Mutta kun se kirje tuli perille, sattui Nabdalsa, ruumiillisista
ponnistuksista väsyneenä, venymään vuoteellansa. Siinä kun oli lukenut
Bomilcarin kirjoituksen, hän joutui ensin huolen, sitten unen omaksi,
niinkuin sairasmielinen ainakin. Olipa hänellä (yksityisten) asiain
toimittajana eräs Numidialainen, uskollinen ja mieluisa mies, joka oli
osallinen kaikissa hänen tuumissansa, paitsi kaikkein viimeisessä. Tämä,
kun oli kuullut kirjeen tulleen, luuli tavallisuuden mukaan hänen
apuaan taikka taitoaan tarvittavan, kävi teltahan sisälle, otti, hänen
nukkuessaan, kirjeen, jonka hän varomattomasti oli pannut päänsä ta'a
pään-alukselle, ja luki sen; sitten riensi hän, petosvehkeiden perille
tultuaan, kuninkaan luo. Kun Nabdalsa, vähän jälkeen herättyään, ei
löytänyt kirjettä ja älysi asian kokonaan, miten se oli tapahtunut,
koetti hän ensi alussa ajaa ilmiantajaa takaa, vaan kun se oli turhaa,
hän kävi Jugurthan luo häntä lepyttämään: mitä hän itse oli hankiutunut
tekemään, sen oli muka hänen uskorikkoinen turvattinsa ennättänyt ennen
tehdä. Hän rukoili häntä kyynelsilmin ystävyyden ja entisen uskollisen
toimensa tähden, ett'ei semmoisen rikoksen vuoksi pitäisi häntä
epäluulon-alaisena.