Melbournen kaupungissa Austraaliassa oli siihen aikaan puurakennus,
jonka oven yläpuolella olevassa nimikilvessä oli luettavana
sanat: _voimistelulaitos ja miekkailukoulu_. Pitkässä, kapeassa
sisäänkäytävässä riippui kehystetty käsikirjoitus, joka antoi tiedoksi,
että Ned Skene, entinen Englannin ja Siirtomaiden mestari, oli
tavattavana tässä huoneistossa, antaen ohjaustaan herroille, jotka
halusivat kehittyä itsepuolustustaidossa. Siinä ilmoitettiin myös
ehdot, joilla rouva Skene, pätevän opettajakunnan avustamana, antoi
opetusta tanssissa, käytöstaidossa ja voimistelussa.
Eräänä iltana istui tupakkaa polttava mies tavallisella keittiötuolilla
tämän laitoksen kynnyksellä. Hänen vieressään oli muutamia nupinauloja
ynnä vasara. Hän oli juuri naulannut ovenpieleen kortin, johon
naisen käsialalla oli kirjoitettu: "_Halutaan mies-apulaista, joka
pystyy kirjanpitoon. Lähemmin sisäpuolella_." Tupakoitsija oli
voimakas mies, jonka paksu kaula paisui ulospäin leveiden, litteiden
korvalehtien alapuolella. Hänellä oli pienet silmät ja isot hampaat,
joiden päällä hänen huulensa olivat raollaan hyväntuulisessa, mutta
teennäisen ovelassa hymyssä. Hänen tukkansa oli musta ja lyhyeksi
keritty, iho kovettunut ja nenänvarsi lyöty lyttyyn muun naaman
tasalle. Nenänpää oli kuitenkin vahingoittumaton. Se oli paksu ja
kiiltävä, ja herättämällä vaikutelman, ikäänkuin koko nenäkin olisi
puhkeamaisillaan alkuperäiseen muotoonsa, se sai aikaan jonkinlaisen
nolatun ilmeen, mikä lievensi miehen muuten pelottavaa ulkonäköä ja
suositteli häntä todennäköisesti vaatimattomana ja laatuisana miehenä,
silloin kun hän oli selvänä eikä häntä ärsytetty. Hän näytti noin
viisikymmen-vuotiaalta ja oli puettu valkeaan pellavapukuun, olkihattu
päässä.
Ennenkuin hän oli polttanut piippunsa loppuun, kiinnitti ovenpielessä
oleva kortti erään nuorukaisen huomiota, joka oli puettu karkeaan
merimiehen villapuseroon ja harmaisiin housuihin, jotka olivat käyneet
hänelle liian pieniksi.
"Tointako vailla?" kysyi entinen Englannin ja Siirtomaiden mestari.
Nuorukainen punastui ja vastasi: "Niin. Haluaisin mielelläni saada
jotakin tehtävää."
Ned Skene tähysti häneen vakavan uteliaana. Ammattitoiminnassaan hän
oli tutustunut englantilaisten herrasmiesten käytös- ja puhetapaan, ja
hän huomasi heti tämän nukkavierun merimies-nuorukaisen kuuluvan siihen
luokkaan.
"Oletteko ehkä lukumies?" kysyi nyrkkeilijä, hetken mietittyään.
"Olen ollut koulussa, mutta en oppinut siellä paljoa. Arvelen, että
voisin hoitaa kaksinkertaista kirjanpitoa."
"Kaksinkertaista! Millaista se on?"
"Se on sellainen kirjanpitotapa, jota kauppiaat käyttävät. Sitä
sanotaan kaksinkertaiseksi, koska kaikki viedään kirjoihin kahteen
kertaan."
"Vai niin!" sanoi Skene, johon järjestelmä teki epäsuotuisan
vaikutuksen. "Yksi kerta riittää minulle. Paljonko painatte?"
"En tiedä", vastasi poika irvistäen.
"Ette tiedä omaa painoanne! Eihän sillä tavalla päästä eteenpäin
elämässä."
"En ole ollut vaa'assa kuin kauan aikaa sitten Englannissa", sanoi
poika, alkaen päästä voitolle ujoudestaan. "Painoin silloin 116 naulaa,
niin että, kuten näette, olen vain keveän sarjan mies."
"Ja mitä te tiedätte keveistä sarjoista? Kukaties, koska kerran olette
niin oppinut, osaatte nyrkkeilläkin. Häh?"
"En luule, että pystyisin, ottelemaan teidän kanssanne", sanoi
nuorukainen irvistäen jälleen.
Skene naurahti; ja poikamaisen puheliaana esitti tuntematon hänelle
kertomuksen oikeasta nyrkkeilyottelusta (tarkoittaen nähtävästi ottelua
ammattinyrkkeilijäin välillä), jonka hän oli nähnyt Englannissa.
Jatkoksi kertoi hän, kuinka hän itse oli yhdellä iskulla lyönyt maahan
opettajan karatessaan koulusta. Skene kuunteli tätä epäilevänä ja
kuulusteli sitten kertojalta tarkoin iskun laatua ja vaikutusta, sillä
lopputuloksella, että hän uskoi jutun todeksi. Neljännestunnin kuluttua
oli poika puhelullaan saanut aikaan niin suotuisan vaikutelman, että
nyrkkeilymestari vei hänet voimistelusaliin, missä hän punnitsi ja
mittasi hänet ja lopuksi antoi hänelle parin nyrkkeilyhansikkaita
kehoittaen häntä näyttämään, millaista ainesta hän oli. Vaikka
nyrkkeilijän asento aiheuttikin nuorukaisessa toivottoman tunteen
siitä, että hänen oli mahdoton tavoittaa tätä, kävi hän kuitenkin
rohkeasti hänen kimppuunsa useita kertoja, iskien naamansa joka kerta
Skenen vasempaan nyrkkiin, joka näytti olevan kaikkialla ja kykenevän
antamaan täytetylle nahalle raudan kovuuden. Vihdoin alokas tähtäsi
hurjana mestarin nenään, kohoten varpailleen ulottuakseen siihen.
Skene ehkäisi iskun oikean kyynärpäänsä töytäyksellä, ja intoutunut
nuorukainen kiepahti ympäri ja hoiperteli, kunnes kaatui pitkin
pituuttaan erääseen loukkoon, kolahduttaen samalla päänsä kipeästi
lattiaan. Hän nousi ylös lannistumattoman iloisena ja tarjoutui
jatkamaan ottelua; mutta Skene kieltäytyi harjoittelemasta sen
pitemmältä sillä erää, vaikka alokkaan reippaus miellyttikin häntä
siinä määrin, että hän lupasi antaa hänelle tieteellisen kouluutuksen
ja tehdä hänestä miehen.
Mestari kutsui nyt saapuville vaimonsa, jota hän kunnioitti ylenmäärin
teräväjärkisenä ja hienokäytöksisenä naisena. Tulokas ei voinut nähdä
hänessä muuta kuin naurettavan tanssinopettajattaren, mutta hän kohteli
häntä hyvin kunnioittavasti ja paransi vielä siten sitä edullista
mielipidettä, jonka Skene jo oli hänestä muodostunut. Nuorukainen
kertoi nyt rouva Skenelle, kuinka hän koulusta karattuaan oli
suunnannut kulkunsa Liverpooliin, mennyt laivasatamaan ja onnistunut
piiloutumaan Austraaliaan lähtevään alukseen. Hän kertoi myös, kuinka
hän oli ankarasti kärsinyt nälkää ja janoa, ennenkuin ilmaisi itsensä,
ja kuinka hän, huolimatta epäsuotuisasta asemastaan salamatkustajana,
oli saanut osakseen kunnollisen kohtelun niinpiankuin hän oli
osoittanut olevansa halukas tekemään työtä. Ja todisteeksi siitä, että
hän vieläkin oli halukas ja oli hyötynyt merielämän kokemuksista, hän
tarjoutui lakaisemaan voimistelusalin lattian heti paikalla. Tämä
ehdotus vakuutti Skenen pariskunnalle, joka oli kuunnellut hänen
kertomustaan niinkuin lapset kuuntelevat satua, ettei hän ollut liian
herramainen tehdäkseen karkeaa työtä; ja pian sovittiin, että hän saisi
siitä pitäen heiltä asunnon ja ruoan ynnä viisi shillinkiä viikossa
taskurahaa, toimien renkinä, käskyläisenä, voimistelusalin apulaisena,
kirjanpitäjänä ynnä entisen Englannin ja Siirtomaiden mestarin
oppilaana.
Hän huomasi pian, ettei hän ollut tehnyt mitään huokeaa kauppaa.
Voimistelusali oli avoinna yhdeksästä aamulla yhteentoista illalla;
ja voimailua harrastavat herrasmiehet, jotka siellä kävivät, eivät
ainoastaan komennelleet häntä kursailematta, vaan hankkivat vaihtelua
voittamattoman Skenen turhan vastustamisen yksitoikkoisuuteen
harjoittamalla hänen antamaansa oppia hänen oppilaansa persoonaan,
mukiloiden häntä mielitöikseen ja viskellen häntä eteenpäin, ja
taaksepäin ja hartiainsa yli, ikäänkuin hän olisi ollut siihen
tarkoitukseen hankittu nukke. Mestari katsoi ja nauroi, ollen liian
laiska täyttämään lupaustaan ja opettamaan alokkaalle puolustustaitoa.
Viimeksimainittu tarkkasi kuitenkin opetusta, jota hän joka päivä
näki annettavan muille; ja ennen kuukauden loppua hän käänsi asiat
Melbournen amatöörinyrkkeilijäin suhteen niin kokonaan toiselle
tolalle, että Skene eräänä päivänä otti huomauttaakseen, että hän
oli kehittymässä harvinaisen taitavaksi, mutta että herrat pitivät
kevytkätisestä käsittelystä ja että hänen olisi varottava kolhimasta
heitä liian kovasti. Paitsi näitä ruumiinharjoituksia, oli hänen
pidettävä kirjaa myydyistä ja ostetuista hansikkaista ja floreteista
ynnä sekä herra että rouva Skenelle tulevista opetusmaksuista. Tämä
oli vaivalloisin osa hänen velvollisuuksiaan, sillä hänellä oli
suuri koulupojan käsiala eikä hän ollut nopsa laskennossa. Kun hän
lopuksi ryhtyi avustamaan isäntäänsä opetuksen antamisessa, olivat
tilit jääneet takapajulle, ja rouva Skenen oli jälleen otettava
huolehtiakseen niistä entiseen tapaan. Tämä seikka aiheutti mielihyvää
hänen miehessään, joka katsoi sen vaimonsa älyllisen etevämmyyden
uudeksi voitoksi. Sitten pestattiin kiinalainen suorittamaan
laitoksen halvempia töitä. "Skenen alokas", kuten häntä nyt yleisesti
nimitettiin, korotettiin mestarin apuopettajaksi ja hänestä tuli siten
tärkeähkö henkilö laitokseen.
Hän oli ollut siellä yli yhdeksän kuukautta ja oli kehittynyt
kahdeksantoistavuotiaaksi voimakkaaksi nuoreksi mieheksi, joka oli
perso juomarahoille ja osasi lausua: "Paljon kiitoksia, herrat", eri
sävyissä tarkan asteikon mukaan puolikruunusta puntaan, kun hänen
ja hänen esimiehensä välillä tapahtui tärkeä keskustelu. Oli ilta,
ja ainoat henkilöt voimistelusalissa olivat Ned Skene, joka istui
tupakoiden mukavasti paitahihasillaan, ynnä alokas, joka oli juuri
tullut alakertaan makuuhuoneestaan, missä hän oli ollut pukeutumassa
lähteäkseen teatteriin.
"Kas vain, herraseni", sanoi Ned Skene pilaillen. "Oletpa sinä
laittanut itsesi hienoksi, totta vie. Hansikkaatkin! Ne ovat liian
pienet sinulle. Älä vain mene lyömään ketään nuo käsissäsi, tai
nyrjäytät ranteesi."
"Ei tarvitse pelätä", sanoi alokas, katsoen kelloaan. Huomattuaan, että
oli vielä muutama minuutti aikaa, istuutui hän Skeneä vastapäätä.
"Ei", myönsi mestari. "Kun kohoat oikeaksi ammattilaiseksi, et välitä
nyrkkeillä kenenkään kanssa, ellet saa siitä hyvää maksua."
"Enköhän voi sanoa olevani jo ammattilainen. Ette suinkaan pidä minua
amatöörinä, vai kuinka?"
"En toki", sanoi Skene; "ei niin pahasti sentään. Mutta muista,
poikaseni, minä en kutsu oikeaksi nyrkkitaistelijaksi ketään miestä,
joka ei ole otellut piirissä. Sinä olet kyllä nyrkkeilijä, ja taitava,
näppärä nyrkkeilijä oletkin; mutta nyrkkeily huvin vuoksi ei paljon
maksa. Jonakin päivänä, jos Jumala suo, järjestämme sinulle pienen
ottelun ja näytämme mihin pystyt ilman hansikkaita."
"Ottelen yhtä kernaasti ilman hansikkaita kuin hansikkaillakin", sanoi
alokas hiukan nurpeana.
"Se tulee siitä, että sinulla on leijonan luonto", sanoi Skene
lepytellen. Mutta alokas, joka oli usein kuullut isäntänsä lausuvan
saman kohteliaisuuden laitoksensa suosijoille, milloin nämä saivat
kerskumisen puuskia (mikä tavallisimmin sattui heidän saatuaan
rökkiinsä), näytti uppiniskaiselta eikä vastannut mitään.
"Sam Ducket Milltownista kävi täällä tänään, silläaikaa kuin sinä
olit antamassa tuntia kapteeni Noblelle", jatkoi Skene, tähystellen
oppilaansa kasvoja. "Sam on oikea nyrkkitaistelija, jos saan luvan
sanoa."
"Minä en pidä häntä suurenkaan arvoisena. Hänhän on sellainen
valehtelijakin."
"Se on ammatti-vika. En välitä, vaikka sanonkin sen _sinulle_, sanoi
Skene hiukan apeana. Tämän oli alokas jo kuitenkin saanut selville
itsestään. Hän ei esimerkiksi uskonut isäntänsä selityksiä niistä
tapaturmista ja salajuonista, joiden vaikutuksesta hän oli kolme kertaa
joutunut häviölle piirissä. Mutta kun Skene kuitenkin oli voittanut
viisitoista ottelua, oli hänen seuraava huomautuksensa kiistämätön.
'Miehet eivät ottele huonommin silti, jos ovat valehtelijoita. Sam
Ducket voitti Ebony Muleyn kahdessakymmenessä minuutissa'."
"Niin", sanoi alokas halveksivasti; "ja mikä on Ebony Muley? Vanha,
pian kuusikymmenvuotias neekerirahjus, joka on päissään seitsemän
päivää viikossa ja möisi ottelun yhdestä viinaryypystä! Ducketin
olisi pitänyt lyödä hänet pois ajasta kahdessakymmenessä sekunnissa.
Ducketilla ei ole ollenkaan tieteellisyyttä."
"Ei hiventäkään", sanoi Ned. "Mutta hänellä on roimasti sisua."
"Pyh! Sitähän sitä aina koetetaan uskotella. Jos joku osaa nyrkkeillä,
sanotaan, että hänellä on tieteellisyyttä, mutta ei sisua. Jos hän taas
ei osaa erottaa oikeaa kättään vasemmasta, sanotaan, että hän ei ole
taitava, mutta että hän on täynnä sisua."
Skene katsoi salaa ihmetellen oppilastaan, jonka huomio- ja ilmaisukyky
toisinaan tuntuivat hänestä vetävän vertoja itse rouva Skenelle. "Sam
sanoi jotakin tuontapaista juuri tänään", huomautti hän. "Hän sanoi,
että sinä olet vain huvinyrkkeilijä, ja että lyyhistyisit maahan
pelosta, jos sinut pantaisiin neljänkolmatta jalan piiriin."
Alokas punastui. "Toivoisinpa olleeni paikalla silloin, kun Sam sanoi
sen."
"No, mitäs olisit voinut tehdä hänelle?" kysyi Skene, ja hänen pienet
silmänsä vilkkuivat.
"Olisin iskenyt häntä päähän: sen olisin voinut ja tahtonut hänelle
tehdä."
"No no, mies, hän voisi syödä sinut."
"Sen kyllä uskon. Ja hän voisi syödä teidätkin, jos hänellä vain olisi
siihen tarpeeksi suolaa. Hän puhuu suuria sanoja, koska hän tietää,
ettei minulla ole rahaa, ja hän uskottelee, ettei hän riisu takkiaan
vähemmästä kuin viidestäkymmenestä punnasta mieheen."
"Rahaa!" huusi Skene. "Minä tiedän miehiä, jotka panisivat likoon
viisikymmentä puntaa ennen huomista puoltapäivää minkä miehen puolesta
hyvänsä, josta minä vastaan. _Siinä_ olisi alku nuorelle miehelle!
Hyvänen aika, minun ensimmäinen otteluni oli viiden shillingin
panoksesta Tottenhamin kentällä; ja ylpeä olin, kun sen voitin. En
kuitenkaan tahdo yllyttää sinua otteluun Sam Ducketin laisen vanhan
tekijän kanssa vasten omaa haluasi; mutta älä sano, ettei rahaa olisi
saatavissa. Kunhan Ned Skene osoittaa jotakin nuorta miestä ja sanoo:
'Tuossa on se nuori mies, jonka puolesta Ned Skene lyö vetoa', silloin
tulee muitakin panokset kourassaan -- tuleepa oikein tunkemalla."
Alokas empi. "Arveletteko, että minun olisi se tehtävä?" kysyi hän.
"Se asia ei ole minun päätettäväni", vastasi Skene itsepintaisesti.
"Tiedän kyllä, mitä minä olisin sanonut sinun iässäsi. Mutta ehkäpä
olet oikeassa, jos olet varovainen. Toden sanoakseni, en haluaisi nähdä
sinun saavan selkääsi Sam Ducketin laiselta mieheltä."
"Tahdotteko treenata minut, jos haastan hänet otteluun?"
"Tahdonko treenata sinut!" toisti Skene, nousten seisomaan innoissaan.
"Tahdon kyllä treenata sinut, ja panenpa vielä rahanikin likoon
puolestasi; ja sinä tulet iskemään hänestä innottelut pois, niin totta
kuin nimeni on Ned Skene."
"Silloin ottelen hänen kanssaan", huusi alokas punehtuen kiihkosta.
"Ja jos löylytän hänet, niin on teidän luovutettava siirtomaiden
mestaruusvyö minulle."
"Sen teen", sanoi Skene lämpimästi. "Älä viivy myöhään ulkona; äläkä
missään nimessä maista tippaakaan väkeviä. Sinun on aloitettava treenaus
jo huomenna."
Tämä oli Cashel Byronin ensimmäinen ottelu ammattinyrkkeilijänä.