Samat. Frans. Schnake.
_Frans_. Herra kauppaneuvos on vielä ruualla. (Vati kädessä
keskiovesta.)
_Schnake_. Hyvä, minä odotan sitten.
_Frans_. Jos suvaitsette. (Pois oikealle.)
(Seuraavassa tulee Schnaken puhua Hartwigin ihan niinkuin sanotaan
»kuoliaaksi».)
_Hartwig_. Schnakeko se on?
_Schnake_. Kah — herra Hartwig — ihan omassa persoonassaan! Minua
ilahuttaa tavata teidät niin terveenä ja iloisena. Näytättepä kuin
terveys ja rotevuus itse.
_Hartwig_. Tervehän minä olenkin, vaikka —
_Schnake_. Yhtä lystikäs kuin ennenkin; yliopistossa ollessanne — se
oli vasta onnen ja ilon aika — minä olin silloin samalla Konkordian ja
Euterpen vahtimestari —
_Hartwig_. Mutta —
_Schnake_. Ja samalla olin myös teidän saappaitten kiillottaja ja
vaatteiden puhdistaja — se on niin paljon kuin teidän sisäasiain
ministerinne, herra Hartwig. Ja se tulee minun kuin tuleekin sanoa,
ettei minulla sitä ennen eikä sen jälkeenkään ole niin rikasta ja hyvää
herraa ollut —
_Hartwig_ (koettelee turhaan saada suun vuoroa). Kuuleppas, Schnake —
_Schnake_. Mutta oletteko jo nainut mies, herra Hartwig? Muistattehan
ennen muinoin — kun vaan näitte jonkun sievän tyttölapsen, — niin oli
teillä heti kohta naimiskauppa mielessä? Ja silloinkos sain viedä
kukkakimppuja ja kirjeitä — mutta eipä koskaan tahtonut teille oikein
onnistua —
_Hartwig_. Mutta —
_Schnake_. Sääli ettei minulla ole nyt aikaa muistutella teitä enemmin
noista hupaisista ajoista — tänä iltana on valiokunnan kokous,
(Schefflerille) tottahan te herra tohtori tulette sinne?...
_Scheffler_. Tulen.
_Schnake_. Mutta nyt ei ole minulla aikaa enempää odottaa. — Olisitteko
te hyvä ja sanoisitte herra kauppaneuvokselle, että häntäkin odotetaan
kaikin mokomin sinne.
_Scheffler_. Kyllä.
_Hartwig_. Kuulkaapas, Schnake —
_Schnake_. Suokaa anteeksi, herra Hartwig. — Minä en saata todellakaan
viipyä: maa oikein polttaa jalkojeni alla. Soittokunta kieltäytyi — nyt
pitää saada toinen vaikka ilmasta. Te ette usko, herra Hartwig, kuinka
suloista on tavata vanhaa tuttavaa noin raittiina ja iloisena. — Teidän
nöyrin palvelijanne, hyvät herrat! (Pois keskiovesta.)
_Hartwig_. Tuopas vasta lörpöttäjä on! Mutta tuo vika on ollut hänellä
ammoisista ajoista: hän ei voi milloinkaan pitää suulaukkuansa kiinni.
Nytkin hän lauloi korvani ihan lumpeen.
_Scheffler_ (Ottaa hattunsa). Voi hyvin!
_Hartwig_. Minnekä nyt?
_Scheffler_. Pelkäänpä pahoin minulle käyvän niinkuin sinullekin.
_Hartwig_. Käyvän — mitenkä?
_Scheffler_. Korvani käyvän lumpeen — voi hyvin. (Pois keskiovesta.)
_Hartwig_. Scheffler, kuulehan. — Olenko minä mikään lörppö! Mutta kun
hänellä itsellään on vimma pitää puheita, niin eipähän malta kuulla
edes toisen vastausta, vaikka se olisi »jaa»-ta lyhyempi. Minä en puhu
koskaan enempää kuin minkä tarvis vaatii, mutta nuo protokolla-herrat
luulevat, että heillä vaan on oikeus puhua.