Bertha. Sitten Scheffler.
_Bertha_. Koko kaupunki näkyy olevan ilmitulessa tuon mokoman
yhdistysjuhlan tähden — miksikä pitäneekään sen olla niin epäsuotuisan
minulle, mutta samassa suhteessa, kuin vaara enenee, kasvaa minun
rohkeuteni ja minä teen kuin teenkin vastarintaa (polkee jalkaa). Minun
mieheni ei saa mennä juhlaan.
_Scheffler_ (keskiovesta). Paha juttu, todellakin paha juttu.
_Bertha_. Mikä niin?
_Scheffler_. Tuo huone kolmannessa kerroksessa on vuokrattavana vasta
kolmen päivän kuluttua.
_Bertha_. Voipihan tuo sihteeri majailla sen ajan ravintolassakin.
_Scheffler_. Ravintolassako — niin, tietysti — mutta juuri juhla-aikana
lie ravintolatkin täpösen täynnä ja — muutoinkin minä tahtoisin, että
hän majailisi meidän luonamme.
_Bertha_. Vai niin! Minä ymmärrän. — Älähän minua kursaile — minun
puolestani on asunto tyhjänä juhlan aikana —
_Scheffler_ (Läheten Berthaa). Mutta kuules, Bertha —
_Bertha_ (Lykäten Schefflerin pois luotaan, kylmästi). Älä vaivaa
itseäsi turhaan — minä en luovu päätöksestäni, minä — minä lähden
veljeni luo Rosendorffiin. Elä terveenä! (Menee vasemmanpuolisesta
ovesta.)
_Scheffler_. Kas niin — vaimo menee pois — jättää koko talon ja
miehensäkin! — Sehän on todella sitä viimeistä — mutta ei, ei — hän ei
tee sitä, ei!