Iltapäivällä tuli posti Örenistä ja siinä kirje Magnhildille. Tämä
pelästyi ja antoi sen Rönnaugille, joka jätti sen takaisin hänelle
ilmoittaen, että sen hän kyllä saattaisi lukea. "Tästä saat nähdä,
mitä matkasi on aikaansaanut", lisäsi hän. Kirje oli pitkältä
Loviisalta:
'Rakas Magnhild!
Minun piti tänään käydä luonasi noutamassa sitä mallia, jonka
lupasit selittää meille. Mutta tapasinkin hra Skarlien yksin
kotona, ja hän ei ollut oikein -- niin kuinka minä sen oikein
sanoisinkaan, sillä en ole koskaan nähnyt niin onnetonta ihmistä.
Hän sanoi sinun lähteneen tiehesi.
Kuulin sitten sinun matkustaneen rouva Randonin kanssa, ja
silloin ajattelin että nyt varmaankin olet siellä ylämaan
pappilassa, ja sinne minä kirjoitan. Sillä sinä et saa lähteä
pois meidän luotamme, Magnhild! Taikka jos matkustatkin, täytyy
sinun tulla takaisin luoksemme!
Olemme kyllä kaikki ymmärtäneet, ettet ole ollut onnellinen;
mutta sinä et ole tahtonut puhua siitä ja niinpä emme mekään ole.
Mutta etkö voisi olla _meillä?_
Miten on käyvä sen uuden työnpuuhan, jonka juuri olemme saaneet
hyvälle alulle? Emme siinä tule toimeen omin päin. Entäs laulun?
Rakas Magnhild, minua ja Mariaa kiittävät niin monet, mehän
nyt tässä vastaamme siitä. Mutta tiedämme kaikki, ketä meidän
on kiittäminen siitä, että meillä on hyvä toimeentulomme, että
pidämme hauskaa yhdessä ja voimme tukea toinen toistamme. Nyt
sinun lähdettyäsi vaivaa meitä niin hirveästi se ajatus, ettemme
kai milloinkaan ole tuottaneet sinulle mitään oikeaa iloa, niin
ettet tunne meitä.
Voisimme tehdä sinulle paljon taaskin puolestamme, uskotko,
jos vain saisimme siihen lupaa. Älä lähde luotamme! Tahi tule
takaisin, sittenkun olet tarpeeksi matkustanut!