Samat. Scheffler sitten Bertha. S _Hartwig_. Suokaa anteeksi — kah
Scheffler, kunnon ystäväni — vai tässä sinä nyt oletkin — kuuleppas,
tapasitko hänet?
_Scheffler_. Tapasin.
_Hartwig_. Entäs puhuitko hänen kanssansa?
Scheffler. Puhelin.
_Hartwig_. Entäs — kerroithan hänelle minun tunteistani?
_Scheffler_. Kerroin.
_Hartwig_. Entäs hän — mitä hän noin niinkuin arveli — rakastaako hän
minua?
_Scheffler_. Ei.
_Hartwig_. Ah, älä veli kulta laske leikkiä!
_Scheffler_. Hän puhui minulle sinun tekemästäsi tunnustuksesta ja
kertoi minulle kaikki tyyni.
_Hartwig_. No — ja mitä hän sanoi?
_Scheffler_. Hän sanoi sinun puhuneen hyvin surkeasti hänen miehensä
vaimosta.
_Hartwig_. Kuinka? Hänen miehensä vaimostako?
_Scheffler_. Niin juuri, hänen miehensä vaimosta.
_Hartwig_. Hänen miehensä — vaimosta. No — onko hänellä sitten mies?
_Scheffler_. On kyllä — sillä hän on minun vaimoni — kysy vaikka
häneltä itseltään!
_Hartwig_. Ah — ah!
_Bertha_. No, herra Hartwig, näyttääkö Scheffler teistä vieläkin niin
surullisen kalpealta? Minusta nähden on hän nyt yhtä iloinen kuin
ennenkin. (Puhelee Schefflerin kanssa.)
_Hartwig_ (nuolen iskemänä). Tällainen hölmöliini en ole vielä tässä
maailmassa ollut.
_Vilhelmina_. Mikä teitä vaivaa?
_Hartwig_. Suonenveto, armollinen rouva.
_Scheffler_ (ojentaa Hartwigille kätensä). Kiitos, Hartwig, sinulla on
samanlainen maku kuin minullakin.