Senjälkeen konsuli, joka epäilemättä jo oli voittaja, tulee perille
Cirtan kaupunkiin, johon hänen matkansa alusta oli pitänyt. Sinne saapuu
viiden päivän päästä, siitä kun barbarilaiset toisen kerran olivat
onnettomasti tapelleet, Bocchon tyköä lähettiläitä, jotka kuninkaan
nimessä pyytävät Marioa lähettämään hänen luoksensa kaksi mitä
luotettavinta miestä; hän tahtoisi muka niiden kanssa keskustella omasta
ja Roman kansan edusta. Tämä käskee paikalla L. Sullan ja A. Manlion
lähteä; ja vaikka nämät menevät kutsuttuina, näkyy heille kuitenkin
hyväksi pitää puhe kuninkaan edessä joko taivuttaaksensa hänen
mieltänsä, jos se olisi (rauhaa) vastaan, tai jos halaisi rauhaa,
sytyttääksensä sitä vielä kiivaampaan intoon. Siis puhui Sulla, jonka
sulopuheisuudelle, ei ijälle, Manlius suvaitsi sen myönnytyksen,
muutamia sanoja seuraavaan tapaan:
"Bocchus kuningas, se on meille suureksi iloksi, kun jumalat ovat
johdattaneet sinulle, niin suurelle miehelle, mieleen, ettäs vihdoinkin
ennemmin halajat rauhaa kuin sotaa, ja ett'et sinä, niin jalo (mies),
häväise itseäsi sekaantuen kaikista kehnoimman Jugurthan yhteyteen, ja
samalla päästät meidät katkerasta täytymyksestä rankaista sinua
harhatielle eksynyttä ja tuota pääkonnaa samalla lailla. Lisäksi on
vielä Roman kansalle jo alusta pitäin[1] näkynyt paremmaksi hankkia
itselleen ystäviä kuin orjia, koska he ovat arvelleet turvallisemman
olevan hallita vapaatahtoisia kuin pakoitetuita. Mutta sinulle ei ole
kenenkään ystävyys etuisampi kuin meidän; ensiksikin, koska olemme
kaukana, joten loukkaukseen on sangen vähän tilaisuutta, vaan suosio on
sama, kuin jos lähellä olisimme; ja toisekseen, koska meillä on
alamaisia ylenmäärin, mutta ystäviä ei ole meillä eikä kellään ollut
kyllin. Ja o, jospa olisi sinulla jo alusta pitäin ollut tämä mieli!
Tosiaankin, sinä olisit tähän asti Roman kansalta saanut vastaanottaa
enemmän etuja, kuin olet pahaa kärsinyt. Mutta koska onni enimmästään
ohjaa inhimilliset olot ja se, kuten näyttää, on tahtonut, että sinä
kokisit sekä meidän voimaamme että suosiotamme, niin kiiruhda nyt, kun
siltä sen voit tehdä, ja pitkitä, niinkuin olet alkanut. Sinulla on
monta ja sopivaa tilaisuutta, jota helpommin voit suosiotöilläsi enemmän
kuin sovittaa hairauksesi. Vihdoin, paina se syvälle mieleesi, ett'ei
Roman kansaa koskaan hyvissä töissä ole voitettu; miten mahtava se
sodassa on, sen tiedät itse."
[1] Noudattaen sitä tekstin toisintoa, jossa ei tavata sanaa _inopi_.
Siihen vastasi Bocchus lauhkiasti ja ystävällisesti, ja samalla lausui
hän myös muutamia sanoja erhetyksensä puolustukseksi: hän ei muka
vihaisessa aikomuksessa ollut aseisin tarttunut, vaan valtakuntaa
varjellakseen; sillä se osa Numidiaa, josta hän oli Jugurthan
karkoittanut, oli sodan oikeudella tullut hänen omakseen; ei hän ollut
voinut kärsiä, että Marius sitä hävitti; paitsi sitä oli häneltä
ystävyys kielletty, kun hän ennen oli lähettänyt lähettiläitä Romaan.
Muuten olisi hän valmis heittämään vanhat sikseen ja nyt, jos Marius sen
suvaitsisi, lähettämään senaatin luo lähettiläitä. Vaikka lupa siihen
annettiin, muutettiin kuitenkin sitten barbarilaisen mieli ystäviltä,
jotka Jugurtha, saatuaan tiedon Sullan ja Manlion lähetyksestä, oli
lahjonut, koska hän pelkäsi sitä, mitä hankkeissa oltiin.