Joulukuu oli jo alussa. Viirisen neidet istuivat kammarissaan juoden
aamupäivä-kahviansa, joka näyttikin hyvältä maistuvan, koska Agaata jo
kaatoi toisen kupin itsellensä. Pieni Inkeri leikitteli nukkien kanssa
lattialla. Martta oli pesemässä vaatteita ja senpä vuoksi oli Inkeri
nyt tätiensä hoidettavana. Etehisen kello kilisi.
"Joku tulee, Martta! -- Ai hän onkin poissa. Pane lakki pannun päälle,
Agaata", sanoi Kunigunda, "minä menen aukaisemaan ovea".
Kunigunda läksi ja tervetullut olikin tuo vieras, jolle hän oven avasi,
sillä lämpöisempää tervehdystä tuskin sulhanen morsiamelleen antaa.
Siinä nyt syleiltiin ja suudeltiin sekä huudettiin: "Mimmi Visa! Olipa
hauskaa että tulit, -- rakas Mimmi! Täällä on juuri kahvikin kuumana".
Kepeillä askelilla nämät neitoset, jotka päältä päättäen näyttivät
olevan hyvän matkaa neljännelläkymmenellä, riensivät Agaatan luo.
Täällä uudistettiin tuo tervehdysnäytelmä uudestaan. Mimmi Visa oli
opettajatar ja Viirisen neidet viihtyivät erittäin hyvin hänen
parissaan, sillä he kovin harrastivat lasten kasvatusta -- puheessa --
ja nyt viimeisenä vuotena myöskin käytännössä, kun olivat saaneet
veljensä tyttären luokseen. Näitten kolmen neitosen välillä vallitsi
täydellinen sopusointu -- tietysti lukuun ottamatta muutamia pieniä
sanakahakoita, joita aina syntyi, kun neitoset oikein lämpenivät,
selittäessään toisillensa kasvatus-oppia. Kun ystävykset olivat
päässeet tervehdyspuuhistaan ja jälleen istuivat rauhassa kahvipöydän
ääressä, huomasi neiti Visa pikku Inkerin, joka istui lattialla
leikitellen Mollansa kanssa. No, eihän Inkerikään saanut osattomaksi
jäädä -- yks kaks läiskähti suudelma Inkerinkin huulilla -- ei,
poskella, sillä tuo pieni vesa käänsi sukkelaan päänsä toisaalle,
sanoen: "Et saa nuolla!"
"Onko joku vielä yhtä yksipäinen kun ennenkin?" kysyi neiti Visa,
katsellen tarkoittavasti Inkeriin.
"Ei käy päinsä. Hänen täytyy välttämättömästi totella, se on minun
mielipiteeni. Kunigunda häntä välistä liiaksi hemmottelee".
"En ikään, mutta sinä olet liian ankara ja niinpä olet Martallekkin,
vaikka kyllä minä tiedän, että sillä hyvää tarkoitat, mutta menet
kuitenkin toisinaan liian pitkälle".
"Martta? Onko teillä toinenkin kasvatti?"
"Melkeinpä kyllä", vastasi Agaata, "Martta on Inkerin hoitaja; hän on
maalta tullut ja on siivo ja kaikkiin tehtäviinsä hyvin oppivainen,
mutta opetusta hän tietysti tarvitsee -- me tahdoimmekin sellaisen
tytön, jota mielemme mukaan saatamme kasvattaa".
"Jaa, kasvatuksen puutteellisuutta näkyy niin ylhäisissä kuin
alhaisissa", sanoi Mimmi. "Naisellisuutta, sellaista vanhan-aikuista
naisellisuutta on meihin tyrkytetty, joka on pelkkää velttoisuutta
vain; mitäpä naisen tarvitsee olla nöyrempi kuin miehenkään? -- Jos
minä olisin mies, niin halveksisin tuollaista tahdotonta naista ja
niinhän ne miehet tekevätkin, nukkinaan heitä vain pitävät. Kasvata
sinä luja tyttö Inkeristä, joka voi puoltansa pitää miesten rinnalla
niin työssä kuin toimessa."
Inkeri leikitteli lattialla, nukkensa kanssa jutellen, hän ei
kuunnellut tätien puhetta, toimessaan kun oli, mutta joku sana aina
sentään ennätti hänen korvillensa, sillä nyt hän nukelleen tavan-takaa
sanoi: "Mollan pitää olla miesten rinnalla työssä ja toimessa."
Inkeri tietysti ei ymmärtänyt näitten sanojen merkitystä, mutta kyllä
kai se oli tuo urhea ääni, millä neiti Visa puhui, joka kaikui lapsen
korvissa, sillä sitä hän kuitenkin aivan matki ja hänen onnistui
todellakin saada äänensä niin mahtavaksi, että neitien täytyi häntä
nauraa.
"Missä hänen hoitajansa nyt on?" kysyi neiti Visa.
"Pesemässä vaatteita", vastasi Agaata. Samassa Hilma tuli viemään
kahvi-asettimet pois.
"Onko Hilmakin teillä vielä?" kysyi Mimmi.
"On. Hän on täällä nyt vielä jonkun viikon, kun on ollut vähän yhtä ja
toista tehtävää, mutta kyllä hän sitten, jahka Martta nyt vielä vähän
edistyy, lähtee ompelukouluun. Me olemmekin hyvin tyytyväiset siihen,
että hän lähtee, sillä hän on ruvennut liiaksi kulkemaan tuttaviensa
luona ja tahtoo vähän laiminlyödä tehtäviänsä."
"Mutta ettekö hänestä maalla ollessanne pitäneet?"
"Kyllä, sillä hän oli hyvä kankaita kutomaan", sanoi Kunigunda, "mutta
lapsia hän ei kärsi. Vaan kentiesi Marttakin osaa kangasta kutoa?"
"Mutta hän hoitaa erittäin huolellisesti Inkeriä ja on hyvin
oppivainen", sanoi Kunigunda.
Samassa Martta, joka nyt oli päässyt pesostaan, tuli sisälle. Raitis
puna hehkui hänen poskillaan ja hänen kirkkaissa silmissään kuvastui
tyytyväisyys ja pieni veitikkamaisuus. "Ainako Inkeri Mollan kanssa
leikittelee? Ruvetaanpa nyt yhdessä leikkimään, kun olen ollut koko
päivän poissa", sanoi Martta.
Inkeri ei vastanut mitään Martan puheeseen vaan kysyi: "Kuules Martta,
etkö sinä mitään osaa? Täti sanoi ettet sinä osaa mitään, et
kankaitakaan kutoa."
"Kyllä minä osaan, kudonpa vaikka Inkerillekkin, vieläpä Mollallekkin
kaunista hamekangasta."
"Täti! Martta osaa kutoa Inkerille kauniin hameen."
"Vai niin; osaatko kutoa?"
"Osaan minä nastaraitaista ja parkkumiraitaista ja tirkkua ja
ohranpäistä, ja kaikellaista mitä tavallisesti kudotaan."
"Sepä hyvä", sanoi Agaata, "Kun maalle mennään, tulet sinä olemaan
kotona ja silloin on sinulla aikaa kutoa. Mutta sinä saat nyt mennä
Inkerin kanssa ruokasaaliin."
Martta ja Inkeri menivät ja neiti Visa virkkoi: "Katsokaapas, miten
tarkka lapsen korva on. Ei ole sopiva puhua lasten kuullen, mitä ei
tahdo ilmaista jokaiselle."
"Kyllä sinä olet oikeassa, me teimme väärin, mutta minun täytyy
kuitenkin lujasti kieltää Inkeriä puhumasta Martalle kaikkea, mitä
kuulee", sanoi Agaata.
"Kolmen vuoden vanha lapsi, ei hän vielä ymmärrä, mitä hän puhuu, mitä
puhumatta jättää", vastusti Kunigunda.
"Mutta meidän täytyy se opettaa hänelle. Hänen tulee vähitellen
ymmärtää, ett'ei hänen sovi Martalle puhua, mitä me täällä juttelemme,
sekä että me olemme hänelle läheisempiä kuin Martta. Sen totuuden on
moni vanha lausunut, että kolmen vuoden vanhasta lapsi jo saa
pysyväisen vaikutuksen kasvatuksestaan."
"Se on varma -- aivan varma!" todisti neiti Visa; ja kylläkai hänen
todistuksessaan oli perää, koska hän sen noin varmasti tiesi. --
Neidet olivat niin innokkaasti jutelleet, ett'eivät huomanneet, miten
ilma yht'äkkiä oli käynyt sameaksi, ennenkuin kuulivat Inkerin
iloisesti huutavan ruokasalissa: "Lumilintuja lentää! Katso, Martta,
pian, pian, kuinka paljo lumilintuja!"
"Todellakin! Nyt saamme hyvän rekikelin", sanoi Kunigunda. "Lähtekäämme
huomenna Impelään. Sinä, Mimmi, tulet kaiketi mukaamme. Pieni huviretki
kyllä sinuakin virkistää."
"Tulen aivan mielelläni, koulullakin on luistinlupaa."
"Martta, kuules!"
"Mitä röökinä tahtoo?"
"Sinun täytyy sanoa maitopojalle, että hän käskee Severin
huomen-aamulla maitoa tuomaan, sekä että hän ottaa hyvän reen, sillä me
olemme päättäneet lähteä Impelään huomenna."
Tätä asiaa ei Martta unhottanut.
Neiti Visa lähti pois ja lupasi seuraavana päivänä tulla takaisin,
lähteäksensä ystäviensä kanssa Impelään.
Aamulla tuli Severi jo hyvissä ajoissa maitokuormansa kanssa. Hän oli
komea poika, sen huomasi Hilma heti ja tuumasi, että Severin pitäisi
saada kahvia. Hän meni Kunigunda neidin luo ja kysyi: "Eiköhän Severi
tarvitse kahvia?"
"Anna vain, jos pannu vielä on kuumana."
"Kyllä minä luulen", sanoi Hilma, ja meni kyökkiin, jossa hän tiesi
pannun olevan kylmänä. Hän pani sen kiireesti tulelle ja toimitti
Severille kahvikupin.
Marttakin tuli kyökkiin ja Severi tarttui iloisesti hänen käteensä,
sanoen:
"Terveeks! Mitenkä sinä olet voinut!"
"Hyvin vain, mitenkä sinun sitten on laitasi, viihdytkö maalla?"
"Kyllä sentään. Tuletko sinä kesällä maalle?"
"Kai maar."
"Kuinka äiti nyt voinee?"
"En tiedä, ei häntä ole näkynyt vähään aikaan, enkä minäkään ole
missään käynyt."
"Jahka tulee kevät, niin sitten minä vien Martan kaupungin ympäristöön
katsomaan kauniita paikkoja", sanoi Hilma. "Kun rupean ompeliaksi, on
minulla paremmin vapaata aikaa. Tulkaa tekin, Severi, sitte tänne
jonakin pyhänä, niin pidämme oikein hauskaa, esimerkiksi silloin, kun
prankomennon juhla on, silloin puistossa tanssitaankin. Et usko,
Martta, kuinka prankomentolaiset silloin meitä tuttaviansa fiiraavat."
Hilma keikkui ja kiikkui sekä tarjosi makeasti hymyillen kahvia
Severille.
Etehisen ovi-kelloa kilistettiin ja Martta juoksi aukaisemaan. Neiti
Visa tuli, ja muutaman hetken kuluttua Viirisen neitoset ystävänsä
kanssa istuivat reessä. Martta pani tarkkaan rekivällyt neitien
jalkojen ympäri ja sai Severiltä ystävällisen katseen. Hilma seisoi
keittiön porstuassa ja huusi sieltä: "Älkää nyt vain, Severi, kaatako
röökinöitä."
"Ei ole pelkoa", vastasi Severi, huimasi piiskallaan hevostaan ja sitte
mentiin.