Scheffler. Bertha.
_Bertha_ (vasemmalta, hyvin totisena). Suo anteeksi —
_Scheffler_. Mitä niin?
_Bertha_. Että tulen sinun huoneeseesi — minä unohdin tänne jotakin.
(Hakee jotakin vasemman puolisella pöydältä.)
_Scheffler_. Tuollainen tuuli tietää pahaa — (tarkastellen Berthaa) ja
kuitenkin on hän niin sorea. Tekisipä mieli langeta hänelle kaulaan.
_Bertha_ (itsekseen). Minä luulin hänen jo pehmenneen, mutta hän on yhä
vielä jäykkä ja itsepäinen.
_Scheffler_ (itsekseen). Ja tuo taivaan vuohi on viereisessä huoneessa
— jos hän nyt sattuisi tulemaan tänne, niin kiehahtaisipa vaimoni
vieläkin enemmän.
_Bertha_. Hän ei edes lähenekään minua — hyvä — osaanpa minäkin pysyä
kaukana (huomaa Steinkirschin matkasäkin). Mikä tuo on?
_Scheffler_. Kas niin. — Tuoko? — Se on matkasäkki.
_Bertha_. Oletko sinäkin matkalle lähdössä?
_Scheffler_. En — mutta — (erikseen) mitähän minä sanoisinkaan —
(ääneen) se on — täällä on — tuolla huoneessa on —
_Bertha_. Minä en ymmärrä sinua; mitä sinä sanot?
_Scheffler_. Olenhan minä kertonut sinulle, että aion ottaa sihteerin
itselleni — nyt on tuo sihteeri tullut.
_Bertha_. Sen parempi.
_Scheffler_. Ja hän on tuolla — tuossa huoneessa —
_Bertha_. Vai niin — (katsoo häneen kummastellen).
_Scheffler_. Talon isäntä lupasi minulle hyyrätä tuota sihteeriä
varten huoneen kolmannessa kerroksessa — ja minä olin juuri lähdössä
katsomaan, josko se on reilassa.
_Bertha_. Älähän viivyttele sitten.
_Scheffler_. En — siihen menee vaan muutama minuutti. (Erikseen.)
Saanpa nyt edes huo'ata. (Menee keskiovesta).
_Bertha_. Onkohan nähty mokomaa? Minun murheestani, tuskastani hän ei
ole millänsäkään, mutta tuosta sihteerin huoneesta pitää hän kyllä
huolen. Eivätpä nuo miehet todellakaan ansaitse meidän rakkauttamme,
heille kun heidän sihteerinsä ovat omia vaimojaan rakkaammat.