Kun nyt Metellus ylikarkurilta oli saanut tiedon Bomilcarin kohtalosta
ja tapahtuneesta ilmi-annosta, varusti hän taas kiireesti kaikkia
juurikuin vast'alkuiseen sotaan. Marion, joka häneltä yhtenään kärtti
lähtölupaa ja oli hänen vihoissaan sekä puolestansa vihainen hänelle,
laski hän kotiin, koska piti häntä vähemmän soveliaana (tilallaan). Ja
Romassa oli rahvas, tultuaan tuntemaan kirjeet, jotka Metellosta ja
Mariosta olivat sinne lähetetyt, haluisalla mielellä ottaneet vastaan
kuulumiset kummastakin. Päällikköä vastaan herätti aatelisuus, joka
ennen oli ollut hänelle kunniaksi, vihaa; mutta tuolle toiselle oli
suvun alhaisuus lisännyt suosiota; muuten olivat kumpaisenkin suhteen
puolueelliset pyrinnöt mielipiteen määrääjinä enemmän kuin heidän hyvät
tai pahat omaisuutensa. Sitä paitsi yllyttivät lahkokiihkoiset
virkamiehet yhteistä kansaa, syyttelivät Metelloa hengenrikoksesta
kaikissa kokoustiloissa ja ylistivät liiemmäksi Marion ansioita. Vihdoin
syttyi rahvas semmoiseen intoon, että käsityöläiset ja maalaiset kaikki,
joiden omaisuus ja luottamus oli heidän kättensä työssä, heittivät
toimensa, juoksivat joukottain Marion tykönä ja pitivät omat
välttämättömät tehtävänsä vähempi-arvoisina kuin hänen kunniansa. Siis
annetaan (nyt), aateliston sorroksissa ollessa, monien aikain perästä
konsulinvirka vasta-aateloitulle miehelle; ja kun sitten rahvaan-tribuni
Manilius Mancinus kansalta kysyy, kenen he tahtoisivat Jugurthan kanssa
sotaa käymään, määrää suuri enemmistö siksi Marion. Mutta senaati oli
vähää ennen päättänyt Numidian Metellolle; se päätös oli turhaan tehty.