Hartwig, Bolzau, Vilhelmina, sitten Bertha ja Ludmilla.
_Bolzau_ (Taluttaa Vilhelminaa käsipuolesta). Pyyt olivat kovat kuin
kivi, mutta se ei ollut sinun syysi, mammaseni. (Lyö Vilhelminalle
kättä.)
_Vilhelmina_. Tuolla on herra Hartwig!
_Bolzau_. Luultavasti myöskin juhlavieras. Terve tulemasta. (Kättelee
Hartwigia).
_Hartwig_. Tiedättehän, hyvä rouva, minun olevan taiteen ystävä — mutta
ensimäisen visiittini minä tein tähän taloon, jossa minua on aina mitä
ystävällisimmästi kohdeltu. Minua ilahuttaa tavata teitä terveenä ja
iloisena.
_Ludmilla_ ja _Bertha_ (oikealta, yhtaikaa Bolzaulle). Paljon
kiitoksia, setä! (Kättelevät häntä.)
_Bolzau_. Terveydeksenne, lapsikullat! (Esittäen.) Herra Hartwig —
minun veljeni tytär Bertha.
_Hartwig_. Varsin hauskaa. (Erikseen.) Perhanan korea tyttö.
_Bolzau_. Ja tässä veljeni tytär Ludmilla.
_Hartwig_. Minulla on kunnia. (Sivulle.) Tuohan se juuri onkin minun
kultakähäräiseni.
_Vilhelmina_ (huomaten Hartwigin kummastelemista, astuu hänen ja
Ludmillan väliin). Tunnetkos sinä tuota herraa?
_Ludmilla_. En, tätiseni.
_Vilhelmina_. Minusta näytti vähän sinnepäin — käskepäs tuoda kahvia
verannalle!.
_Ludmilla_. Heti paikalla, täti! (Pois, keskiovesta).
_Hartwig_. Kas — nyt hän liihoittelee taas pois.
_Bertha_ (on antanut Bolzaulle sanomalehden). Tässä on tämänpäiväinen
lehti, setä. (Kumartaa Hartwigille.)
_Bolzau_. Kiitoksia, lapseni. (Bertha pois keskiovesta.)
_Hartwig_. Mutta kas — hänkin liihoittelee pois!
_Vilhelmina_. Minä laitan teille kahvit, herrat — saadaksenne olla
rauhassa.
_Hartwig_. Mitä — ei minulla ole mitään, armollinen rouva.
_Vilhelmina_ (Bolzaun vieressä). Sinä et saa nukkua, Bolzau.
_Bolzau_. Mutta, Miina kulta —
_Vilhelmina_. Muista juoneesi Marienbaaderia —
_Bolzau_. Niin — neljä viikkoa sitten —
_Vilhelmina_. Varjele, varjele itseäs, ukkoseni. — Muista nyt, sinä et
saa nukkua.
_Bolzau_. Mutta, Miina kulta! (Vilhelmina pois keskiovesta.)
(Seuraavan kohtauksen aikana käyskentelevät Vilhelmina, Bertha ja
Ludmilla edestakaisin puutarhassa.)
_Bolzau_ (Istuikse sohvan soppeen, Hartwig sohvan viereiselle
tuolille). Kas niin, herra Hartwig.
_Hartwig_. Olettepa te oikein kadehdittava setä, (vilkaisee naisten
jälkeen) kun teillä on kaksi noin sievää veljen tytärtä.
_Bolzau_ (haukotellen). Niin — hyvin sievää, herttaista olentoa.
(Sivulle.) Kunpa saisin nyt noin neljännestunniksi ummistaa silmäni.
_Frans_ (kahvitarjotin kädessä; tarjoaa ensin Hartwigille, joka ottaa
kupin; Bolzau kiittää pään Hyökkäyksellä.)
_Hartwig_. Mutta juhlasta puhuaksemme — niin on minulla teille asiaa,
herra kauppaneuvos.
_Bolzau_. Vai niin —
_Hartwig_. Te olette puheenjohtaja täänpäiväisessä komitean istunnossa
— ja minun tulee teille suoraan sanoa Konkordian olevan nureillansa —
_Bolzau_. Niin vai. (Haukotellen.)
_Hartwig_. Juhlatoimitsijat ovat pyyhkineet pois tenoorisoolon
hyräilykuoron kanssa. Minä en mainitse asiaa suinkaan siitä syystä,
että tämä soolo oli minun osanani — en — mutta kun tuo Euterpe
pyyhkielee ihan mielivaltaisesti pois kaikki meidän parhaat numeromme —
ja sehän koskee tietysti Konkordian arvoa — eikö niin?
_Bolzau_ (koetellen pysyä valveillaan). Niin — hm!
_Hartwig_. Ja sentähden vaatii Konkordian maine kaikin mokomin tuota
numeroa ohjelmaan. Tämä ensiksi ja siksi toiseksi tuo juhlapuhe
myöskin. Viime vuonna piti Scheffler juhlapuheen, — mutta eihän tuosta
seuraa vielä, että hänellä on yksinomainen oikeus pitää puhetta tänäkin
vuonna. Minua ei nuo puheen pitämiset juuri liikuta, vaikka minä
kyllä luulen itselläni olevan sellaisiin toimiin vähän taipumusta ja
lahjojakin, mutta Konkordia itse tahtoo, että täänvuotiset puhujat
valittaisiin sen keskuudesta. Ja minä luulen Konkordian närkästyvänkin
siitä, jos tuota kohteliaisuutta ei sille osoiteta, ja sentähden päätin
minä ilmoittaa tämän teille jo ennalta. Ja mitä te asiasta arvelette,
herra kauppaneuvos? (Katsoo Bolzau'iin.) Mitä kummia — hän nukkuu
kuin nukkuukin — ja minä kun puhuin oikein hauskasti. (Nousee ylös.
Vilhelminalle, joka astuu sisään Berthan ja Ludmillan kanssa.) Pst! —
Pst! — arvoisa rouva — hän nukkuu. (Astuu Berthan ja Ludmillan luo.)
_Vilhelmina_ (astuu esille). Nukkuuko? (Katsoo Bolzau'iin.) Todellakin.
Voi noiden miesten heikkoutta — hän tietää varsin hyvästi unen olevan
hänelle vaarallista ja kuitenkin — (Lähenee Bolzauta, liikuttaa häntä
hiljaa.) Bolzau.
_Bolzau_. Hm! (tekee käsillään viitteen, juuri kuin tahtoisi kärpäsiä
karkoittaa.)
_Vilhelmina_ (niinkuin edellä). Bolzau! (Liikuttelee kovemmin.)
_Bolzau_. Hm! (Viite kuin edellä.)
_Vilhelmina_ (vähän pudistellen). Mutta Bolzau!
_Bolzau_ (heräten). Niin — tenoorisoolo hyräilykuoron kanssa — (Katsoo
Vilhelminaan.) Kah, sinäkö se olit?
_Vilhelmina_ (nuhdellen). Bolzau — onko tämä nyt laitaa?
_Bolzau_. Min' en nukkunut, en — minä puhelin Hartwigin kanssa. —
(Nousee ylös.)
_Vilhelmina_. Kyllähän sinä olit puhelevinasi — kyllä minä sinut
tunnen. Lähdetään puutarhaan kävelemään — se on sinulle paljoa
terveellisempää — se!
_Bolzau_. Noh! — Mennään sitten kultaseni! (Ottaa Vilhelminaa
käsipuolesta ja menee keskiovelle päin.) Me menemme vähän kävelemään.
(Naisille.) Ja te, huvitelkaa sillaikaa herra Hartwigia. (Bolzau ja
Vilhelmina pois keskiovesta.)
_Hartwig_. Suokaa anteeksi, sehän on miehen velvollisuus huvitella
naisia.
_Bertha_. Onko se teidän mielestänne oikein Herkuleen työ?
_Ludmilla_. Siltä se ainakin kuuluu.
_Hartwig_ (itsekseen). Numero 3 — julman vilkas mielen laatu! (Ääneen.)
Te, neitiseni, ahdistatte minua molemmin puolin, ja vastustusvoimat
ovat epäsuhteellisia, sillä teidän kauneutenne ja arvokkaisuutenne
ihan sokaisevat minut. Kun tuontapaisten silmäin säihke saa sydämen
sykkimään, niin joutuupa järki aina alakynteen.
_Bertha_. Se ei ole juuri mikään kiitettävä merkki järjestä.
_Hartwig_. Te mainitsitte taannoin Herkuleksen, neitiseni. Tiedättehän
hänen aina voittaneen —
_Ludmilla_. Niin, mutta hirviöitä ja lohikäärmeitä. — Nyt ette ollut
kohtelias, hyvä herra, — olemmeko mitään hirviöitä?
_Hartwig_ (itsekseen). Näiden kanssahan on kamala leikki.
_Bertha_. Tulittehan tekin yhdistysjuhlaan?
_Hartwig_. Tulin, neitiseni!
_Ludmilla_ (itsekseen). Hän ei tunne, Bertha! (Nauraa.)
_Hartwig_. Minä olen entinen Konkordian jäsen ja minua pyydettiin
ottamaan osaa juhlaan — minulla on nimittäin tenoori — muutoin tapaa
samalla vanhoja tuttujaan — oikeastaan pitikin minun asuman erään
ystäväni Schefflerin luona —
_Bertha_ (sivulle). Sitähän vielä olisi ollut vailla.
_Ludmilla_. Miksi ette sitten menneet sinne?
_Hartwig_. Suoraan sanoen — minua ei miellyttänyt hänen talonsa.
_Bertha_ (syrjään). Vai niin.
_Hartwig_. Minun ystäväni oli hyvin levoton — hajamielinen — ja näytti
niin surkean kalpealta.
_Bertha_. Surkean kalpealta?
_Hartwig_. Ennen muinoin hän oli rattoisa, hauska mies. — Hänen
naimisensa lienee syynä tuohon muutokseen.
_Ludmilla_ (syrjään). Ai!
_Bertha_ Ettekö te sitten tunne hänen vaimoansa?
_Hartwig_. En — enkä edes haluakaan häntä tuntea.
_Bertha_ (syrjään). Sepä oli runsas mitta.
_Hartwig_. Minulla on haukan silmät sellaisissa asioissa. Jos mies
muutaman kuukautisen avioelämän jälkeen kuihtuu Schefflerin lailla,
niin onpa se epäiltävä merkki hänen vaimostaan. Vaimo on silloin joko
vallanhimoinen, itsepäinen tai torapussi.
_Ludmilla_. Bertha parka. (Lähenee Berthaa.)
_Hartwig_. Ja tuota tuollaista ei miesraukka voi kärsiä — senpätähden n
minun ystäväni Schefflerkin ihan jolkahtanut kasvoiltansa — nureillansa
— miel' ei tervoa parempi. Hän on jo ihan mennyt mies, minun
ystäväparkani.
_Bertha_ (Ludmillalle). Tuosta hän ansaitsee aika rangaistuksen. Jätä
minut yksinäni, Ludmilla.
_Ludmilla_. Mitä sinä aiot tehdä, Bertha?
_Bertha_. Hänen pitää maata polvillaan minun edessäni. (Molemmat
kulkevat ovelle päin.)
_Hartwig_ (seuraten molempia silmillään). Minä taisin liikuttaa heitä.
Mutta kumpaiseenko nyt oikein tähtäisin?
_Ludmilla_ (ovella Berthalle). Ole huoletta — kyllä minä pidän sedät ja
tädit kaukana näiltä ilmoilta. (Pois keskiovesta.)
_Hartwig_. Sallimus on sen itse päättänyt — tuo se minun osakseni
lankesi.
_Bertha_. Te olitte liian ankara arveluissanne, herra Hartwig. Ludmilla
on Schefflerin rouvan ystävä — ja te loukkasitte häntä.
_Hartwig_. Sen pahempi — mutta totuus ennen kaikkea.
_Bertha_. Ylipäänsä te näyttö huolivan meistä naisista hyvin vähän.
_Hartwig_ (innokkaammin). Enpä toki, neitiseni. Ei sääntöä, jolla
ei poikkeusta. Se onnen lapsi, joka saisi teidät puolisoksensa,
kukoistaisi kuin kukkanen kedolla — eikä surkastuisi suinkaan
Schefflerin lailla.
_Bertha_ (katselee kiemaillen häneen). Te luulette —
_Hartwig_ (sivulle). Sen syöjätär — mikä silmäys!
_Bertha_. Minusta nähden on aviovaimon kohtalo mitä armaimpaa. Hän
silmää miestään hänen työhön mennessä ja hänen kotiin palatessaan
suo vaimo hänellä yhtä lämpimällä sydämmellä sitä mukavuutta, minkä
heidän talonsa ja vaimon oma uutteruus voi tarjota. Hennolla kädellään
tasoittaa vaimo nuo rypyt miehen otsalta, joita elontaistelu on hänelle
saattanut — ja yksi ainoa lempivä silmänluonti miehensä silmistä on
vainion parhain palkinto.
_Hartwig_. Merkillisen yleviä mietteitä. Teitä tulee kunnioittaa,
neitiseni.
_Bertha_. Luonnollistahan tuo kaikki on.
_Hartwig_ (syrjään). Tuolla on oikein — sydän.
_Bertha_. Muuan kunnioitettava vanhus sanoi minulle kerran näin: rakas
lapsi, sinulla ei ole tässä maailmassa mitään muuta kutsumusta tai
tehtävää kuin rakastaa, ja jos sen teet, niin olet onnellinen.
_Hartwig_. Neitiseni — teidät tulisi asettaa oikein malliksi nykyajan
naisväelle. Tuntisitteko, rakastaisitteko niin —?
_Bertha_. Rakastaisin kyllä, jos löytäisin sellaisen miehen, jota
sydämeni on minulle kuvitellut.
_Hartwig_ (hyvin liikutettuna). Ja millaisen hänen tulisi olla?
_Bertha_. Johan te ihan ripitätte minua hyvä herra Hartwig.
_Hartwig_ (sivulle). »Hyvä herra Hartwig». sanoi hän. (Ääneen.) Minä
rukoilen teitä — puhukaa!
_Bertha_. Minusta on, ikäänkuin en voisi kieltää teiltä mitään.
Olkoon siis menneeksi — ensinnäkin tulisi hänen olla sievännäköinen
ulkomuodoltaan.
_Hartwig_ (syrjään). Se ollaan.
_Bertha_. Hänen pitää olla oppineen — tietää paljon.
_Hartwig_ (syrjään). Olenhan minä ollut yliopistossa.
_Bertha_. Mutta nerollisuus on minusta toki suuremman arvoinen.
_Hartwig_ (sivulle). Sehän juuri minun päämahtini onkin.
_Bertha_. Myöskin pitäisi hänen tuntea vähän taidetta.
_Hartwig_ (sivulle). Minulla on tenoori. — Me olemme kuin luodut
toisillemme.
_Bertha_. Ja lopuksi tulisi hänen selvästi osoittaa rakastavansa minua.
_Hartwig_. Millä lailla niin?
_Bertha_. Hänen tulisi osoittaa koko elämänsä onnen olevan minussa.
_Hartwig_ (sivulle). Numero 4 — hän on romanttinen. (Tunteiden
vallassa.) Sen hän tekee! Sen teen minä, armas neitiseni. Sallikaa
minun teille sanoa, että heti teidät nähtyäni sykähti sydämeni — ja
nyt on teidän taivaallinen hyvyytenne ihan sitonut minut — ja minä
olisin oikein onnellinen, jos te suvaitsisitte kuunnella minua. Neroa
on minulla melkein liiaksikin ja laulaa osaan minä myöskin: minulla on
oikein suloinen tenoori! Mutta teidän tapaista taivaallista olentoa ei
ole puhutteleminen pelkillä sanoilla, — ei, maan mullassa pitää matosen
mateleman. (Lankee polvilleen.) — Armas neiti — minä rukoilen teitä —
armahtakaa minua ja tehkää minut teidän orjaksenne.
_Bertha_ (sivulle). Tuossa hän nyt ryömii!
_Hartwig_. Lahjoittakaa minulle teidän oma taivaallinen olentonne.
_Bertha_ (loisella äänellä). Kas niin, herraseni. Nyt minä annan teille
mietintöaikaa. (Kääntyy lähteäksensä pois, sivulle.) Koston hetki on
suloinen. (Pois keskiovesta.)
_Hartwig_ (jääpi nolona polvilleen). Hän antaa minulle mietintöaikaa!
Mitä se merkitsee, mitä kummaa se merkitsee? Ka, mikä se hänen nimensä
taas olikaan, en nyt muista.