Laura Peyton Bryant.
Piirrän uuden nimeni ensi kerran, rakas puolisoni.
Oi, suojelkoon sinua Jumala!
Olin monasti ennen nähnyt hänen rakkaan kasialansa, mutta koskaan en
ollut lukenut niin toivotonta kirjettä häneltä -- ensimäistä ja kenties
viimeistä minkä sain vastaanottaa vaimoltani.
Silmäni kostuivat, ja minä päätin noudattaa kaikkea varovaisuutta
matkustaessani tämän sissien ja sotarosvojen pimeän ja verisen maan
läpi.
Herätin Caucuksen, ja syötyämme jälleen hieman meni hän takaisin
vuoripolulle tähystämään.
-- He ovat meidän jäljillämme, massa Bryant, -- sanoi hän takaisin
tullessaan. -- Olen nähnyt tiellä heidän jälkensä.
-- Mistä tiedät niiden olevan _heidän_ jälkiään?
-- Hevoselta, jolla Belle-neiti eilen saapui, oli poikki toinen kenkä.
Eräs miehistä sitten otti eilisiltana hänen hevosensa; ja nyt näkyy
edempänä olevalla tiellä katkenneen hevosenkengän jälkiä. He ovat
varmaankin ratsastaneet Marioniin, järjestääkseen sieltä yleisen ajon.
-- Montako heitä oli?
-- Kolme, massa. Oletan toisten menneen Ashevillen tietä, ottaakseen
meidät siellä kiinni siltä varalta, että olisimme ratsastaneet siihen
suuntaan. Tämä on ikävä juttu, massa!
-- Niin minustakin, -- myönsin minä ajatellessani, että tie Marionin
kautta oli katkaistu. -- Tunnetko Ashevillen ja Marionin välillä mitään
syrjätietä tai vuoripolkua täältä pohjoiseen päin?
-- Kyllä, massa, Three Forksin luona.
-- Missä se on?
-- Kahdenkymmenen peninkulman päässä täältä Yanceyn piirikunnan
rajalla.
-- Tunnetko mitään Tennesseehen vievää vuorisolaa?
-- Kyllä, luullakseni sinne laskee Chuckey-niminen joki.
-- Hyvä, silloin me ratsastamme tänä iltana Three Forksiin ja sitten
länttä kohti vuorten ylitse Tennesseehen, Knoxvillen seuduilta.
-- Parempi odottaa hämärää, massa; saattaisimme kohdata patrullin
paluutiellään.
-- Löydätkö tietä pimeässä?
-- Kyllä, varmasti, massa Bryant.
-- Hyvä, silloin ratsastamme hämärässä.
Teimmekin sen syötyämme illallisen tulta sytyttämättä, koska
huolellinen vaimoni oli antanut minulle keitettyä ruokaa moneksi
päiväksi, ja Caucus oli myöskin varustanut itsensä ennenkuin ratsasti
minun jälkeeni.
Asetin rakastetun Laurani kallisarvoiset kirjeet mukanani olevien
harvojen paperien joukkoon. Niihin kuului myöskin Bassettin passi, joka
saattoi olla hyvä sille varalle, että kohtaisin vakoojia. Tiesin, että
lähestyimme seutuja, joita sekä etelä- että pohjoisvaltioiden sotilaat
vallitsivat ja että sotarosvot kävivät täällä uhkaavammiksi.
Tien varrella oleva poltettu tupa, tuhottu lato ja tapa, millä muuan
vastaantuleva mies livisti metsään, osoittivat meille, että me
asteettain lähenimme läntisen Pohjois-Karolinan ja itäisen Tennesseen
rajoja, missä naapuri taisteli naapuria vastaan ja veli surmasi
veljensä.
Käännyimme pian pohjoiseen, ja Caucus ilahdutti minua ilmoittamalla,
että olimme jättäneet sen tien, jota tiedustajapatrullin piti ratsastaa
takaisin.
Neuvoin Caucukselle, että me, jos meiltä kysyttäisiin asiaamme,
sanoisimme matkustavamme ostamaan muuleja etelävaltioita varten, ja
että hänen täytyi olla olevinaan minun palvelijani. Kysyin häneltä
myös, tiesikö hän paikkakunnalla jotakuta yankeeta, johon saattaisi
luottaa.
-- Kyllä, massa, vien teidät juuri erään sellaisen luo -- hän asuu
Three Forksissa, ja häntä sanotaan "Ukko-yankeeksi".
Aamupuolella Caucus alkoi katsella tarkoin ympärilleen ja mutisi:
-- Olenko nyt saattanut ratsastaa harhaan! -- Mutta äkkiä hän huudahti:
-- Tiesin kyllä olevani oikeassa, massa Bryant. Tuolla on Ukko-yankeen
poikkihäntäinen mäyräkoira!
Koira tuli muristen meitä vastaan talonpoikaistalosta, ja muuan tyttö
maitopullo kädessä kääntyi takaisin tupaan.
Heti senjälkeen Ukko-yankee itse tuli ulos pyssy kädessä.
-- Tuossa hän itse tulee. Hyvää päivää, mister Yank, pelkäsin että
olitte kuollut! Muistatteko Caucusta, jolla oli tapana kantaa
ruokasäkkiänne jahtimatkoilla?
-- Enköpähän tuota muistaisi, -- sanoi ukko. -- En unohda sinua
niinkään pian -- näin unta tukastasi eräänä yönä -- heräsin ja luulin
ladon palavan. No, miksi nyt tulet tänne? Vaikeat ajat matkustamiselle
nyt, -- sanoi ukko katsellen epäluuloisesti minua.
Heti hänen sanoessaan "enköpähän tuota muistaisi" olin vakuutettu
siitä, että hän oli pohjoisvaltioissa syntynyt.
-- Teille on annettu täällä vaarallinen nimi, -- sanoin koetellakseni
häntä.
-- Kun sanotaan Ukko-yankeeksi? Siksi minua nimitettiin ennen sotaa, ja
sama saan olla vieläkin -- onko teillä kenties mitään sitä vastaan? --
kysyi hän luoden merkitsevän katseen pyssyynsä.
-- Ei, -- vastasin minä, -- mutta tahdon hieman jutella kanssanne.
Ja minä kerroin totuuden mukaisesti koko pakoselkkaukseni.
-- Tulkaa vaan sisälle; pidän teidän kaltaisestanne miehestä, -- sanoi
hän puristaen kättäni, vei minut tupaan ja huudahti:
-- Tytöt, laittakaa tälle herralle oikein kelpo aamiainen!
Hänen tyttärensä, kolme sinisilmää, solakkaa, mutta voimakasta
vuoristolaistyttöä, kiiruhti heti täyttämään hänen tahtoaan, sillä
Ukko-yankee oli ilmeisesti itsevaltias tuvassaan.
Aamiaisen jälkeen minä selitin hänelle matkasuunnitelmani. Silloin hän
sanoi:
-- Nyt jäätte tänne huomis-aamuun. Te tarvitsette perinpohjaisen levon
ennen tällaiselle retkelle lähtöänne, sillä siitä tulee ylen vaikea
tehtävä. Ajattelen hieman sitä asiaa ja annan teille hyvän neuvon.
Suostuin kernaasti siihen, ja hän jatkoi:
-- Useimmille sanoisin: Kääntykää takaisin! mutta teille minä sanon:
Jatkakaa matkaanne, poikani, se on ainoa mahdollisuus! Tämän jälkeen on
kuitenkin jokainen askel vaarallinen. Mutta, hyvä Jumala, teidän
kaltaisianne poikia suosii toki onnikin hieman! Nyt autan teitä
kaikessa missä voin. Teette paraiten, jos ratsastatte aamulla varhain
Tittlen talolle. Se on neljän tunnin matkan päässä täältä Mitchellin
piirikunnan rajalla. Tervehtikää häntä näin... (hän tarttui minua
käteen). Sitten hänen pitää vastata näin... (ja hän puristi jälleen
kättäni). Ja sitten hän sanoo teille, mitä teidän on tehtävä. -- Älkää
unohtako kädenpuristusta, poikani; miestä, joka ei osaa siihen vastata,
täytyy teidän varoa sekä olla valmis iskemään hänet maahan.
Illallisen jälkeen me kaikki kokoonnuimme takkavalkean ääreen, ja ukko
huvitteli meitä kertomalla tarinoita varhaisemmasta elämästään
vuoristossa. Silloin eräs tytöistä sanoi:
-- No, isä, jos joku kapinallinen tulisi tänä yönä tänne, niin mihin
panisit herran silloin? Sinä tiedät, etteivät he liikoja pidä sinusta
ennestään, ja minä arvelen, että sinulla pitäisi olla joku suunnitelma
estääksesi yllätystä keskellä yötä!
-- Niin, -- sanoi Ukko-yankee, -- he nuuskivat täällä melko usein. He
näyttävät kantavan kaunaa minuun -- kenties nimen vuoksi; mutta minä
selviän heistä aina ilman ikävyyksiä. Eräänä yönä heitä saapui puoli
tusinaa ratsastaen; sanoivat tulleensa noutamaan minua -- minun oli
muka lähdettävä armeijaan; mutta minä astuin ainoastaan ovelle ja
sieppasin pyssyn käteeni, ja tytöntylleröni ymmärsivät mistä oli
kysymys ja ottivat kaksipiippuiset haulikkonsa, ja sitten minä sanoin
noille poikasille, että olin asunut liian kauan tuntureilla antaakseni
itseäni tuolla tavalla säikyttää. Jos he tahtoivat käydä vieraisilla
talossani, olivat he tervetulleet, mutta jos he koskivat kädellään
minun kaltaiseeni vanhaan mieheen, niin he tekivät sen viimeisen
kerran, sillä minun tyttäreni tähtäsivät heitä. Silloin eräs heistä
sanoi, etteivät he tahtoneet rettelöä; halusivat vain hieman
illallista. Nähkääs, -- sanoi ukko hymyillen, -- he tiesivät varsin
hyvin, että minä ampuisin, ja minä arvasin, ettei heillä ollut sillä
hetkellä halua kääntää töppösiään taivasta kohti.
Tarjouduin mieluummin heti jatkamaan matkaani kuin saattamaan heitä
vaaraan, mutta ukko sanoi ankarasti:
-- Jäätte paikoillenne, poikani! Saatan pitää huolen itsestäni ja
teistäkin! -- Ja hän vei minut vuoteelle, mikä tosiaankin oli hyvätyö
metsässä vietetyn yön jälkeen. Caucus laskeutui levolle talliin
hevosten kanssa. Hän sanoi voivansa juosta metsään helpommin tallista
kuin tuvasta.