Minä metsäntähteä rakastin
ja kaunis on metsän kukka.
Hän oli niin nuori ja valkoinen,
mut häll' oli tumma tukka.
Hän oli niin hieno ja valkoinen,
mutt häll' oli viisas mieli.
Ja jos hän hulluja huokasikin,
niin kertonut ei sitä kieli.
Ken metsäntähteä rakastaa,
sen viepi metsän hukka,
ja metsä jos ei sitä veisikään,
niin viepi sen tumma tukka.
Hän on niin viisas ja valkoinen
ja sievä kuin sisilisko.
Mut häntä kun kutsut kullakses,
niin sulle hän on vaan — sisko!