-- Ota tämä paperi, mene, äläkä enää epäile.
Gilbert tarttui paperiin vapisevin käsin.
-- Monsieur, -- virkkoi hän, -- jos saan kiittää teitä sellaisesta
onnesta, tulee teistä se jumala, jota maan päällä palvelen.
-- On vain yksi Jumala, jota on palveltava, -- vastasi Balsamo
vakavasti, -- ja se en ole minä. Mene nyt, ystäväni.
-- Vielä yksi suosio, monsieur!
-- Mikä?
-- Lahjoitatteko minulle viisikymmentä livreä?
-- Sinä pyydät minulta viittäkymmentä livreä, kun sinulla on
kolmesataatuhatta livreä kädessäsi?
-- Nämä kolmesataatuhatta livreä ovat minun vasta siitä päivästä
alkain, jona neiti Andrée suostuu tulemaan vaimokseni.
-- Ja mihin tarvitset nuo viisikymmentä livreä?
-- Ostaakseni niillä siistin puvun, jolla voin mennä paroonin luo.
-- Kas tässä, ystäväni, -- virkkoi Balsamo.
Ja hän antoi hänelle pyydetyt viisikymmentä livreä. Sitten hän
nyökkäsi Gilbertille hyvästiksi ja palasi yhtä verkalleen ja
murheellisena huoneisiinsa.
51.
Gilbertin suunnitelmat.
Gilbertin ehdittyä kadulle jäähtyi se kuumeinen mielikuvitus,
joka kreivin viimeisten sanojen johdosta oli kohottanut hänet
ei ainoastaan todennäköisyyden, vaan mahdollisuudenkin rajojen
yläpuolelle.
Rue Pastourellille päästyään hän istahti rajakivelle ja vilkaisten
ympärilleen varmentuakseen siitä, että kukaan ei häntä vaaninut, veti
taskustaan maksuosoitukset, jotka hän oli aivan rutistanut kädellään.
Hirvittävä ajatus oli näet juolahtanut hänen mieleensä ja saanut hien
kihoamaan hänen otsalleen.
"Saa nähdä", tuumi hän katsellen seteleitä, "eikö tuo mies vaan ole
minua pettänyt, eikö hän ole virittänyt tielleni ansaa, eikö hän
lähetä minua varmaan kuolemaan sillä verukkeella, että muka hankkii
minulle varman onnen. Saa nähdä, eikö hän tee minulle niinkuin
tehdään lampaalle, kun se pivollisella tuoretta ruohoa vietellään
teurastushuoneeseen. Olen kuullut sanottavan, että on liikkeellä
paljon vääriä maksuosoituksia, joilla hovin elostelijat pettivät
oopperan tyttöjä. Saa nähdä, eikö kreivi aikonut minua petkuttaa."
Ja hän irroitti pinkasta yhden näitä kymmenentuhannen livren
maksuosoituksia ja mennen sitten erään kauppiaan luo kysyi, näyttäen
hänelle maksuosoitusta, jonkun pankkiirin osoitetta vaihtaakseen sen,
kuten isäntänsä muka oli käskenyt hänen tehdä.
Kauppias katseli seteliä käännellen sitä hyppysissään ja ihaillen
sitä suuresti, sillä summa oli melkoinen ja hänen myymälänsä varsin
vaatimaton, sekä mainitsi sitte Rue-Sainte-Avoien varrella erään
rahamiehen, jonka puoleen Gilbert voisi kääntyä.
Maksuosoitus oli siis oikea.
Riemusta paisuvin sydämin Gilbert päästi heti mielikuvituksensa
valloilleen, sitoi rahanipun entistä huolellisemmin taskussaan
olevaan nenäliinaansa, ja kun hän Sainte-Avoie kadulla keksi
vaatekojun, jonka näytteille asetettu varasto häntä vietteli,
hän osti viidelläkolmatta livrellä eli toisella Balsamon hänelle
antamista louisdoreista täydellisen kastanjanruskean vaatekerran,
jonka siisteys viehätti hänen silmäänsä, parin hiukan haalistuneita
silkkisukkia ja kiiltäväsolkiset kengät. Jokseenkin hieno
palttinapaita täydensi tämän varsin sievän, joskaan ei uhkean puvun,
jossa Gilbert ihaili itseään vilkaisemalla itseään vaatekauppiaan
kuvastimesta.
Jättäen sitten vanhat, kuluneet vaatteensa täytemaksuna rahassa
suorittamansa summan lisäksi hän pisti kallisarvoisen nenäliinan
taskuunsa ja läksi vaatekojusta tukantekijän liikkeeseen, missä tämä
neljännestunnissa laittoi Balsamon suojatin mielenkiintoisen pään
siistiksi, jopa kauniiksikin.
Kun nyt kaikki nämä hommat olivat suoritetut, Gilbert meni leipuriin
lähellä Ludvig XV:n toria, ostaen kahden soun edestä leipää, jonka
hän nopeasti söi tiellä Versaillesiin.
Conférencen lähteellä hän pysähtyi juomaan.
Sitten hän jatkoi matkaansa, kieltäytyen kaikista ajurien
tarjouksista näiden suureksi ihmeeksi, he kun eivät voineet käsittää,
että niin hyvin puettu nuori mies tahtoi säästää viisitoista souta
vasta kiillotettujen jalkineittensa kustannuksella. Mitä olisivat he
sanoneet, jos olisivat tietäneet, että tällä jalkaisin kulkevalla
nuorukaisella oli taskussaan kolmesataatuhatta livreä?
Mutta Gilbertillä oli omat syynsä kulkeakseen jalkaisin. Ensiksikin
oli hän tehnyt varman päätöksensä olla tuhlaamalta penniäkään muuta
kuin aivan välttämättömään; toiseksi tarvitsi hän yksinäisyyttä
vapaammin antautuakseen liikehtimisiinsä ja yksinpuheluihinsa.
Ainoastaan Jumala tietää, kuinka monta onnellista ratkaisua
suoritettiin nuoren miehen aivoissa niiden puolenkolmatta tunnin
kuluessa, jotka hänen vaelluksensa kesti.
Puolessakolmatta tunnissa hän oli kävellyt enemmän kuin neljän lieuen
matkan, huomaamatta taipaleen pituutta ja tuntematta pienintäkään
väsymystä, niin vahva ruumiinrakenne oli tällä nuorella miehellä.
Kaikki hänen suunnitelmansa olivat valmiit, ja hän oli päättänyt
esittää pyyntönsä seuraavaan tapaan:
Hän puhuttelisi isä Taverneytä korskeilevin sanoin, ja saatuaan
paroonin suostumuksen hän haastaisi Andréelle niin kaunopuheisesti,
että tämä ei ainoastaan antaisi hänelle anteeksi, vaan myöskin
alkaisi tuntea kunnioitusta ja kiintymystä hänen valmistamansa
tunteellisen puheen pitäjään.
Kun hän näin oli asiaa kauan ajatellut, toivo vei voiton pelosta, ja
Gilbertistä tuntui mahdottomalta, että tyttö siinä asemassa, jossa
Andrée oli, ei ottaisi vastaan rakkauden tarjoamaa korvausta, kun
tämän rakkauden mukana seuraisi sadantuhannen écu'n summa.
Näitä pilvenlinnoja rakennellessaan Gilbert oli mielessään
luonnonsuora ja vilpitön kuin yksinkertaisin lapsi patriarkkojen
aikaan. Hän unohti kaiken tekemänsä pahan, ja se seikka todistaa ehkä
rehellisempiä sydäntä kuin luulisi.
Kun kaikki nämä suunnitelmat olivat valmiiksi ajatellut, hän saapui,
sydän kuin ruuvipihdissä, Trianonin alueelle. Sinne päästyään hän
alistuisi kaikkeen: Filipin ensimäiseen raivonpurkaukseen, jonka
hänen menettelynsä jalomielisyys, niin hän ajatteli, kuitenkin
lepyttäisi, Andréen ensimäisen halveksumisen puuskaan, joka hänen
rakkautensa täytyisi tyynnyttää, paroonin ensimäisiin herjauksiin,
jotka hän kullallaan vaimentaisi.
Niin erillään seurapiireistä kuin Gilbert oli elänytkin, hän arvasi
vaistomaisesti, että kolmesataatuhatta livreä taskussa on turvallinen
panssari. Enimmin häntä peloitti Andréen kärsimysten näkeminen;
vain tämän tuskan edessä hän pelkäsi heikkouttansa, joka heikkous
voisi häneltä riistää osan hänen asiansa menestykseen tarvittavista
keinoista.
Hän astui siis puutarhaan, katsellen eräänlaisella ylpeydelläkin,
joka sopi hänen kasvonpiirteisiinsä, kaikkia noita työmiehiä, eilen
vielä hänen tovereitaan, mutta tänään häntä alempia.
Hänen ensimäinen kysymyksensä koski parooni de Taverneytä. Hän
teki tämän kysymyksen tietysti eräälle talouspuolella palvelevista
rengeistä.
-- Parooni ei ole Trianonissa, -- vastasi tämä. Gilbert epäröitsi
hetkisen.
-- Entä hra Filip? -- kysyi hän.
-- Oh, hra Filip on matkustanut pois neiti Andréen kanssa.
-- Matkustanut! -- huudahti Gilbert peljästyneenä.
-- Niin.
-- Onko neiti Andrée siis matkustanut?
-- Viisi päivää sitten.
-- Pariisiinko?