_Steinkirsch_. Bertha.
_Steinkirsch_ (oikealla). Kas nainen! Minulla on kenties kunnia
tervehtiä rouvaa —
_Bertha_ (kylmästi). Niin on.
_Steinkirsch_. Suokaa anteeksi, rouva, että minun tuloni saattaa teille
hankaluuksia...
_Bertha_. Teidän tulonne saattaa minulle hankaluuksia? Mitenkä niin?
_Steinkirsch_ (itsekseen). Kohtelias tuo rouva ei ainakaan ole.
_Bertha_ (erikseen). Onpa tuo julkea tuo sihteeri.
_Steinkirsch_ (konversatsioniäänellä). Taivaan tarha näkyy jälleen
koettavan korvata vääryyttänsä.
_Bertha_. Taivaan tarha?
_Steinkirsch_. Niin — pitkän, kylmän kevään perästä suopi se meille
taas mitä ihanimman kesän.
_Bertha_ (vähän pistellen). Te näytätte olevan säiden tarkastaja, herra
— minun mieheni ei sanonut teidän nimeänne —
_Steinkirsch_. Nimeni on Steinkirsch!
_Bertha_. Tuolla on minun mieheni kirjoituspöytä.
_Steinkirsch_ (katselee ympärillensä). Kirjoituspöytäkö? Todella —
hyvin soma kirjoituspöytä. Onpa huonekalujen valmistus edistynyt viime
aikoina oikein ihmeellisesti, erittäinkin mitä muinaisiin —
_Bertha_. Ettekös huoli tarkastella minun mieheni asiakirjoja?
_Steinkirsch_. Asiakirjoja? Kaiketi hyvin hauskoja. Mutta enpä
kuitenkaan teidän läsnä ollessanne.
_Bertha_. Älkää te minusta olko millännekään.
_Steinkirsch_. Suokaa anteeksi — onhan se minun velvollisuuteni. —
Täänvuotinen yhdistysjuhla tulee kaiketikin hyvin loistavaksi.
_Bertha_ (erikseen). Kas niin — sitä tuo sihteeri mitä muutkin.
(Ääneen.) Tuolla on minun mieheni kirjoituspöytä!
_Steinkirsch_ (katsellen ympärilleen). Mitä kummaa hän tarkoittaneekaan
tuolla kirjoituspöydällä! (Ääneensä.) Vahinko vaan, etteivät naiset saa
ottaa tuohon juhlaan osaa.
_Bertha_ (nousee ylös, harmissaan). Sitähän oli vielä vailla.
_Steinkirsch_. Mutta valitettavasti on liian monta vastustajaa —
mieslaulukunnalla, he arvelevat — tulee ollakin miesjuhla —
_Bertha_ (itsekseen). Mokoma takiainen! (Ääneen.) Tuolla on minun
mieheni kirjoituspöytä! (Erikseen.) Tottahan hän jo nyt ymmärtää
asemansa. (Pois vasemmanpuolisesta ovesta.)
_Steinkirsch_ (katsoo kummastellen hänen jälkeensä). Tuolla rouvalla
on kaiketikin iili päässä. »Tuolla on minun mieheni kirjoituspöytä —
kirjoituspöytä!» Vai enkö olekkaan tervetullut vieras? Hartwig vakuutti
talonväen hoitavan minua kuin silmäterää — Schefflerikin näytti minusta
jo kovin tosipuheiselta ja rouvansa — miehensä kirjoituspöydän kanssa
— oli kaikkea muuta kuin kohtelias. Ei — parasta lie mennä tipotieheen
— matkasäkkikään ei ole vielä avattu — »eespäin», eespäin siis
astukaamme, me kestikievarimme luo. (On lähdössä.)