-- Ahaa! -- huudahti hän.
-- Monsieur, -- jatkoi Lorenza, -- minut on ryöstetty perheestäni ja
olen valeavioliitolla joutunut miehen haltuun, joka nyt kolmen vuoden
ajan on minua kiusannut ja näännyttää minut murheeseen.
Hra de Sartines katseli noita jaloja kasvonpiirteitä ja tunsi tuon
sulosointuisen, laulua muistuttavan äänen liikuttavan itseänsä.
-- Mistä maasta olette? -- kysyi hän.
-- Roomalainen.
-- Mikä on nimenne?
-- Lorenza.
-- Lorenza, ja mitä muuta?
-- Lorenza Feliciani.
-- En tunne sitä nimeä. Oletteko _demoiselle_?
Tiedämme sanan _demoiselle_ siihen aikaan merkinneen jalosukuista
neitosta. Meidän päivinämme sensijaan nainen on kyllin aateloitu
siitä hetkestä lähtein, jolloin hän joutuu naimisiin; hän ei
tavoittele muuta arvonimeä kuin madame.
-- Olen demoiselle, -- vastasi Lorenza.
-- Ja sitten? Mitä haluatte?
-- Niin, minä anon oikeutta sitä miestä vastaan, joka on minut
vanginnut ja sulkenut sisään.
-- Sen asian kanssa ei minulla ole mitään tekemistä, -- sanoi
poliisiministeri; -- olettehan hänen vaimonsa?
-- Niin hän tosin väittää, vihkiminen
-- Mitä, väittääkö hän vain?
-- Niin; mutta minä en sitä ensinkään muista kun tapahtui nukkuessani.
-- Peijakas, olettepa sitten sikeäuninen!
-- Mitä sanotte?
-- Sanon, että asia ei ensinkään koske minua; kääntykää asianajajan
puoleen ja haastattakaa miehenne oikeuteen; minua ei haluta sekaantua
perheriitoihin.
Tämän jälkeen hra de Sartines teki kädellään liikkeen, joka merkitsi:
"Menkää tiehenne."
Lorenzo ei hievahtanut.
-- No? -- kysyi hra de Sartines kummastuneena.
-- En ole vielä lopettanut, -- virkkoi hän, -- ja ymmärtänette, etten
tule tänne turhia valittelemaan, vaan kostaakseni. Sanon teille,
mistä maasta olen; Italian naiset eivät vaikeroi, vaan kostavat.
-- Se on toinen asia, -- sanoi hra de Sartines, kiirehtikää, kaunis
rouvani; minun aikani on kallista.
-- Sanoin, että tulin teiltä pyytämään suojelusta. Saanko sitä?
-- Ketä vastaan?
-- Sitä miestä vastaan, jolle tahdon kostaa.
-- Onko hän siis mahtava?
-- Kuningasta mahtavampi.
-- Antakaa kuulla, koettakaamme ymmärtää toisemme, paras rouva...
Miksi antaisin teille suojelukseni miestä vastaan, joka mielestänne
on kuningasta mahtavampi, ja teon vuoksi, mikä ehkä on rikos? Jos
tahdotte kostaa tuolle miehelle, niin kostakaa. Minä välitän siitä
vähän; mutta jos teette rikoksen, annan teidät vangita, ja sitten
saamme nähdä; niin on asia.
-- Ei, monsieur, -- sanoi Lorenza, -- te ette vangituta minua, sillä
minun kostoni on hyvin hyödyllinen teille, kuninkaalle, Ranskalle.
Minä kostan ilmaisemalla sen miehen salaisuudet.
-- Ahaa, onko sillä miehellä salaisuuksia? -- huudahti hra de
Sartines innostuen vastoin tahtoaan.
-- Suuria salaisuuksia, monsieur.
-- Minkälaatuisia?
-- Valtiollisia.
-- Puhukaa siis.
-- Mutta lupaatteko tosiaan suojella minua?
-- Minkälaatuista suojelusta minulta pyydätte? -- kysyi virkamies
kylmästi hymyillen. -- Rahaa vai ystävyyttä?
-- Pyydän, monsieur, että saan sulkeutua luostariin elääkseni siellä
tuntemattomana ja unohdettuna. Pyydän, että siitä luostarista tulisi
hautani, mutta että sitä hautaani ei kukaan maailmassa koskaan saisi
häiritä.
-- Ooh, -- vastasi virkamies, -- se ei ole kovin suuri vaatimus. Te
pääsette luostariin; puhukaa.
-- Minulla on siis teidän sananne, monsieur?
-- Olenhan sen mielestäni teille antanut.
-- Ottakaa siis tämä lipas, -- sanoi Lorenza; -- se sisältää
salaisuuksia, jotka saavat teidät vapisemaan kuninkaan ja valtakunnan
puolesta.
-- Tunnetteko siis ne salaisuudet?
-- Pintapuolisesti; mutta minä tiedän, että ne ovat olemassa.
-- Ja että ne ovat tärkeitä?
-- Että ne ovat peloittavia.
-- Valtiollisia salaisuuksia, sanoitte?
-- Oletteko koskaan kuullut puhuttavan salaisesta seurasta?
-- Ahaa, vapaamuurarien yhdistyksestä?
-- Ei, vaan näkymättömien.
-- Kyllä; mutta en sen olemassaoloa usko
-- Avattuanne tämän lippaan, olette uskova.
-- Ah, -- huudahti hra de Sartines kiihkeästi, -- katsokaamme.
Ja hän otti lippaan Lorenzan käsistä. Mutta mietittyään laski hän sen
äkkiä kirjoituspöydälle.
-- Ei, -- sanoi hän epäillen, -- avatkaa rasianne itse.
-- Mutta minulla ei ole sen avainta.
-- Mitä, eikö teillä ole avainta? Tuotte minulle lippaan, jonka
sisällöstä riippuu valtakunnan turvallisuus, ja unohdatte avaimen!
-- Onko jonkun lukon avaaminen siis niin vaikeata?
-- Ei, jos tuntee sen koneiston. Meillä on täällä, -- jatkoi hän
hetkisen päästä, -- kaikkiin mahdollisiin lukkoihin soveltuvia
avaimia. Teille annetaan avainkimppu, -- hän katsoi terävästi
Lorenzaan, -- ja saatte itse avata.
-- Antakaa tänne, -- virkkoi Lorenza yksinkertaisesti.
Hra de Sartines ojensi nuorelle naiselle kimpun pieniä,
kaikenmuotoisia avaimia. Tämä otti sen. Hra de Sartines kosketti
hänen kättään, joka oli kylmä kuin marmori.
-- Mutta, -- sanoi hän, -- miksi ette tuonut lippaan avainta?
-- Siksi että lippaan omistaja aina pitää sitä mukanaan.
-- Ja kuka on tuo lippaan omistaja, tuo kuningasta mahtavampi mies?
-- Ken hän on, sitä ei kukaan osaa sanoa; ajan, jonka hän on elänyt,
tuntee vain ijäisyys; työt, joita hän tekee, näkee ainoastaan Jumala.
-- Mutta hänen nimensä, hänen nimensä?
-- Olen nähnyt hänen vaihtavan sitä kymmenenkin kertaa.
-- Mutta se nimi, jolla te hänet tunnette, te?
-- Akharat.
-- Ja hän asuu? -- Rue Saint-...
Yhtäkkiä Lorenza säpsähti, tunsi puistatuksen ja pudotti lippaan,
jota hän piti toisessa kädessään, ja avaimet, jotka olivat hänellä
toisessa. Hän teki ponnistuksen puhuakseen lauseen loppuun, mutta suu
vääntyi tuskallisesti, suonenvedontapaisesti; hän kosketti molemmilla
käsillään kurkkuaan ikäänkuin sanat, jotka hän oli lausumaisillaan,
olisivat takertuneet sinne. Sitten hän kohottaen vapisevat
käsivartensa taivasta kohti ja voimatta enää äännähtää tavuakaan
kaatui pitkin pituuttaan työhuoneen matolle.
"Pieni raukka!" mutisi hra de Sartines. "Mikä hitto häneen tuli?
Mutta onpa hän peräti sievä. Niin, niin, tässä kostossa piilee
rakkautta ja mustasukkaisuutta!"
Hän soitti heti kelloa ja kohotti itse nuoren naisen lattialta. Tämän
silmät tuijottivat kummastuneina, huulet olivat liikkumattomat, ja
hän näkyi jo kuolleen ja eronneen tästä maailmasta.
Kaksi palvelijaa astui sisään.
Ottakaa varovaisesti tämä nuori nainen, -- virkkoi poliisiministeri,
-- ja kantakaa hänet viereiseen huoneeseen. Koettakaa toinnuttaa
hänet ja varokaa ennen kaikkea kovakouraisuutta. Rientäkää.
Palvelijat tottelivat ja veivät Lorenzan pois.
23.
Lipas.
Yksikseen jäätyänsä hra de Sartines otti lippaan ja käänteli sitä
käsissään kuin ainakin mies, joka osaa pitää löytöä arvossa.
Sitten hän ojensi kätensä ja nosti Lorenzan pudottaman avainkimpun
lattialta. Hän koetti kaikkia avaimia, mutta mikään ei sopinut.
Nyt hän veti kolme tai neljä samallaista nippua laatikostaan. Niissä
oli kaikensuuruisia avaimia: huonekalujen, ja lippaiden avaimia
tietenkin, tavallisen kokoisista pienen pieniin. Olisi voinut sanoa,
että hra de Sartines'lla oli mallikokoelma kaikkia tunnettuja
avainlajeja.
Hän koetti kahtakymmentä, viittäkymmentä, sataakin avatakseen
lippaan, mutta mikään ei tehnyt kierrostakaan. Tästä päätteli
virkamies, että lukko oli vain näön vuoksi ja että hänen avaimensa
siis olivat tehottomia leluja.
Silloin otti hän samasta laatikosta pienen taltan ja pienen vasaran
ja väänsi mechelniläis-kalvostimen puolittain peittämällä valkoisella
kädellään auki lukon, joka oli lipasta niin uskollisesti vartioinut.
Heti keksi hän paperipinkan niiden helvetinkoneiden tai kuolettavia
huuruja eristävien myrkkyjen asemesta, joita hän oli peljännyt sieltä
löytävänsä uhkaamassa riistää Ranskalta sen tärkeimmän virkamiehen.
Ensimäiset sanat, jotka pistivät poliisiministerin silmään, olivat
seuraavat, näköjään muunnellulla käsialalla piirretyt:
"Mestari, on aika luopua Balsamon nimestä." Siinä ei ollut mitään
allekirjoitusta, vaan ainoastaan kolme kirjainta: L.P.D.
"Ahaa", hymähti hän kiertäen tekotukkansa kiharia, "ellen tunnekaan
käsialaa, luulen tuntevani nimen! Balsamo, katsokaamme, etsikäämme B
kirjaimesta."
Hän avasi nyt yhden neljästäkolmatta laatikostaan ja otti sieltä
pienen luettelon, johon oli aakkosjärjestyksessä hienolla käsialalla
ja monin lyhennyksin piirretty kolme- tai neljäsataa nimeä, ja näiden
edellä, jäljessä ja välillä oli leimuavia huomautuksia opastavine
lisineen.
-- "Ohoh", mutisi hän, "onpa siinä pitkä loru Balsamosta!"
Ja hän luki koko sivun, ilmaisten varsin selviä tyytymättömyyden
merkkejä. Sitten asetti hän luettelon takaisin laatikkoon jatkaakseen
lippaan tutkimista. Ennen pitkää teki se häneen syvän vaikutuksen.
Ja pian hän löysi paperiliuskan, joka, oli sullottu täyteen nimiä ja
salakirjoitusta. Tämä näytti hänestä tärkeältä; paperi oli syrjiltään
hyvin kulunut ja täpösen täynnä lyijykynällä piirreltyjä merkkejä.
Hra de Sartines soitti palvelijaa.
-- Kutsukaa tänne kanslisti. Antakaa hänen aikaa voittaakseen kulkea
virastosuojista yksityisasuntoni läpi.
Palvelija lähti.
Kahta minuuttia myöhemmin ilmestyi työhuoneen ovelle kirjuri kynä
kädessä, hattu toisessa kainalossa ja toisessa paksu muistikirja.
Hänellä oli mustat sarssisuojukset hihojensa päällä. Hra de Sartines
huomasi hänet pulpettinsa kuvastimesta ja ojensi hänelle paperin
olkansa yli.
-- Selittäkää minulle tämä, -- sanoi hän.
-- Kyllä, monseigneur, -- vastasi kirjuri.
Tämä merkkikirjoitusten tulkitsija oli pieni hintelä mies. Huulet
olivat kokoonpuristetut, otsa tutkimuksista rypistynyt, kasvot
kalpeat ja alaspäin suippenevat, leuka terävä, otsa pakeneva,
poskipäät ulkonevat, silmät syväkuoppaiset ja sameat, vaikka ne
kuitenkin ajoittain elostuivat. Hra de Sartines nimitti häntää
Fouineksi. [Fouine merkitsee näätää. Suom.]
-- Käykää istumaan, -- kehoitti virkamies, joka näki, että:
kirjurin liikkeitä vaikeutti hänen muistiinpanokirjansa,
sala-aakkos-kokoelmansa, paperi ja kynä.
Fouine istahti vaatimattomasti jakkaralle, puristi säärensä yhteen
ja alkoi sanakirjaansa selaillen ja muistiaan pinnistäen kirjoittaa
polvillaan, järkkymätön ilme kasvoilla.
Viiden minuutin päästä oli hän kirjoittanut:
§ 'Käsky koota kolmetuhatta veljeä Pariisissa.
§ Käsky perustaa kolme piiriä ja kuusi looshia.
§ Käsky järjestää suurkoptille henkivartiosto ja hankkia hänelle
neljä asuntoa, joista yksi jossakin kuninkaallisessa linnassa.
§ Käsky antaa hänen käytettäväkseen viisisataatuhatta frangia
poliisikunnan muodostamiseksi.
§ Käsky ensimäisen pariisilaispiirin jäseniksi hankkia
kirjailijoiden ja filosofien parahisto.
§ Käsky palkata tai lahjoa virkamiehistö ja ennen kaikkea
varmentua poliisiministeristä joko lahjuksilla, väkivallalla tai
viekkaudella.'
Tässä Fouine pysähtyi hetkiseksi, ei siksi, että mies-parka olisi
miettinyt; sitä hän varoi tekemästä, se olisi ollut rikos; mutta kun
sivu oli täyteen kirjoitettu ja muste vielä tuoretta, täytyi hänen
odottaa työssään.
Levottomana riuhtaisi hra de Sartines häneltä lehden käsistä ja
luki. Hänen viime pykälää silmäillessään kuvastui sellainen kauhu
hänen kasvoillaan, että hän säpsähti nähdessään kuvastimesta oman
kalpeutensa.
Hän ei antanut paperia kirjurille takaisin, vaan ojensi hänelle aivan
puhtaan arkin. Tämä jatkoi kirjoitustaan, mikäli hän ehti salamerkit
tulkita; ja sen hän tekikin niin helposti, että salakirjoitusten
laatijoilla oli kyllä syytä häntä peljätä.
Tällä kertaa hra de Sartines luki hänen olkansa ylitse seuraavaa:
§ "Pariisissa on luovuttava Balsamon nimestä, joka alkaa tulla
liian tunnetuksi, ja otettava käytäntöön nimitys kreivi de Fe..."
Nimen loppuosan peitti mustetahra.
Juuri kun hra de Sartines koetti keksiä sanasta puuttuvat kirjaimet,
kello soi ulkona, ja palvelija ilmoitti:
-- Hra kreivi de Fenix!
Poliisiministeriltä pääsi huudahdus, ja sopusuhtaisen tukkalaitteensa
hajoittamisen uhalla hän löi kätensä yhteen päänsä yli ja kiirehti
lähettämään kirjurin ulos salaovesta. Sitten hän asettuen paikalleen
työpöytänsä eteen sanoi palvelijalle:
-- Tuokaa hänet sisälle!
Muutamia minuutteja myöhemmin hra de Sartines eroitti kuvastimestaan
vakavamuotoisen kreivin, jonka hän jo oli vilahdukselta nähnyt
hovissa samana päivänä kuin rouva Dubarry esiteltiin.
Balsamo astui sisään vähääkään epäröimättä.
Hra de Sartines nousi, kumarsi kylmästi kreiville ja pannen
jalkansa ristiin istahti aivan virallisesti jälleen nojatuoliinsa.
Ensimäisellä silmäyksellä oli virkamiehelle selvinnyt tämän vierailun
syy ja tarkoitus.
Ensimäisellä silmäyksellään myöskin Balsamo oli havainnut puoliksi
tyhjennetyn lippaan poliisiministerin pöydällä. Mutta vaikka hän
oli siihen vilkaissut vain ohimennen, hänen katseensa ei jäänyt
virkamieheltä huomaamatta.
-- Mitä sattumaa saan kiittää vierailunne kunniasta, herra kreivi? --
kysyi hra de Sartines.
-- Monsieur, -- vastasi Balsamo viehkeästi hymyillen, -- minulla
on ollut onni tulla esitellyksi kaikille Euroopan hallitsijoille,
ministereille ja lähettiläille; mutta en ole tavannut ketään, joka
esittelisi minut teille. Senvuoksi olen tullut itse esittelemään
itseni.
-- Todellakin, monsieur, -- vastasi hra de Sartines, -- saavutte
juuri parahiksi; sillä luulen, että ellette olisi itse tullut, niin
olisin ottanut vapauden lähettää teitä noutamaan.
-- Kah, -- vastasi Balsamo, -- sehän sitten sattuikin mainiosti!
Hra de Sartines kumarsi ivallisesti hymyillen.
-- Olisiko minulla ehkä onni olla teille joksikin hyödyksi,
monsieur? -- jatkoi Balsamo. Ja nämä sanat lausui hän niin, että ei
pienimmänkään liikutuksen tai levottomuuden varjo langennut hänen
hymyileville kasvoilleen.
-- Olette paljon matkustellut, herra kreivi? -- kysyi
poliisiministeri.
-- Paljon, monsieur.
-- Vai niin.
-- Haluatteko ehkä jotakin maantieteellistä opastusta?
Teidänlaatuisenne teräväpäisen miehen toiminta ei rajoitu Ranskaan,
vaan käsittää koko Euroopan, koko maailman...
-- Maantieteellinen ei ole oikea sana, herra kreivi; siveellinen
olisi paremmin paikallaan.
-- Olkaa huoletta, pyydän; toisessa yhtä hyvin kuin toisessakin olen
valmis palvelukseenne.
-- No niin, herra kreivi, ajatelkaas, että etsin erästä todellakin
kovin vaarallista miestä, joka samalla kertaa on ateisti...
-- Oh!
-- Kapinanhankkija.
-- Ohoh!
-- Väärentäjä.
-- Vai niin!
-- Avionrikkoja, vääränrahantekijä, tietäjä, silmänkääntäjä,
lahkokunnan johtaja; mies, jonka elämäkerta minulla on
muistikirjoissani, lippaassa, jonka näette tuossa, kaikkialla.
-- Ah niin, ymmärrän, -- virkkoi Balsamo; -- teillä on miehen
elämäkerta, mutta teillä ei ole miestä itseänsä.
-- Ei.
-- Peijakas, se olisi mielestäni tärkeämpää!
-- Epäilemättä; mutta olette näkevä, miten pian hänet saamme
käsiimme. Tosin kyllä Proteuksella ei ole useampia muotoja, eikä
Jupiterilla useampia nimiä kuin tällä salaperäisellä matkustajalla:
Egyptissä hän on Akharat. Italiassa Balsamo, Sardiniassa Simoni,
Maltassa markiisi d'Anna, Korsikassa markiisi Pellegrini, ja vihdoin
kreivi de...
-- Kreivi de...? -- toisti Balsamo.
-- Niin, tätä viimeistä nimeä, monsieur, en ole kyennyt oikein
lukemaan; mutta te varmaankin autatte minua, sillä epäilemättä olette
tuon miehen tavannut matkoillanne kaikissa äsken luettelemissani
maissa.
-- Kuvailkaa hänet minulle hiukan tarkemmin, -- sanoi Balsamo
tyynesti.
-- Ahaa, käsitän; haluatte, että mainitsen teille jonkinlaiset
tuntomerkit, herra kreivi?
-- Niin, monsieur, jos suvaitsette.
-- No hyvä, -- sanoi hra de Sartines luoden Balsamoon katseen, jonka
hän koetti tehdä tutkivaksi, -- mies on teidän ikäisenne, teidän
kokoisenne, ryhdiltään teidänlaisenne, esiintyy milloin ylhäisenä,
kultaa siroittelevana herrana, milloin luonnon salaisuuksia tutkivana
taikurina, milloin jäsenenä jossakin salaisessa yhdistyksessä,
missä ne kaikessa hiljaisuudessa vannovat kuolemaa kuninkaille ja
valtaistuinten kukistamista.
-- Oh, -- virkkoi Balsamo, -- tuo on hyvin epämääräistä!
-- Mitä, epämääräistäkö?
-- Niin, tietäisittepä, kuinka monta miestä olen tavannut, joihin
kuvauksenne sopii!
-- Todellako?
-- Ihan varmaan; ja tekisitte hyvin antaessanne minulle vähän
tarkempia tuntomerkkejä, jos haluatte, että teitä autan. Ensiksikin,
missä maassa hän etupäässä asuu?
-- Hän asuu kaikissa maissa.
-- Mutta esimerkiksi tällä hetkellä?
-- Tällä hetkellä hän oleskelee Ranskassa.
-- Ja mitä hän Ranskassa puuhailee?
-- Hän johtaa suunnatonta salaliittoa.
-- No, tuota voi jo nimittää opastukseksi; ja jos tiedätte, mitä
salaliittoa hän ohjaa, niin, hm, teillä on kädessänne lanka, jonka
toisesta päästä hyvin luultavasti tapaatte miehenne.
-- Niin minäkin luulen.
-- No, jos sitä luulette, miksi siis minulta neuvoa kysytte:
Tarpeetontahan se on.
-- Olen nähkääs vielä hiukan neuvoton.
-- Mistä?
-- Eräästä asiasta.
-- Sanokaa suoraan.
-- Vangitutanko hänet vai enkö?
-- Vangitutatteko vai ettekö?
-- Niin, niin.
-- En käsitä, miten hänen vapaaksi jättämisensä voisi tulla
kysymykseenkään, herra poliisiministeri; sillä jos hän kerran hankkii
kapinaa...
-- Niin, mutta jos häntä tavallaan suojelee joku nimi, joku arvonimi?
-- Ah, ymmärrän. Mutta mikä nimi, mikä arvonimi? Teidän pitäisi se
minulle mainita, hyvä herra, jotta voisin teitä avustaa etsinnässänne.
-- Kah, monsieur, olen jo sanonut teille nimen, jonka suo jaan hän
kätkeytyy; mutta...
-- Mutta ette tiedä sitä, millä hän näyttäytyy?
-- Aivan niin; muutoin...
-- Muutoin antaisitte hänet vangita?
-- Heti paikalla.
-- Kah, paras hra de Sartines, mikä onni, kuten minulle vastikään
sanoitte, että saavuin luoksenne juuri nyt, sillä minä teen teille
haluamanne palveluksen.
-- Tekö?
-- Minä.
-- Te sanotte minulle hänen nimensä:
-- Niin.
-- Senkö nimen, jolla hän esiintyy?
-- Sen.
-- Tunnetteko sen siis?
-- Täydellisesti.
-- Ja mikä on se nimi? -- kysyi hra de Sartines odottaen kuulevansa
jonkun valheen.
-- Kreivi de Fenix.
-- Mitä, sama nimi, jolla te olette ilmoittautunut?
-- Niin, se nimi, jolla olen ilmoittautunut.
-- Teidän nimenne?
-- Minun nimeni.
-- Siis tuo Akharat, tuo Simoni, tuo markiisi d'Anna, tuo Pellegrinin
markiisi, tuo Josef Balsamo olette te?
-- Niin olen, -- vastasi Balsamo yksinkertaisesti, -- minä juuri.
Hra de Sartines tarvitsi hetkisen toipuakseen hämmästyksestä, jonka
tämä häikäilemätön rehellisyys aiheutti.
-- Kuten näette, olin sen jo arvannut, -- sanoi hän. -- Minä tunsin
teidät, minä tiesin, että Balsamo ja Fenixin kreivi oli sama henkilö.
-- Ah, te olette suuri ministeri, sen myönnän, -- virkkoi Balsamo.
-- Ja te olette hyvin varomaton, -- sanoi virkamies kuroittautuen
kellonnuoraa kohti.
-- Varomaton! Mitenkä niin?
-- Siksi, että minä vangitutan teidät.
-- Mitä sanotte! -- vastasi Balsamo astahtaen kelloa ja virkamiestä
kohti. -- Vangitaanko minut?
-- Jumaliste, milläpä minut siitä estätte, jos saan kysyä?
-- Te kysytte sitä?
-- Niin.
-- Paras poliisiministerin, ampumalla luodin ohimoonne.
Ja Balsamo veti taskustaan siron, kullatulla hopeaperällä varustetun
pistoolin, jota olisi luullut Benvenuto Cellinin työksi, ja sen
hän ojensi tyynesti hra de Sartines'ta kohti, joka kalveten vaipui
nojatuoliin.
-- Kas niin, -- sanoi Balsamo, vetäen itselleen toisen nojatuolin
poliisiministerin viereen; -- nyt kun olemme istumassa, voimme
hetkisen rupatella.
24.
Valaiseva keskustelu.
Hra de Sartines tarvitsi tuokion toipuakseen näin kovasta
säikähdyksestä. Hän oli niin läheltä, että olisi voinut katsahtaa sen
sisään, nähnyt pistoolin uhkaavan kidan tähdättynä itseään kohti;
vieläpä oli hän ohimollaan tuntenut aseen rautaisen suun kylmyyden.
Vihdoin hän reipastausi.
-- Monsieur, -- sanoi hän, -- olen menetellyt teidän suhteenne
varomattomasti; tietäen kenen kanssa olin tekemisissä en käyttänyt
niitä varokeinoja, joihin ryhdytään tavallisia pahantekijöitä vastaan.
-- Ah, monsieur, -- vastasi Balsamo, -- nyt te kiivastutte ja
käytätte suuria sanoja, ollenkaan huomaamatta, miten väärässä olette!
Minähän tulin tänne tehdäkseni teille palveluksen.
Hra de Sartines liikahti.
-- Niin, monsieur, palveluksen, -- toisti Balsamo, -- ja te käsitätte
tarkoitukseni aivan väärin. Puhutte minulle kapinan hankkijoista
juuri kun tulin teille ilmaisemaan salaliiton.
Mutta sanoipa Balsamo mitä tahansa, tällä hetkellä hra de Sartines ei
kiinnittänyt suurta huomiota vaarallisen vieraansa sanoihin. Tuskin
edes salaliitosta mainitseminen, mikä tavallisissa olosuhteissa olisi
hänet heti havahduttanut, sai hänet heristämään korviaan.
-- Käsitätte, monsieur, koska niin hyvin tiedätte, kuka olen,
käsitätte, sanon, mikä tehtävä minulla on Ranskassa. Olen hänen
majesteettinsa Fredrik Suuren lähettämä, toisin sanoen hänen
preussilaisen majesteettinsa enemmän tai vähemmän salainen
lähettiläs. Mutta lähettiläistä puhuessa puhutaan uteliaista, ja
uteliaana minä en ole tietämätön mistään tapahtumista, ja parhaiten
tuntemiani asioita on viljan ostot keinottelu tarkoituksessa.
Vaikka Balsamo oli lausunut nämä viime sanat aivan luonnollisesti,
niillä oli enemmän vaikutusta poliisiministeriin kuin kaikilla
muilla, sillä hra de Sartines kävi nyt tarkkaavaiseksi.
Hän kohotti verkalleen päätänsä.
-- Mitä tuo viljakauppa tarkoittaa? -- kysyi hän, teeskennellen yhtä
suurta varmuutta kuin Balsamo itse oli osoittanut keskustelun alussa.
-- Olkaa hyvä ja selittäkää minulle vuorostanne, monsieur.
-- Kernaasti, hra de Sartines, -- vastasi Balsamo. -- Asia on näin.
-- Minä kuuntelen.
-- Oh, sitä teidän ei ole tarvis minulle vakuuttaa... Kavalat
keinottelijat ovat uskotelleet hänen majesteetilleen Ranskan
kuninkaalle, että hänen oli rakennettava jyväaittoja kansansa viljan
säilyttämiseksi kadon ja nälänhädän varalta. On siis rakennettu
aittoja; ja kun siinä hommassa nyt kerran oltiin, ajateltiin, että
olisi parasta rakentaa ne isoja. Mitään ei siinä säästetty, ei
perus- eikä muurikiveä, ja aitoista tuli hyvin tilavat.
-- Entä sitten?
-- Sitten ne olivat täytettävät; tyhjät aitat olivat hyödyttömiä. Ne
siis täytettiin.
-- No, monsieur? -- virkkoi hra de Sartines, joka ei vielä oikein
käsittänyt, mihin Balsamo pyrki.
-- Ka, arvaattehan, että hyvin isojen aittojen täyttämiseksi
tarvittiin suuri paljous viljaa. Eikö se ole todenmukaista?
-- Epäilemättä.
-- Minä jatkan. Ison viljamäärän pidättäminen liikkeestä tietää
kansan nälistyttämistä; sillä ottakaa huomioon, että jokainen
yleisestä liikkeestä pidätetty tavara vaikuttaa samoin kuin
puutteellinen tuotanto. Tuhat jyväsäkkiä varastossa merkitsee tuhatta
jyväsäkkiä vähemmän kauppatorilla. Kertokaa nuo tuhat säkkiä vain
kymmenelläkin, niin viljanhinta kohoaa heti.
Hra de Sartines'ta alkoi ärtymyksestä yskittää. Balsamo odotti
tyynesti, kunnes köhä talttui.
-- Siis, -- jatkoi hän, kun poliisiministeri antoi hänelle
siihen tilaisuuden, -- ansaitsee aittakeinottelija viljan hinnan
kohoamisesta. Eikö se ole mielestänne selvää?
-- Aivan selvää, -- myönsi hra de Sartines; -- mutta mikäli minä
käsitän, monsieur, on tarkoituksenne ilmiantaa minulle salahanke tai
rikos, jonka aiheuttajana olisi hänen majesteettinsa.
-- Aivan, -- sanoi Balsamo, -- te ymmärrätte minut.
-- Se on rohkeata, herraseni, ja olen todella utelias tietämään,
miten kuningas ottaa syytöksenne vastaan. Pelkään pahoin, että
seuraus siitä tulee aivan samaksi, jota minä suunnittelin seuloessani
tämän lippaan sisältämiä papereita ennen tuloanne. Olkaa varuillanne,
monsieur, teidän tienne päättyy joka tapauksessa Bastiljiin.
-- Ah, nyt ette minua enää ymmärräkään!
-- Miten niin?
-- Hyväinen aika, kylläpä te tuomitsette minua huonosti ja
teette minulle vääryyttä, monsieur, kun pidätte minua sellaisena
pässinpäänä! Miten voitte kuvitellakaan, että minä, joka olen
lähettiläs, utelias, hyökkäisin kuninkaan kimppuun?... Teidän
sanojenne mukaan menetteleminen olisi houkkiomaista. Kuunnelkaa siis
loppuun asti, pyydän.
Hra de Sartines nyökäytti päätänsä.
-- Ne, jotka ovat saaneet ilmi tämän salahankkeen Ranskan kansaa
vastaan (suokaa minulle anteeksi, että kulutan kallista aikaanne,
monsieur; mutta pian näette, että se aika ei ole hukkaan mennyt),
ne, jotka ovat saaneet ilmi tämän salahankkeen Ranskan kansaa
vastaan, ovat taloustieteilijöitä. Perin uutterina ja turhantarkkoina
he ovat tutkiessaan tätä vehkeilyä suurennuslasinsa avulla
huomanneet, että kuningas ei pelannut yksinään. He tietävät, että
hänen majesteetillaan on tarkka kirjanpito viljanhinnoista eri
markkinapaikoilla; he tietävät hyvin, että hänen majesteettinsa
hieroo käsiään, kun tavaran kallistuminen on tuottanut hänelle
kahdeksan- tai kymmenentuhatta écu'tä; mutta he tietävät myöskin,
että hänen majesteetillaan on avustajana mies, jonka asema helpoittaa
sisäänostoja, mies, joka aivan luonnollisesti eräiden virkatointansa
nojalla -- käsitätte, että hän on virkamies -- valvoo ostoksia,
lähetyksiä, tilityksiä, sanalla sanoen, kuninkaalla on välittäjä.
Ja taloustieteilijät, nuo suurennuslinssin käyttäjät, kuten heitä
nimitetään, eivät hyökkää kuninkaan kimppuun, he kun eivät suinkaan
ole mitään tyhmyreitä, vaan ahdistavat sitä hiestä, paras herraseni,
virkailijaa, kätyriä, joka vehkeilee hänen majesteettinsa puolesta.
Hra de Sartines koetti laittaa tekotukkaansa järjestykseen mutta
turhaan.
-- Nyt, -- jatkoi Balsamo, -- tulen pääasiaan. Niinkuin te, jolla on
poliisikunta käytettävänänne, tiesitte minun olevan Fenixin kreivi,
samaten minä tiedän, että te olette hra de Sartines.
-- No, entä sitten? -- sanoi virkamies hämillään. -- Niin minä olen
hra de Sartines. Soma keksintö!
-- Ah, mutta käsittäkäähän toki; tämä hra de Sartines on juuri se
mies, joka hoitaa kirjanpidon, keinottelun ja tilitykset? kuninkaan
tieten tai tietämättä hän tekee kauppaa seitsemänkolmatta miljoonan
ranskalaisen vatsoilla, joita hän virkansa puolesta olisi velvollinen
ruokkimaan mahdollisimman edullisilla ehdoilla. Kuvitelkaahan vain
sellaisen paljastuksen vaikutusta! Te ette ole suuresti kansan
suosiossa, kuningas ei ole mikään perin helläluontoinen mies; niin
pian kuin nälkiintyneiden huudot vaativat teidän päätänne hänen
majesteettinsa karkoittaakseen kaiken epäluulon salavehkeilyistä
teidän kanssanne -- jos salavehkeilyä on olemassa, -- tai tehdäkseen
oikeutta, jos hän ei ole rikostoverinne, kiirehtii ripustuttamaan
teidät samallaiseen hirsipuuhun kuin se, mikä pystytettiin Enguerrand
de Marignylle; muistatteko?
-- En oikein, -- vastasi de Sartines aivan kalpeana, -- ja te
osoitatte mielestäni hyvin huonoa makua, monsieur, puhuessanne
hirsipuusta minun asemassani olevalle miehelle.
-- Oh, jos siitä teille puhun, paras herraseni, -- sanoi Balsamo, --
teen sen siksi, että olen vielä näkevinäni tuon Enguerrand-poloisen.
Vakuutan teille, että hän oli täydellinen normandialainen ylimys,
hyvin vanhaa sukua ja jaloa verta. Hän oli Ranskan kamariherra,
Louvren kuvernööri, raha-asioiden ja yleisten rakennusten
intendentti; lisäksi oli hän Longuevillen kreivi, ja se on laajempi
kreivikunta kuin teidän Albynne. No niin, monsieur, olen nähnyt
hänen riippuvan Montfauconin hirsipuussa, jonka hän itse aikoinaan
oli pystyttänyt; mutta jumalan kiitos, se ei tapahtunut siksi,
etten olisi moneenkin kertaan hänelle toistanut: "Enguerrand, paras
Enguerrand, olkaa varuillanne! Te lohotte itsellenne yleisistä
varoista niin runsaskätisesti, että Valois'n Kaarlo ei sitä anna
anteeksi." Hän ei kuunnellut sanojani, monsieur, ja sai surkean
lopun. Ah, kunpa tietäisitte, kuinka monta poliisiprefektiä olen
nähnyt hamasta Pontius Pilatuksesta, joka tuomitsi Herramme
Kristuksen, aina Belle Islen hra Bertiniin, Bourdeilles'n kreiviin,
Brantômen omistajaan, teidän edeltäjäänne, joka toimeenpani
katuvalaistuksen ja kielsi tulisoihdut!
Hra de Sartines nousi koettaen turhaan salata mielenliikutusta, jonka
uhrina hän oli.
-- No hyvä, -- virkkoi hän, -- syyttäkää minua, jos tahdotte; mitä
välitän sellaisen miehen todistuksesta kuin te, jolla ei ole mitään
merkitystä?
-- Varokaa, monsieur! -- sanoi Balsamo. -- Usein ne, jotka
näyttävät vähäpätöisimmiltä, ovat vaikutusvaltaisimmat. Ja
kun minä yksityiskohtia myöten kerron näiden viljamäärien
keinottelutarkoituksessa tehdyt ennakko-ostot kirjeenvaihtajalleni
tai Fredrikille, joka on filosofi, tiedättehän; kun Fredrik on
kiirehtinyt omin selityksinensä kirjoittamaan asiasta hra Arouet
de Voltairelle; kun tämä terävällä kynällään, jonka toivoakseni
ainakin kuulon mukaan tunnette, on siitä kyhännyt lystillisen sadun
samaan tyyliin kuin _Neljänkymmenen écu'n mies_; kun oivallinen
matemaatikko d'Alembert on laskenut, että teidän kansan vatsoilta
kavaltamanne vilja olisi kolmen, neljän vuoden ajan riittänyt
sadanmiljoonan ihmisen elatukseksi; kun Helvetius on todistanut,
että tuon viljan hinta muutettuna kuuden livren hopearahoiksi ja
pinottuna päälletysten kohoaisi kuuhun asti tai valtionrahaston
maksuosoituksina voisi muodostaa Pietariin asti ulottuvan rihman;
kun tämä laskelma on antanut hra de la Harpelle aiheen samallaiseen
häijyyn näytelmään kuin Diderot'n sepitelmä perheenisästä ja
yllyttänyt geneveläisen Jean Jacques Rousseaun, joka myöskin puree
varsin terävästi, milloin tahtoo, kyhäämään peloittavan laajasti
selittelevän esityksen yllämainitusta näytelmästä; kun hra Caron de
Beaumarchais, jonka varpaille Jumala varjelkoon meitä astumasta, on
julkaissut tutkielman, hra Grimm kyhännyt pienen kirjeen, hra Holbach
veistänyt julkean sukkeluuden ja hra de Marmontel sepittänyt sievän
siveellisen sadun, joka tuottaa teille turmion puolustaessaan teitä
tarkoituksellisen huonosti; kun asiasta puhutaan Régencen kahvilassa,
Palais Royalissa ja Audinot'n luona, kun siitä haastelevat kuninkaan
tanssitaiteilijat, tiedättehän, hra Nicolet'n suositussa teatterissa;
ah niin, herra Albyn kreivi, jahka kaikki, tuo tapahtuu, silloin
teistä tulee vielä surkuteltavampi poliisipäällikkö kuin se poloinen
Enguerrand de Marigny, josta ette tahdo kuulla puhuttavankaan, oli
hirsipuussa riippuessaan, sillä hän vannoi viattomuuttaan niin
vakuuttavasti, että minä, kautta kunniani, uskoin hänen vakuuttelunsa.
Nämä sanat kuullessaan hra de Sartines enempää sopivaisuudesta
välittämättä riisui tekotukkansa ja pyyhki hikeä valuvaa päälakeaan.
-- No, olkoon niin, -- sanoi hän; -- mutta tuo kaikki ei minua estä.
Saattakaa minut turmioon, jos voitte. Teillä on todistuksenne,
minulla on omani. Pitäkää salaisuutenne, minä pidän lippaan.
-- Ka, monsieur, -- vastasi Balsamo, -- siinä teette taasen suuren
erehdyksen, jota ihmettelen, sillä en voisi sitä uskoa niin viisaasta
miehestä kuin te; tämä lipas...
-- No niin, tämä lipas?
-- Te ette pidä sitä.
-- Oh, -- huudahti hra de Sartines pilkallisesti nauraen, -- unohdin,
että herra Fenixin kreivi on maantienrosvo, joka ase kädessä ryöstää
ihmisiä! Minä en enää nähnyt pistoolianne, kun olitte pistänyt sen
jälleen taskuunne. Suokaa minulle anteeksi, herra lähettiläs.
-- Hyvä Jumala, tässä ei ole kysymys pistooleista, hra de Sartines!
Ette toki usko, että minä väkivallalla, taistelulla aion teiltä
anastaa tuon lippaan kuullakseni sitten portaille päästyäni kellonne
soivan ja teidän huutavan väkeänne varasta kiinni ottamaan. En
suinkaan! Kun sanon, että lipas ei jää teille, tarkoitan sillä,
että te itse kohteliaasti ja aivan vapaasta tahdostanne annatte sen
minulle takaisin.
-- Minäkö? -- huudahti virkamies paiskaten nyrkkinsä niin
voimakkaasti riidanalaisen esineen päälle, että oli sen särkeä.
-- Niin, te.
-- Hyvä, pilkatkaa vain, monsieur, mutta mitä lippaan takaisin
ottamiseen tulee, vakuutan teille, että saatte sen ainoastaan henkeni
mukana. Henkeni, mitä sanoinkaan! Enkö ole tuhat kertaa pannut sitä
vaaraan? Enkö ole velvollinen uskaltamaan viimeistä veripisaraani
hänen majesteettinsa palveluksessa? Tappakaa minut, se on teidän
vallassanne; mutta hälinä toisi kostajia, ja minulla olisi vielä
kylliksi ääntä jäljellä syyttääkseni teitä kaikista rikoksistanne.
Mitä, antaa teille lipas takaisin! -- lisäsi hän katkerasti nauraen.
-- Vaikka hornan vallat sitä vaatisivat, en kapinetta luovuttaisi!
-- Enkä minä kutsukaan avukseni manalan voimia; minulle riittää sen
henkilön väliintulo, joka tällä hetkellä kolkututtaa porttianne.
Tosiaankin kuultiin kolme juhlallista jymäystä.
-- Ja jonka vaunut, -- jatkoi Balsamo, -- kuunnelkaahan, juuri
vierivät pihallenne.
-- Nähtävästi joku ystävänne, joka kunnioittaa minua käynnillään?
-- Oikein sanottu, hän on ystäväni.
-- Ja hänelle minä muka annan lippaan?
-- Niin, paras hra de Sartines, te annatte sen hänelle.
Poliisiministeri oli tuskin ennättänyt tehdä äärimmäisen
ylenkatseellisen liikkeen, kun kiirehtivä palvelija avasi oven ja
ilmoitti, että kreivitär Dubarry pyysi päästä monseigneurin puheille.
Hra de Sartines säpsähti ja katseli hämmästyneenä Balsamoa, joka
tarvitsi kaiken itsehillintänsä pidättyäkseen nauramasta arvoisalle
virkamiehelle vasten silmiä.
Samassa saapui palvelijan takana nainen, joka ei luullut
tarvitsevansa odottaa lupaa sisälle astumiseen. Hän liikkui ripeästi
ja tuoksui hajuvesiltä. Kauniin kreivittären aaltoilevat hameet
hipaisivat hauskasti kahisten työhuoneen ovea.
-- Te, madame, te! -- jupisi hra de Sartines, joka yhä peloissaan oli
molemmin käsin tarttunut vielä avoimeen lippaaseen ja painoi sitä
rintaansa vasten.
-- Hyvää päivää, Sartines, -- virkkoi kreivitär hilpeästi hymyillen.
-- Hyvää päivää, paras kreivi, -- lisäsi hän sitten kääntyen
Balsamoon.
Hän ojensi kätensä viimemainitulle, joka tuttavallisesti kumartui
painamaan huulensa valkealle kädelle samaan kohtaan, mitä niin
usein kuninkaalliset huulet olivat koskettaneet. Tässä sai Balsamo
tilaisuuden kuiskata kolme, neljä sanaa, joita hra de Sartines ei
voinut kuulla.
-- Kah, todellakin, tuossahan on lippaani, -- huudahti kreivitär.
-- Teidän lippaanne! -- änkytti hra de Sartines.
-- Juuri niin, minun lippaani. Mitä, te olette sen avannut! Kyllä te
olette häikäilemätön!
-- Mutta, madame...
-- Oh, se on somaa, kyllä sitä ajattelinkin... Minulta oli varastettu
lippaani, ja silloin tuumin: "Pitää mennä Sartines'n puheille, hän
kyllä hankkii sen minulle takaisin." Te olettekin löytänyt sen jo
edeltäpäin, kiitos.
-- Ja niinkuin näette, -- virkkoi Balsamo, -- herra poliisiministeri
on sen avannutkin.
-- Niin, tosiaan!... Kuka olisi sellaista uskonut? Sehän on
hävytöntä, Sartines.
-- Madame, kaikella kunnioituksella, jota tunnen teitä kohtaan, --
vastasi poliisiministeri, -- pelkään, että annatte pettää itseänne.
-- Pettää, monsieur! -- huudahti Balsamo. -- Tarkoitatteko ehkä sillä
sanalla minua?
-- Minä tiedän, mitä tiedän, -- tivasi hra de Sartines.
-- Ja minä en tiedä mitään, -- kuiskasi rouva Dubarry Balsamolle.
-- No, mistä on kysymys, rakas kreivi? Olette vaatinut minulta sen
lupauksen täyttämistä, jolla vakuutin teille suostuvani ensimäiseen
pyyntöönne. Minä pidän sanani yhtä varmasti kuin mies; tässä olen.
Kuulkaahan, mitä minulta tahdotte?
-- Madame, -- vastasi Balsamo ääneensä, -- muutamia päiviä sitten
uskoitte minulle tämän lippaan kaikkine sisällyksineen.
-- Se on totta, -- virkkoi rouva Dubarry, vastaten katseellaan
kreivin katseeseen.
-- Tottako! -- huudahti hra de Sartines. -- Sanotte, että se on
_totta_, madame?
-- Niin, ja kreivitär lausui nuo sanat kyllin äänekkäästi voidaksenne
ne kuulla.
-- Lipas, joka kenties sisältää kymmenen salaliittoa!
-- Voi, hra de Sartines, tiedätte hyvin, että se sana ei tuo teille
onnea; älkää sitä siis toistelko. Kreivitär pyytää teiltä lipastaan
takaisin; antakaa se hänelle, siinä kaikki.
-- Vaaditteko sitä minulta, madame? -- kysyi hra de Sartines vihasta
vavisten.
-- Kyllä, paras poliisiministeri.
-- Mutta tietäkää toki...
Balsamo katsahti kreivittäreen.
-- Minun ei ole tarvis tietää enempää kuin mitä tiedän, -- kiivastui
rouva Dubarry; -- antakaa minulle lipas takaisin; en suinkaan ole
ilman aikojani tänne vaivautunut, käsitättekö?
-- Elävän Jumalan, hänen majesteettinsa turvallisuuden nimessä,
madame...
Balsamo teki kärsimättömän liikkeen.
-- Annatteko lippaan, monsieur? -- sanoi kreivitär ärtyneesti. --
Saanko sen vai enkö? Miettikää ennenkuin kiellätte.
-- Niinkuin käskette, madame, -- taipui hra de Sartines nöyrästi.
Ja hän ojensi kreivittärelle lippaan, johon Balsamo oli jo pannut
takaisin kaikki pöydälle siroitellut paperit.
Madame Dubarry kääntyi viimemainitun puoleen viehkeästi hymyillen.
-- Kreivi, -- sanoi hän, -- tahdotteko olla niin ystävällinen ja
kantaa tämän lippaan vaunuihini ja tarjota minulle käsivartenne,
jotta minun ei tarvitse yksin kulkea kaikkien noiden etuhuoneiden
lävitse, joissa niin häijyjä naamoja väijyy? Kiitos, Sartines!
Ja Balsamo kääntyi jo ovelle päin suojelijattarensa seurassa, kun hän
huomasi hra de Sartines'n kuroittavan kätensä kellonnuoraan.
-- Rouva kreivitär, -- virkkoi Balsamo, pysähdyttäen vihollisensa
katseellaan, -- olkaahan hyvä ja sanokaa hra de Sartines'lle, joka
on minulle hirveästi suutuksissaan, kun tiukkasin häneltä lippaanne,
olkaa hyvä ja sanokaa hänelle, miten pahoillanne olisitte, jos
poliisiministerin toimesta minulle jotakin onnettomuutta sattuisi, ja
miten vihainen hänelle siitä olisitte.
Kreivitär hymyili Balsamolle.
-- Kuuletteko, mitä hra kreivi sanoo, paras poliisiministerini. Niin,
se on silkkaa totta; herra kreivi on erittäin hyvä ystäväni ja minä
suuttuisin teille armottomasti jos pahoittaisitte häntä tavalla millä
tahansa. Hyvästi, Sartines!
Ja tällä kertaa rouva Dubarry, nojaten lipasta kantavaan Balsamoon,
lähti poliisiministerin työhuoneesta. Hra de Sartines katseli heidän
jälkeensä osoittamatta sitä raivoa, johon Balsamo oli odottanut hänen
puhkeavan.
-- Mene, -- jupisi nolattu virkamies; -- mene; sinulla on lipas;
mutta minulla on nainen!
Ja korvatakseen vahingon hän soitti nyt niin hurjasti että olisi
voinut särkeä kaikki kellot.
25.
Herra de Sartines alkaa uskoa, että Balsamo on velho.
Poliisiministerin kiihkeän soiton kutsumana riensi vahtimestari
huoneeseen.
-- No, miten on sen naisen laita? -- kysyi virkamies.
-- Minkä naisen, monseigneur?
-- Naisen, joka täällä pyörtyi ja jonka uskoin teidän hoivaanne.
-- Monseigneur, hän voi erinomaisesti, -- vastasi vahtimestari
-- Hyvä on; tuokaa hänet tänne.
-- Mistä on minun mentävä häntä noutamaan, monseigneur?
-- Mistäkö? Tuosta viereisestä huoneesta tietenkin!
-- Hän ei ole siellä enää, monseigneur.
-- Ei ole siellä enää! Missä hän sitten on?
-- Sitä en tiedä.
-- Onko hän siis lähtenyt täältä?
-- On.
-- Yksinäänkö?
-- Niin.