Bolzau, Ludmilla, sitten Bertha ja Vilhelmina.
_Ludmilla_ (tulee nopeasti keskiovesta). Nythän olet viimeinkin
yksinäsi — oletko saanut olla rauhassa, setä kulta?
_Bolzau_. Niin — rauhassa muka. — (Uhkailee sormellaan) Sinä se
rauhanrakentaja; saanpa minä sinun tähtesi tänään vielä aika ukkosen!
_Ludmilla_ (Lentää Bolzaun kaulaan). Armas setä kulta!
_Bolzau_. Niin — hm — suutelollahan se muka kaikki suoriaa! Sinä
simasuu! Mutta tulehan nyt ja kerro, mitenkä tuo kaikki oikeastaan
tapahtui. (Huomaa Berthan ja Vilhelminan astuvan sisään.) — Kerro
minulle yksin! (Vilhelminalle.) Me menemme vähän kävelemään. (Bolzau ja
Ludmilla pois keskiovesta.)
_Vilhelmina_. Sinä, Bertha, näytät hyvin kalpealta — mikä sinua vaivaa?
_Bertha_. Ei minua vaivaa mikään, täti.
_Vilhelmina_. Sinulla on kentiesi ikävä taloasi ja miestäsi.
_Bertha_ (teeskentelemällä ja huoaten). Niin on, täti.
_Vilhelmina_ (kuiskaamalla). Älähän nyt tuosta ole niin pahoillasi —
eihän kyökin uunia iankaikkisesti korjata.
_Bertha_ (syrjään). Minä raukka, kun en voi edes lievittää sydäntäni.
_Vilhelmina_ (katsottuaan ensin ympärilleen). Kuuleppas lapseni! Me
olemme tässä kahden kesken, sinä olet myöskin vaimo ja meidän vaimojen
tulee olla yksistä puolin.
_Bertha_. Niin tulee.
_Vilhelmina_. Minun ukollani ei näy vielä olevan oikeata halua mennä
yhdistysjuhlaan — jos siis asia tulee puheeksi, niin kehoita sinä häntä
vaan menemään —
_Bertha_. Menemään? Pitäisikö minun kehoittaa häntä menemään?
_Vilhelmina_. Niin kyllä.
_Bertha_. Ja minä kuu luulin sinun olevan päinvastoin iloissasi siitä,
ettei hän mene sinne.
_Vilhelmina_. Päinvastoin soisin minä hänen menevän sinne.
_Bertha_. Tuota asiaa minä en ymmärrä.
_Vilhelmina_. Katsopas vaan — ensiksi on tuo juhla itsessänsä mitä
viattomimpia huvituksia —
_Bertha_. Niin — mutta siellä juodaan —
_Vilhelmina_. Tosin hiukkasen — niin että miehet tulevat kotiin vähän
iloisemmalla tuulella —
_Bertha_ (sivulle). Iloisemmalla tuulella! Ja sen hän sanoo niin
levollisena.
_Vilhelmina_. Mutta seuraavana päivänä he ovat sitä hennommat — silloin
on heillä hieman eleeginen mielenlaatu ja ovat myöntyväisemmät. Tätäpä
tilaisuutta käytän minä aina omaksi edukseni— kun on jotakin perille
ajettavana. Lyönpä vetoa, että ylihuomenna on minulla uudet vaunut.
_Bertha_. Sinun arvelusi mukaan tulee siis näitä huvituksia sallia?
_Vilhelmina_. Niin kyllä ja usko minua, etteivät nämä niitä pahimpia
huveja ole. Tällaisissa tilapäissä voi kylläkin höllittää ohjaksia,
vetääksensä niitä jälestäpäin taas tiukemmalle.
_Bertha_ (sivulle). Ja minä kun luulin tuon huvin rikokseksi.
_Vilhelmina_. Luultavastihan sinunkin miehesi lähtee sinne?
_Bertha_. Luultavasti — niin — kyllä hän puheli siitä.
_Vilhelmina_. Ole hyvä, sano hänelle, että hän ottaisi minunkin vaarini
mukaansa.
_Bertha_. Hyvä. (Sivulle). Voi, kuinka minä tahtoisin nyt tavata Brunoa!
_Vilhelmina_. Mutta älä ole mitään tietävinäsi.