Siihen kuningas vastasi leppiästi vasten sitä, mitä mielessään ajatteli.
Surmautettuaan Bomilcarin ja monta muuta, jotka oli keksinyt
petosvehkeisin osallisiksi, oli hän hillinnyt kostonhimonsa, ett'ei
siitä seikasta mitään meteliä syntyisi. Mutta siitä ajasta lähtien ei
Jugurthalla ollut yhtään levollista päivää taikka yötä, eikä hän oikeen
luottanut mihinkään paikkaan, ihmiseen tai aikaan; hän pelkäsi
kansalaisia samoin kuin vihollisiakin, katseli tarkalleen kaikki paikat
yltympäri, säikähti joka jyrinää, lepäili öisin milloin missäkin, usein
kuninkaalliselle arvolleen sopimattomassa paikassa, kavahti välistä
ylös unestaan, hairasi aseensa ja nosti metelin. Niin vaivasi häntä
pelko juurikuin vimmapäisyys.