Punatukkainen neekeri.
Odotin kaksi päivää, ja kun meidät kolmannen päivän aamuna komennettiin
työhön, olin minä kuulevinani tutun neekerin äänen.
-- Hohoi, -- huudahti kersantti, -- tässä on neekeri, joka ei tahdo
totella! -- Mene tiehesi vain työhön, punatukka lurjus! -- Kyllä minä
karistan sinusta laiskuuden, minä!
-- Herra Jumala! Kohdelkaa minua hyvin, massa!
Kukaan ei välittänyt tästä välinäytöksestä, sillä paikkakunnan
istutusten omistajilla oli tapana lähettää tottelemattomia neekereitä
rangaistukseksi vallitustyöhön; mutta minä aloin toivoa, sillä neekeri
oli Caucus, ja minä arvelin että hänellä oli jotakin sanottavaa
minulle.
Mutta hänet pahaksi onneksi lähetettiin kaukaiselle vallitukselle, niin
etten saanut tavata häntä ennen kuin illalla. Lepäsimme sikin sokin
pitkässä vajassa, ja vahti katsoi ainoastaan, ettei kukaan paennut;
niinpä minä olin pian punatukkaisen neekerin vieressä, joka aluksi
näytti olevan liian murheellinen ruvetakseen minun kanssani
juttelemaan.
-- Hyvä Jumala, olisinpa vaan tiennyt tämän, niin en olisi koskaan
tullut tänne! Minun on täytynyt puurtaa henkeni edestä, ja tällaiseen
ruokaan ei sikakaan voi tyytyä!
-- Oliko sinulla jotakin asiaa minulle?
-- On -- mutta kersantti sanoi pieksättävänsä minut...
-- Sano nyt heti, mitä asiaa sinulla on?
-- Niin, niin -- kun ei vain käsivarsiani ja koipiani niin kauheasti
pakottaisi. Herra Jeesus, miten täytyy raataa! -- Ette kai ole elänyt
puolta vuotta tällä tavalla, massa Bryant?
-- Juuri sen vuoksi tahdon siitä päästä! -- Mutta sano nyt heti, mitä
sinun piti tehdä!
-- Ikäänkuin en minäkin tahtoisi siitä päästä! -- Neiti lähettää tämän
teille.
Hän antoi minulle pienen paketin; ja katseltuani varovasti ympärilleni
luin kirjeen, joka kuului seuraavasti:
"Tee mitä Caucus sanoo."
Muutoin paketissa oli samat setelit, jotka olin ennen pakoani
lähettänyt morsiamelleni.
-- Emäntäsi sanoo, että minun on tehtävä kuten sinä sanot, -- kuiskasin
minä hänelle. -- No, mitä minun piti tehdä?
-- Karata täältä heti. Minulla on vene Stono-virrassa, ja minun on
noudettava teidät yankeiden luo.
-- Mutta miten pääsemme _täältä?_
-- Siihen saatte itse keksiä keinon -- jos minä olisin tiennyt
millaista täällä on, niin en olisi koskaan tullut tänne. Mutta neiti
pyysi ja rukoili kokonaisen tunnin. -- Mutta teidän kai täytyy lähteä
tiehenne tänä iltana!
Tämä tapahtui nopeasti. Minä en ollut koskaan ennen aikonut karata
vartiosta, sillä minusta oli tuntunut aivan mahdottomalta ilman rahoja
tahi auttajia päästä unioonijoukkojen rajoille; mutta kun nyt ajattelin
asiaa, pisti päähäni toinen tuuma.
Yöt olivat kylmenemistään nyt marraskuussa kylmenneet ja suuret
leiritulet paloivat vartijoiden viihtymykseksi. Tarvittavat puut hankki
kunakin päivänä määrätty työjoukko, mutta nyt se oli jostakin syystä
unohtunut. Polttopuut eivät riittäneet yöksi.
Juuri tuumiessani pakoa kuulin kersantin käskevän eräitä vahteja
ottamaan muutamia vankeja mukaansa ja hankkimaan sen mitä tarvittiin;
ja sotilaat herättivät mukavuussyistä niitä, jotka olivat lähinnä ovea.
Kuiskasin Caucukselle, että hän tulisi mukaan.
-- En jaksa, olen aivan liiaksi väsynyt... en tahdo ahertaa enää
tänään.
-- Tule nyt vaan, jos tahdot päästä täältä tänä iitana. Huomenna
kersantti hinaa sinut hirteen, -- kuiskasin hänelle ja virkistin
lisäksi häntä voimakkaalla potkulla, sillä hänen välinpitämättömyytensä
suututti minua.
Hän röhkäisi sekä ilkeydestä että tuskasta, mutta nousi ylös ja seurasi
minua.
Olimme pian viidakossa, jossa kolme, neljä sotilasta oli vahdissa
kiväärit ladattuina. Kuiskasin Caucukselle, että hän aina pysyttäytyisi
läheisyydessäni.
Kaikeksi onneksi oli metsä tiheä, ja meitä käskettiin samoamaan sen
läpi noutaaksemme puita, joita oli aikaisemmin koottu ja kasattu vähän
joka paikkaan. Sitten meidän kaikkien piti kokoontua niitä hakkaamaan.
Meidät jaettiin kolmeen patrulliin, joista kutakin vartioi sotilas
ladatuin kiväärein; neljäs, korpraali, odotti kokoontumispaikalla.
Yhden ainoan miehen oli vaikea viidakossa ja hämärässä pitää silmällä
kolmea tai neljää vankia. Minä käytin myöskin hyväkseni tilaisuutta,
annoin Caucukselle merkin ja hiivin ryömien neekerin seuraamana
viidakkoon.
Olin jokseenkin varma, etteivät he huomaisi poissaoloamme ennen kuin
joukot puutaakkoineen olivat kokoontuneet yhtymäpaikalle. Täten me
pääsimme kaksikymmentä minuuttia edelle.
-- No, mitä tietä menemme Stono-virran varressa olevan veneesi luo? --
kysyin Caucukselta.
Hänen vastauksensa sai minut hämmästymään.
-- Jeesus! En minä nyt jaksa sinne mennä, sinne on peninkulmaa pitempi
matka.
-- Tiedätkö että sekä sinut että minut ammutaan, jos meidät saadaan
kiinni?
-- Jeesus! Eivät he kaiketikaan _minua_ ammu?
-- No siitä saat olla varma.
-- Silloin he saavat ensiksi ottaa minut kiinni! -- ja nyt neekerille
tuli hämmästyttävä kiire. Hän syöksyi viidakon läpi sellaista kyytiä,
että minun oli vaikea pysyä perässä.
Viiden minuutin kuluttua me saavuimme Wappoo-puron suolle, eikä se
ollut liian aikaista, sillä nyt vahtisotilaat ampuivat merkiksi, että
vankeja oli karannut.
Seurasin Caucusta polkua, jonka hän näytti tuntevan pimeässä yössäkin,
Wappoo-purolle asti. Emme kuulleet mitään vainoojistamme; sotilaille
olisi ollutkin mahdotonta seurata meitä pimeässä ilman koiria, joita
oletin heidän hankkivan itselleen ensi tilassa.
Kuljettuamme joen rantaa puolentoista peninkulmaa, saavuimme
paikalle, jossa vain kolmesataa kyynärää aukeaa maata eroitti meidät
Stono-virrasta. Se oli puolen peninkulmaa Fort Pembertonin yläpuolella,
ja tähystellessämme varovasti pensaiden välitse joelle emme huomanneet
mitään vahteja. Linnakkeen yläpuolella oleva joki pidettiin näet täysin
turvattuna venehyökkäyksiltä. Kiiruhdimme senvuoksi aukean maan yli
joelle ja huomasimme siellä keveän veneen, jonka Caucus oli kätkenyt
sinne pakoa varten.