Eipä säikähtynyt kuitenkaan Marius siinä niin vaikiassa tilassa tai
ollut alamielisempi kuin ennenkään, vaan liikkui kaikkialla
ratsas-parvensa kanssa, jonka oli valinnut pikemmin urhoollisimpain
miesten kuin likimpäin ystäväinsä joukosta, tuli välistä ahdingossa
oleville omaisilleen avuksi, kävi välistä taas vihollisten päälle, missä
nämät olivat seisahtuneet taajimpiin ryhmiin vastarintaa tekemään, ja
auttoi (niin) omalla urhoollisuudellaan sotilaita, koska kaikkien
yhteisessä häiriössä ei voinut heille käskyjä antaa. Ja päivä oli jo
lopussa, mutta barbarilaiset eivät ollenkaan hellittäneet, vaan kävivät,
luullen yön itselleen etuisaksi, niinkuin kuninkaat olivat käskeneet,
rajummasti päälle. Nyt teki Marius tilaa myöden päätöksen ja otti
haltuunsa kaksi toistaan lähellä olevaa kunnasta, että hänen väellään
olisi paikka, mihin voisi vetäytyä takaisin. Näistä oli toisella, joka
ei ollut kyllin avara leiripaikaksi, suuri vesilähde; toinen oli
käytettäväksi sopiva, koska se, suureksi osaksi ollen ylhäinen ja
jyrkkä, tarvitsi vaan vähän varustusta. Muuten käski hän Sullan
hevoismiesten kanssa pitää yötä veden lähellä. Itse hän vähitellen
kokosi yhteen hajalliset sotilaansa, kun vihollistenkaan häiriö ei
ollut vähempi; sitten hän vei kaikki täyttä pohtia kunnahalle. Näin
pelästyivät kuninkaat, paikan hankaluuden pakoituksesta, pois
tappelemasta; mutt' eivät he kuitenkaan suvainneet väkensä vetäytyä
kauvemmas, vaan ympäröivät kumpaisenkin kunnahan suurella joukolla ja
asettuivat avaralle alalle. Sitten pitivät barbarilaiset, taajaan
valkeita tehtyään, tapansa mukaan enimmän ajan yötä iloa, riehuen ja
kirkuen; itse päällikötkin röykkäilivät voittajain tavoin, kun eivät
(näet) olleet paenneet. Tätä kaikkea oli Romalaisten helppo nähdä
pimiästä ja korkeimmilta paikoilta, ja se oli heille suureksi
kiihoitukseksi.