kiittivät ja sanoivat hyvästi.
Martta käski vielä Jannea viemään terveisiä Haalmanskalle.
Hilma ei ollut hyvällä tuulella, häntä harmitti, kun ei Martta tullut
sillalle ja vielä enemmän se, että sotilas osotti suurempaa
kohteliaisuutta Martalle, kuin hänelle, hän, joka kuitenkin oli
kaupungissa palvellut jo monta vuotta, ja osasi mielestään paremmin
käyttää itseänsä kuin Martta.
Seuraavana päivänä Inkeri odotteli tätiänsä kotia ja kävi odottaessaan
malttamattomaksi. Martta koetti häntä huvitella kaikin tavoin. Hän
puhui satuja ja sitten kun hän ei enään muistanut uusia kertoa, alkoi
hän alusta taas, mutta Inkeri sanoi: "Ei Martta sitä satua taas puhu,
Inkeri sen jo kuuli."
"Noh, joko senkin kerroin, -- mitä nyt sitte puhun? Kerronko
kodistani?"
"Kerro vain."
"No kuuleppas sitten. Minun kodissani on vanha akka, joka istuu
mustassa, sauhuttuneessa tuvassa ja kehrää lankaa, josta minä saan
liinavaatteita."
"Kuka se akka on?"
"Minun äitini, ja hän on niin hyvä akka, että minä pidän hänestä yhtä
paljo, kuin Inkerikin Kunigunda tädistä."
"Eipä". --
"Kyllä varmaan. Ja sitten siellä on Miina ja Maalu, jotka ovat
sisariani, ja ne kalastavat --"
"Kuinka ne kalastavat?"
"Menevät veneellä laskemaan verkkoja lampeen sekä jättävät ne sinne
yöksi ja ottavat aamulla taas ylös ne lammesta ja silloin niissä on
paljon kiiltäviä kaloja."
"Syödäänkö niitä kaloja sitten?"
"Syödään".
"Mutta niissä on ruotoja, ja ne menevät kurkkuun ja pistävät."
"Ei, ruodot perataan pois. Sitten siellä kodissani on vähäisiä
lampaita --"
"Pureeko ne?"
"Ei ne pure. Ja niittuha'assa juoksee kolme vasikkaa, yhden nimi on
Kukkanen, toisen Herttike ja kolmas on Riimuke."
"Eikö niitä saa kiinni?"
"Kyllä, kun niille viedään juomaa, tulevat ne heti juomaan."
"Onko niitten jano kovasti?"
"Ei järki, niin jano vain, kuin Inkerinkin on silloin kun juoda
tahtoo."
"Inkerin on nyt jano."
"Minä tuon juotavaa."
"Martta, Martta, tädit tulevat jo, tule katsomaan."
"Tuon vettä ensin."
"Ei, ei Inkerin enään ole jano."
Martta meni aukaisemaan ovea, ja pikku Inkeri iloitsi, kun sai tädit
jälleen kotia.
Kun neidet olivat tulleet sisään, hyppäsi Inkeri Kunigunda tätinsä
syliin ja sanoi: "On taas lystiä niin että, kun täti tuli kotia, täti
oli kovasti kauan poissa."
"Olinko? Mutta sinullapa oli Martta, eikö hän ollut kiltti?"
"Oli, ja Martta sanoi, että hänen kodissaan on lampaita, mutta ei ne
pure, ja vasikoita, ja ne juoksevat niin, niin kovasti että, ja ne
saavat aina juoda, kun niitten on jano."
"No olihan Martta sitten oikein kiltti, joka tuollaisia jutteli!"
"Oli, mutta Hilma oli paha."
"Mitä varten?"
"Tahtoi jättää Taavan kanssa Inkerin tänne yksin ja aikoi viedä Martan
pitkälle sillalle, mutta Inkeri ei vain jäänyt Taavan kanssa."
Hilma tuli samassa sisälle ja Agaata neiti sanoi: "Olitko ulkona eilen
illalla?"
"En".
"Inkeri sanoo, että Hilma tahtoi viekotella Marttaa mukaansa sillalle,
mutta ett'ei hän jäänyt Taavan kanssa yksin. Se ei ole sopivaa, että
Hilma opettaa Marttaa tuollaisiin."
"Kas nyt tuota Inkeriä, mitä hän narraa. Minä en ollut koko päivänä
ikään missään. Täällä vähän kiusottelimme Inkeriä, ja minä lupasin
viedä Martan ulos. -- Mitä minä hänen kanssaan minnekkään olisin
mennyt, ihmiset vain olisivat nauraneet, hän kuin ei ensinkään osaa
föörata itseään."
"Hilma on paha, mutta Martta on kiltti", mutisi Inkeri, ja katsoi hyvin
vakaasti Hilmaan.
"Olkoon vain minun puolestani", sanoi Hilma. Martta toi kahvia, ja
Kunigunda kysyi: "Oliko Martta kotona eilen illalla?"
"Kyllä minä olin muuten, mutta vettä olimme tuomassa rannasta Hilman
kanssa."
"En minä laskenut sinua menemään", huudahti Inkeri.
"Niin, silloin ei Inkeri laskenut, kun Hilma tahtoi minua kävelemään
sillalle, enkä minä sinne olisi mennytkään, mutta sitte kun Inkeri jo
oli nukkunut, tahtoi Hilma minua vettä noutamaan rannasta ja minä
menin, kun hän sanoi aamulla pesevänsä vaatteita."
"Niin, puhu nyt kaikki. Kun oletkin olevinasi. Puhu sitten sekin, että
sinulla oli pari kavaljeeria kelkkaasi vetämässä."
"Vaikka vain, mutta eihän se röökinöitä huvita, semmoinen. Tapasin
orpanani, Haalmannin Jannen sekä erään asevelvollisen, jonka tunsin
vähän, ja he tahtoivat minua kävelemään, mutta minä en mennyt, vaan
kiirehdin kotia, ja he seurasivat meitä sekä vetivät kelkkaamme
portille asti."
"Martta on puhunut suoraa totuutta", sanoi Agaata, "sen huomaa heti, ja
hän voittaa siten luottamuksemme, mutta Hilma on kierrellyt sinne ja
tänne sekä vielä tahtonut syyttää Inkeriä valheesta. Sellainen käytös
ei hyvin pääty."
Hilma meni kyökkiin, vaan Martta ruokasaliin ompelemaan, jonne
Inkerikin häntä seurasi.
"Ikävät nämä tämänlaiset palveliakäräjät", sanoi Agaata. "Kun Hilma nyt
on pesuvaatteet silittänyt, niin annamme hänen mennä. Hän kentiesi
vielä Martan rehellisen luonnon pahentaa, huono esimerkki vaikuttaa
paljon pahaa."
Kunigunda oli aivan samaa mieltä.
Muutama päivä tämän jälkeen tiesi Hilma, ett'eivät neidet häntä enään
tarvinneet, hän kun heille olikin vain epämääräiseksi aikaa pyydetty.
Ennen kuin Hilma muutti, kävi Haalmanska tavan takaa Viirisen neitien
kyökissä. Hän koetti saada tyttöä palvelukseen, mutta Hilma selitti,
että hän aikoi mennä "itsellensä" ja ruveta ompeliaksi.
"Mitä suotta", sanoi Haalmanska, "kyllä suruttomampana toisen leivässä
on. Minulla olisi sinulle oikein sievä paikka maalla, tulisit huusaksi.
Siellä kartanossa, johon sinun toimittaisin, pidetään välipiikaa, joka,
kun vieraita tulee, on sinun käskettävänäsi. Siellä käy paljon vieraita
ja onhan siinä silloin aina juomarahatkin tiedossa, jos vähän vaivaakin
on enemmän."
"En minä maalle mene."
"Vai et tykkää olla maalla, no mikä siinä on? Kyllä minulla toinenkin
paikka on sentään täällä kaupungissa. Ei uskos, kun tuo likka, jonka
minä syksyllä everstille toimitin, olikin kihloissa, eikä hän minulle
sanaakaan hiiskunut, ja nyt tahtoo sulhanen jouluksi muijan itsellensä
eikä siinä auta mikään, herrasväen täytyy antaa hänen mennä. Mutta tule
sinä nyt everstille, siellä on tietty hyvä paikka. -- Teetä saat joka
ilta ja aina sitä sellaisissa paikoissa on hyvä kaikin tavoin
semmoiselle oppineelle tytölle, kuin sinä olet."
Miten Haalmanska siinä puhui, niin onnistui hän kaupassaan, sai Hilman
päästötodistuksen ja markan vielä lisäksi. Sitten meni hän suoraa tietä
everstille, toimitti hyvin asiansa siellä ja sai toisen markan.
Muutama päivä tämän jälkeen lähti Hilma Viiriseltä, mutta Martta voitti
rehellisyydellään yhä enemmän emäntiensä suosion.