Siihen Sulla itse puolestaan vastasi lyhyesti ja suuntaisesti; rauhasta
ja yhteisistä asioista hän haasteli laveasti. Vihdoin hän ilmoittaa
kuninkaalle, ett'ei senaati ja Roman kansa tulisi olemaan kiitollinen
siitä, mitä hän lupasi, koska heidän aseensa olivat voitolle päässeet;
hänen pitäisi tehdä jotain, joka näyttäisi hyödyttäneen enemmän heitä
kuin häntä itseään; tilaisuus siihen olikin juuri tarjona, koska hänellä
oli Jugurtha käsissään; jos hän jättäisi tämän Romalaisille,
jouduttaisiin hänelle erittäin suureen velkaan; ystävyys, liitto ja se
osa Numidiaa, jota hän vaati, tulisivat itsestään. Kuningas aluttain
kielsi kovasti; veriheimoisuus, sukulaisuus ja paitsi sitä liitto olivat
muka esteenä; lisäksi hän vielä pelkäsi, että, jos hän uskorikkoiseksi
rupeisi, hän kääntäisi itsestään pois maanmiestensä mielet, jotka
pitivät Jugurthaa rakkaana ja vihasivat Romalaisia. Vihdoin, kun häntä
usiammasti oli kiusattu, rupee hän myöntymään ja lupaa tehdä kaikki
Sullan mielen mukaan. Muuten määräävät he, mikä hyödyllistä näytti
olevan rauhan teeskelemiseen, jota sodasta nääntynyt Numidialainen
hartaimmin halusi. Näin juonet nivottuaan, he erkanevat toisistaan.