Samat. Bolzau ja Ludmilla (keskiovesta).
_Ludmilla_ (Bolzaulle). Sinä, setäkulta, olet minun ainoa turvani.
_Bolzau_. Pst! lapseni — tuossa on tätikultasi!
_Vilhelmina_. Etkö sinä jo mene pukeumaan juhlaan?
_Bolzau_. Eihän nyt vielä ole kiirettä, mamniaseni..
_Vilhelmina_ (Berthalle, joka menee Ludmillan kanssa puutarhaan). Älä
jätä Ludmillaa yksin, kuuletko?
_Bertha_. Olkaa huoletta, täti! (Bertha ja Ludmilla menevät.)
_Vilhelmina_. Mene sinä vaan juhlaan, ukkoseni — en minä sinua estä.
(Silittelee hänen poskipartaansa).
_Bolzau_. Sinähän olet oikein hyvä, Miinaseni! (Taputtelee Vilhelminan
poskia.) Tuntuupa niin suloisen hyvältä, kun ollaan samaa mieltä.
_Vilhelmina_. Ainahan me sinun kanssasi samaa mieltä olemme —
_Bolzau_. Niin kyllä — niin — sen on — minulla on —
_Vilhelmina_. Mitä sinä nyt joriset?
_Bolzau_. Juuri siitä syystä, että me olemme aina samaa mieltä — niin
minä tahtoisin sanoa sinulle erään asian, joka kalvaa minua jo aamusta
alkaen.
_Vilhelmina_. Mikä asia se on?
_Bolzau_. Meillä oli puhe Ludmillasta — minä sanoin — voisipa sattua,
että joku nuori kunnon mies —
_Vilhelmina_. Nuori mies ja kunnon mies ja hyvä mies — älä nyt puhu
siitä sanaakaan enää. Mitä minä olen kerran päättänyt, sen minä olen
päättänyt — minä varjelen Ludmillaa kaikesta pahasta, kunnes hänen
isänsä tulee Amerikasta takaisin.
_Bolzau_. Mutta siihen voi mennä vielä vuosia.
_Vilhelmina_. Mitäs siitä —
_Bolzau_. Onkos sitten avioelämä sinun mielestäsi onnettomuus?
_Vilhelmina_. Ei ollenkaan — mutta eivät kaikki aviot ole kuitenkaan
niin onnellisia kuin esimerkiksi Schefflerin ja Berthan.
_Bolzau_. Niin — esimerkiksi muka.
_Vilhelmina_. Heidän avionsa se vasta oikein esikuva on — he ovat nyt
olleet jo melkein kaksi vuotta naimisissa, eikä vielä kertaakaan ole
heidän välillään ollut epäsopua.
_Bolzau_. Sanoppas, mammaseni, oliko Berthalla tänne tullessaan
kyyneleet silmissä?
_Vilhelmina_. Oli kyllä — heidän kyökin uuninsa savusi.
_Bolzau_. Niin — oikein häkäsavua. Kuuleppas vaan — Scheffler oli
taannoin täällä — hän oli hyvin nolon näköinen ja kertoi Berthan
lähteneen Rosendorffiin veljensä luo. Hän ei tiennyt ollenkaan Berthan
olevan täällä.
_Vilhelmina_. Onko se nyt mahdollista?
_Bolzau_. Onpa niinkin.
_Vilhelmina_. Bertha raiska on kaiketikin viaton.
_Bolzau_. Niin — kaiketikin.
_Vilhelmina_. Minä menen heti hänen puheilleen. (Aikoo mennä.)
_Bolzau_ (pidättäen häntä). Älä nyt — usko se huoli minulle, mammaseni
— joka aviossahan sotia on — hyvässä vähän, huonossa enemmän — tähän
saakka ovat nuo nuorikot eläneet rauhassa.
_Vilhelmina_. Jättää oman miehensä — niin pitkälle en ole minä vielä
koskaan mennyt!
_Bolzau_. Vaarallista se ei olisi ollut — olisithan tullut takaisin —
tuollaisista sotamanöövereistä ei pidä olla millänsäkään —
_Vilhelmina_. Katsoppas viisasta.
_Bolzau_. Mutta rauha on kuitenkin sotaa parempi. (Ottaa Vilhelminaa
kädestä.) Miina kulta?
_Vilhelmina_. No?
_Bolzau_. Jos nyt kuitenkin sattuisi, että nuori, kunnon mies —
_Vilhelmina_ (Nopeasti erilleen Bolzausta, vähän äkäisesti). Jätä minut
rauhaan tuosta sinun miehestäsi —
_Bolzau_. Mutta Miinaseni —
_Vilhelmina_. Tuo olisi mitä suurin onnettomuus ja minun suostumustani
hän ei saa koskaan — kuuletkos Bolzau — ei koskaan — ei kuuna kullan
valkeana — ei milloinkaan! Minä en huoli nuorta, kunnon miestä. (Pois
vasemmalta.)