Tarmokasta suostuttelua.
Veneessä oli minulle siviilivaatteet ja hieman yksinkertaista, hyvää
ruokaa -- ensimäinen kunnollinen ruoka mitä olin syönyt moniin
kuukausiin. Riisuin heti päältäni vangin vaatteet ja pukeuduin toisiin,
samalla kun Caucus souti veneen keskelle virtaa. Takintaskusta löysin
ladatun revolverin.
-- Kuka lähetti minulle tämän, Caucus? -- kuiskasin minä.
-- Neiti Laura. Hän on ajatellut teitä ja väännellyt käsiään pari
päivää. Hänen silmänsä ovat punaiset, massa, -- ylen punaiset, massa
Bryant!
Nämä sanat kypsyttivät päätökseni.
Caucus oli kääntänyt veneen virran mukaan ja me lähestyimme
pohjoisvaltioiden kanuunaveneitä, jotka olivat viisi peninkulmaa
alempana. Olimme nyt muutamia kyynäriä Fort Pembertonin yläpuolella.
-- Missä neitisi on? -- kuiskasin minä.
-- Laura-neiti?
-- Hän juuri.
-- Niin, hän on tuomari Elliottin perheessä, parin peninkulman päässä
joen ylävarrella. Hänen veljensä on mukana valvomassa lähimpiä
vallitustöitä. Minä palaan hänelle kertomaan -- vietyäni teidät
yankeiden luokse.
-- Hyvä, -- sanoin minä. -- Minun täytyy tavata häntä ennen
matkustamistamme. Käänny takaisin jokea pitkin.
-- En, massa, minä en souda enää koskaan virtaa ylöspäin!
-- Häh?
-- Minä tarkoitan, että minä saavuttuani yankeiden luo jään heidän
luokseen ainiaaksi. Aion tulla yhtä vapaaksi kuin te, massa!
-- Et siis aikonut palata emäntäsi luokse?
-- En, massa, minä soudan yankeiden luokse, minä!
-- Käännä heti vene! Tahdon nähdä hänet ennen matkaani. -- Ja minä
tartuin peräsimeen kääntääkseni aluksen.
-- Tämä vene ei mene vastavirtaa niin kauan kuin minä olen mukana!
Tahdon tulla vapaaksi mieheksi!
-- Kuule nyt, Caucus, -- vastasin minä, -- ei maksa vaivaa puhella noin
tahi käyttäytyä tuolla tavalla (neekerillä oli airo uhkaavana koholla).
Minä aion jokea ylös tavatakseni Laura Peytonin, ja sinä seuraat
mukana.
-- En koskaan!
Ojensin revolverin hänen päätään kohti.
-- Ettehän toki aikone surmata minua?
-- En, jos teet kuten sanon; mutta jos juonittelet, niin ammu sinut.
Nyt vene oli jo ehtinyt melkein linnakkeen kohdalle.
-- Jos tahdot nousta veneestä, saatat tehdä sen vähän kauempana joella.
Nyt on liian myöhäistä tehdä muulla tavalla, -- kuiskasin minä
nähdessäni pari patrullivenettä menevän jokea alas linnakkeen toiselta
puolelta. -- Siinä näet itse, että he ovat huomanneet meidän pakomme.
Emme pääsisi koskaan heidän ohitsensa.
Olimme kaikeksi onneksi joutuneet rannan varjoon, niin että
patrulliveneet eivät nähneet meitä. Tuuli oli vastainen, niin että ne
eivät myöskään kuulleet. Revolverini pakotuksesta ja kenties oman
pelkonsa ajamana Caucus käänsi veneen ja souti verkalleen jokea pitkin,
sekä loittoni kaipaamistaan pohjoisvaltioiden aluksista.
-- Kuulkaas nyt, massa, -- sanoi hän, -- takaisin vetäytyminen tuottaa
varman kuoleman. Jos kapinalliset saavat teidät kiinni, niin miten
sitten käy?
-- Tahdon tavata häntä ennen lähtöäni.
-- Jeesus, -- tehän olette tullut hulluksi, massa! Ette tiedä mitä
teette; jos he saavat teidät kiinni, niin se on teidän loppunne, ja
yankee-alukset ovat ainoastaan peninkulman päässä täältä -- niin,
tuskin sitäkään, massa.
-- Souda edelleen, -- sanoin minä ja viritin hanan; silloin Caucus
vaikeni ja souti mutisten: "Jeesus, hän on hullu!" ja niin edespäin.
-- Souda lujemmin, -- käskin minä ankarasti hänen hiljentäessään
vauhtia; ja tunnin kuluttua me käännyimme erääseen joen poukamaan,
josta näin valoa; se tuli selvästi jostakin asunnosta.
-- Tuolla he asuvat, massa.
-- Onko _hän _siellä?
-- On, massa.
Veneen päästyä maihin sanoin:
-- Mene heti sisälle ja sano hänelle että minä olen täällä. Mutta älä
tee toisia levottomaksi, sillä Elliottit ovat etelävaltiolaisia
sydämestään ja sielustaan, ja jos he saavat tämän tietää, niin sinut
hirtetään ja minut vangitaan.
-- Sen kyllä käsitän, massa. Jeesus, miten ankara te olette kelpo
poikaa kohtaan, joka auttoi teidät pakenemaan!
-- Mene nyt heti sanomaan hänelle, Caucus, ja kun tästä on päästy, niin
minä laitan, että olet minuun tyytyväinen. Enkö ole ennen ollut hyvä
sinulle? -- Ole nyt uskollinen, niin olen sinulle jälleen suopea!
-- Se on hyvä, massa, -- sanoi vaihtelevainen musta irvistäen. --
Nähkääs, minä tahdon tällä retkellä tulla vapaaksi mieheksi -- mutta
ainahan minä saatan odottaa pari päivää!
Hän hiipi edelleen joen rannalla olevaa polkua puutarhan läpi
kauniiseen huvilaan, samalla kun minä kärsivällisesti odottelin
varjossa sitä olentoa, jonka vuoksi olin uskaltanut niin paljon.
Hetkisen kuluttua hän tuli ja sanoi melkein moittien:
-- Herran nimessä, Lawrence! -- nyt et kenties pääse pakosalle! Miksi
et heti paennut?
-- Siksi että rakastan sinua.
-- Niin, mutta ajattele miten saat minut pahoilleni! Jos he saavat
sinut jälleen kiinni, niin he kenties _surmaavat_ sinut.
-- Minä uskallan kaiken voittaakseni sinut.
-- Mutta eihän niin käy, jos sinä kuolet.
-- Ei, minä tahdon sinut _ennen_ sitä.
-- Ei, matkusta -- Herran tähden, matkusta! Ota vene ja lähde jokea
pitkin!
-- Sitä en enää tee, -- sanoin minä, -- patrulliveneet vartioivat
tuolla alhaalla! Kaikki vartiot täältä joen suulle asti tietävät meidän
paenneen, -- lisäsin, -- sillä minä kuulin kauempaa alhaalta
kanuunalaukauksen.
-- Kyllä, sinä voit paeta ja sinun _täytyy_ paeta!
-- Minä en tahdo. Minä tulen vapaaehtoisesti takaisin.
-- Miksi?
-- Saadakseni sinut!
-- Minut -- mitä tarkoitat?
-- Jos sinä rakastat minua, tahdot myöskin pelastaa henkeni.
-- Sitä en voi, jollet sinä pakene Etelä-Karolinasta!
-- Minä en lähde koskaan Etelä-Karolinasta ennenkuin sinä olet tullut
vaimokseni -- sen minä päätin jo puoli vuotta sitten, kun minut
pakotettiin palaamaan tänne. Kohtalo lähetti minut takaisin tullakseni
sinun puolisoksesi.
-- Hullutuksia!
-- Sinun täytyy rakastaa minua, Laura, kun olet tehnyt kaiken tämän
minun tähteni -- tee nyt myöskin ainoa, mikä antaa minulle halua
pelastaa henkeni -- _tule vaimokseni, nyt heti!_
Tyttö hätkähti taaksepäin, mutta epätoivon kiihkossa minä otin hänet
syliini ja omistin hänelle kaikki ne suutelot ja hyväilyt, jotka olin
hänelle säästänyt pitkän eromme aikana.
-- Armahda Herran nimessä minua! Mitä sukulaiseni ja ystäväni
sanoisivat, jos menisin naimisiin sillä tavoin!
-- Armahda -- minun tähteni! Ajattele miten onnettomaksi minä tulisin,
jos lähtisin matkoihini uskossa että kenties menetän sinut!
-- Mutta emmehän voi mennä naimisiin tänä iltana!
-- Mutta sen täytyy tapahtua ennen kuin lähden Etelä-Karolinasta! --
mutisin minä varmana, että olin hänet voittanut.
-- Mutta lähde nyt, Herran tähden! Muutoin he ottavat sinut jälleen
kiinni! Hyvä Jumala, nyt he tulevat!
Tyttö tarttui tykyttävin sydämin käteeni. Samassa kuulimme pimeässä
kavioiden kapsetta ja ratsumiesten miekkojen kalinaa.
-- Piiloudu, minun tähteni! -- pyysi hän.
-- En ennenkuin olet minulle luvannut tulla omakseni!
-- Mutta jos pyydän lykkäystä?
-- Silloin he saavat ottaa minut; en välitä siitä miten minun käy!
-- Oletko hullu?
-- Kyllin hullu tekemään sen!
-- Kiiruhda! Sinä et ehdi! Suo minun piiloittaa sinut!
-- Lupaatko?
-- _Kyllä!_ Mitä hyvänsä pelastaakseni sinut! Tule! Hän riensi polkua,
ja minä seurasin häntä hiljaa.
Tiesin että olin voittanut -- että Laura Peytonin lupaus oli hänen
valansa!
-- Tätä tietä! -- sanoi hän ja kiiruhti ulkorakennuksen ohi. Tultuamme
ylisille vei hän minut sen perimmäiseen osaan, joka, mikäli pimeässä
saatoin huomata, oli täynnä riissi- ja tyhjiä säkkejä.
-- Piiloudu näiden väliin! Lähetän Caucuksen katsomaan sinua.
-- Muista lupauksesi! -- sanoin minä suudellen häntä.
Hän irroittautui ja katosi.
Sitten minä kuulin sotilaiden kysyvän talonväeltä, olivatko he nähneet
erästä rangaistusvankia ja punatukkaista neekeriä.
Siihen kuulin Caucuksen vastaavan:
-- Jeesus -- minä kaiketikin olen ainoa punatukkainen neekeri tällä
paikkakunnalla!
-- Se on kai sitten sinun kaksoisveljesi, -- sanoi upseeri nauraen; --
jos vangitset hänet, niin saat palkinnon.
-- Mitä sitten saan? -- kysyi Caucus.
-- Sata dollaria kenties.
-- Sanokaa tuhat, niin saatte ottaa minut hänen sijastaan, -- sanoi
Caucus, patrullin ratsastaessa pois.
Hetkisen kuluttua taukosi hämmästyneen Elliott-perheen pila, ja
Caucuksen nauru lakkasi. Kuulin äänistä että siellä oli ainoastaan
naisia; Arthur Peyton ja toiset herrat olivat ulkona palveluksessa.
Puolen tunnin kuluttua Caucus tuli murjotellen takaisin mukanaan
palanen vanhaa ohraleipää ja yksi peruna.
-- Miksi sinulla on mukanasi niin viheliäistä ravintoa?
-- Hitto teidät vieköön! -- vastasi Caucus. -- Luuletteko minulla
olevan hyvää ruokaa, sitten kun olette pettänyt vapaudentoivoni? Mitä
minä nyt olen? Orja. Jollei teitä olisi ollut, olisin ollut vapaa mies
-- kaukaasialainen! Mutta tässä on jotakin muuta, massa!
Hän antoi minulle paperilipun.
-- Miten saatan lukea ilman valoa?
-- Seuratkaa minua.
Seurasin siis Caucusta vanhaan tupaan, joka oli muutamien satojen
kyynärien päässä huvilasta. Se oli joen rannalla siellä mihin vene oli
vedetty. Neekeri sytytti talikynttilän, ja sen valossa minä luin:
Rakkaani!
En uskalla tervehtää sinua nyt, mutta tulen niin pian kuin voin
-- heti perheen vuoteelle mentyä, kenties puolen tunnin kuluttua,
Etkö menetellyt hieman epäritarillisesti, rakas ystävä,
käyttäessäsi hyväksesi sitä, että olin levoton sinun puolestasi?
Etkö ymmärrä, että minun sydämeni olisi särkynyt, jos sinua olisi
kohdannut jokin onnettomuus? Sen vuoksi minä annoin sinulle
lupaukseni; mutta minä pidän sen -- jos sinäkin pidät omasi ja
koetat asettautua turvaan.
Hienotunteisen neitosen moite saattoi minut huomaamaan, etten ollut
menetellyt häntä kohtaan jalomielisesti, mutta iloissani siitä, että
olin hänet voittanut, unohdin kaiken muun.
Eräs neekerin liike herätti minun epäluuloani. Huomasin huonossa
valaistuksessa, että hän tuijotti synkeänä minuun. Tiesin ettei hän
ollut unohtanut, että minä olin tuonut hänet jälleen orjuuteen. Jos hän
petti minut nyt, niin kaikki oli hukassa.
-- Näyttää siltä kuin et pitäisi minusta yhtä paljon kuin tavallisesti,
Caucus? -- sanoin minä.
-- En hitto vieköön pidäkään!
-- Tästä saat kaksikymmentä dollaria, -- sanoin ottaen rahat
setelikimpustani.
-- En tahdo teiltä mitään rahoja, massa Bryant, -- epäsi hän villisti,
vaikkakin loi ahnaat katseensa seteleihin.
-- Tottahan toki, Caucus, -- jollet muuta varten, niin papin
palkkaamiseksi.
-- _Papin palkkaamiseksi!_ Miksi niin? Jotta hän hautaisi meidät, kun
vallankumoukselliset saavat meidät kiinni?
-- Ei, mutta vihkisi minut.
-- Vihkisi teidät? -- Kenen kanssa?
-- Etkö voi arvata sitä, Caucus?
-- Jeesus -- eihän kai Laura-neidin kanssa? Senkö takia te tulitte
takaisin?
-- Niin kyllä, -- vastasin minä, -- muutoinhan me nyt olisimme molemmin
vapaita! Olen tullut takaisin mennäkseni naimisiin sinun neitisi
keralla.
-- Siunaa ja varjele! Siksikö te pakotitte minut jälleen tänne? --
sanoi Caucus, hapan hymy tummilla piirteillään. -- Hyvä, jos neiti
Laura menee naimisiin kanssanne, niin minä annan teille anteeksi.
Jeesus, kylläpä Peytonin herrasväki julmistuu!
Hän nauroi ääneen.
-- No, tulethan siis jälleen ystäväkseni, koska minä menen naimisiin
sinun neitisi kanssa?
-- Voi heikkari, sepä hauskaa! Te olitte reima mies, te! -- kehui
neekeri röhötellen riemusta.
Mutta miten saisin papin vihkimään meidät -- papin, joka ei tuntisi
Laura Peytonin perhettä, maassa jossa kansalaissota teki kaikki
epäluulonalaisiksi?
Miten minulle, pakolaiselle, sellainen onnistuisi?