Samat. Schnake. Bolzau.
_Bolzau_ (frakissa, hattu kädessä, vasemmalta). Olenpa nyt viimeinkin
jo näin pitkällä.
_Schnake_. Herra kauppaneuvos. (Tulee aika vauhtia esille.) Eikö
herra tohtori Steinkirsch ole täällä? Hyvät herrat — missä tohtori
Steinkirsch on? Minä haen tohtori Steinkirschiä kuin silmäneulaa —
jollei hän tule heti paikalla, niin menee Polyhymnia pois. Majaileehan
tohtori Steinkirsch teidän luonanne, herra kauppaneuvos?
_Bolzau_. Majailee kyllä. Mutta minun rouvani sulkee tänään kaikki
tyyni lukon taa, hän on sulkenut myös tohtori Steinkirschinkin.
_Schnake_. Kuinka, armollinen rouva?
_Vilhelmina_. Jätä leikkisi toistaiseksi, Bolzau, minä en ole nyt sillä
tuulella —
_Bolzau_. Minä en puhukaan leikkiä, vaan ihan totisia tosia. Sinä olet
sulkenut nuoren kunnon miehen lukon taa, tuonne noin!
_Schnake_ (epätoivossa). Mitä tästä nyt tulee? {Pois keskiovesta.)
_Vilhelmina_. Niinkö luulet? (Astuu oikeanpuolisen oven luo.) Ludmilla
— oletko siellä?
_Luomilla_ (huoneesta). Olen, täti!
_Vilhelmina_. Kuuletko nyt — siellä on Ludmilla.
_Bolzau_. No — sällihän minunkin — (astuu oikeanpuolisen oven luo.)
Kuinka voitte, herra Steinkirsch?
_Steinkirsch_ (huoneesta, hieman kovasti). Vallan hyvin, herra Bolzau.
_Vilhelmina_ (peräytyy pelästyneenä). Mitä se on?
_Bolzau_. Kuulitko nyt, mammaseni? Laskehan toki nuori kunnon mies ulos.
_Vilhelmina_. Sinä peto — tämä on minulle surmaksi! (Vaipuu istuimelle,
antaa Bolzaulle avaimen.)
_Bolzau_ (aukaisee oven). Mutta mitäs se on, Ludmilla? — nuori mies, hä!
_Luomilla_. Minä en ole syypää, setä!
_Steinkirsch_. Enkä minäkään, herra Bolzau.
_Bolzau_. Mitä minä nyt teen teille?
_Vilhelmina_. Emme me vielä lopussa ole, emme.
_Steinkirsch_. Armollinen rouva!
_Luomilla_. Täti kulta!
_Vilhelmina_. Hyvä sitten, kyllä minä suostun, mutta yhdellä ehdolla - —
_Kaikki_. Aha!
_Vilhelmina_. Huomenna minä matkustan Ludmillan kanssa Lyypekkiin,
sieltä hän saa lähteä Amerikaan pyytämään lupaa isältänsä.
_Luomilla_. Jos se on ainoana ehtona, täti, niin minun ei tarvitse
mennä sinne ollenkaan. Noin puoli vuotta sitten lähetti isäni minulle
kirjeen häiden varalta.
_Vilhelmina_. Mutta miksikä et sitä ennen sanonut, lapseni?
_Luomilla_. Eihän tähän saakka ole vielä ollut häistä ajatustakaan.
Mutta minusta oli tuo kirje niin tärkeä, että kannoin sen aina
povellani siltä varalta. (Ojentaen kirjettä.) Tässä se on —
_Vilhelmina_. Annapas tänne!
_Bolzau_. Salli, mammaseni. (Ottaa kirjeen.) Minä luen sen äänessä.
{Lukee.) »Ylipäänsä ei ole miehiä juuri kehuminen.»
_Vilhelmina_ (sivulle). Viisas mies tuo minun veljeni.
_Bolzau_ (lukee). »Sen ohessa ovat kuitenkin naiset niin heikkoa
sukua, etteivät he voi elää ilman miesten tukea.» (Puhuu erittäinkin
Vilhelminalle.) Suuri ihmistuntija tuo sinun veljesi!
_Hartwig_ ja _Scheffler_ (yht'aikaa). Aivan oikein!
_Bolzau_ (lukee). »Tuleepa sinunkin hetkesi, lapsi.» (Puhuu.) Se on jo
tullut! (Lukee.) »Tutki tarkoin mies, jota rakastat — sillä silloin kun
miehet ovat rakastuneet, osaavat he parhaiten peittää vikojansa.»
_Vilhelmina_. Hänellä on oikein.
_Bertha_. Aivan oikein.
_Ludmilla_. Niin minäkin luulen.
_Bolzau_. »Silloin he näyttävät paljoa paremmilta kuin todella
ovatkaan.»
_Kaikki naiset_. Aivan oikein!
_Bolzau_. »Ihan niinkuin vaimoväkikin on häiden edellä oikeata
kyyhkyssukua, kissan kynnet sisään vedettynä.» (Puhuu.) Hänellä on
oikein.
_Hartwig_ ja _Scheffer_. Aivan oikein.
_Bolzau_ (lukee vähän pikemmin, ettei kävisi pitkäpiimäiseksi). »Oma
sydämmes on paras opas asiassa, mutta kaikessa tapauksessa kysy
sedältäsi Bolzauilta neuvoa.» (Puhuu.) Aha! (Lukee.) »Minun sisareni,
niinkuin naiset yleensä, menee tässä asiassa kenties liiallisuudesta
toiseen.»
_Vilhelmina_ (keskeyttämällä). Jätä se — lue tästä näin —
_Bolzau_ (sukkelaan). Hm — hm — Minun sisareni — hm — hm — hm (Lukee.)
Jos Bolzau antaa suostumuksensa, niin annan minä sinulle jo edeltäpäin
isällisen siunaukseni.»
_Vilhelmina_. Ja minä kun vielä varjelin tuota tyttöä.
_Bolzau_. Asianhaarat ovat siis nämät: Ludmilla rakastaa, nuori
kunnon mies on tässä näin, minä sanon »suostun». — No, Miinaseni.
(Sydämmellisesti ottaen Vilhelminaa kädestä) Me suostumme molemmat,
niinhän?
_Vilhelmina_. No, hyvä sitten — lapseni!
_Ludmilla_. Täti kulta — armas setä!
(Liike näyttelijäin joukossa. — Toivotus.)