Samaan aikaan rupesi Bomilcar, jonka yllytyksestä Jugurtha oli alkanut
sittemmin pelosta hylkäämänsä heittämyksen, valtio-mullistuksia
halaamaan, koska hän oli joutunut kuninkaan epäluulohon ja itse
puolestaan varoi häntä; hän mietiskeli petosta hänen tuhokseen ja
vaivasi sillä mieltänsä yöt päivät; vihdoin kaikkia keinoja koettaen,
hän otti apulaisekseen Nabdalsan, aatelissukuinen, hyvin rikas ja
kansalaisillensa rakas sekä otollinen mies, joka enimmiten kuninkaasta
erillään johdatti joukkoansa ja tavallisesti oli toimittanut kaikki
asiat, jotka kuninkaalta jäivät tähteelle, kun hän oli väsyksissään tai
tähdellisimmissä toimissa kiini. Tuosta hänelle oli tullut kunniaa ja
varoja. Siis määrättiin kumpaisenkin suostumuksesta päivä petokselle;
muu päätettiin toimittaa ajallaan, niinkuin asianhaarat vaatisivat.
Nabdalsa läksi sotajoukolle, jota hän käskystä piti Romalaisten
talvileirien välillä, ett'eivät viholliset kostoa saamatta hävittäisi
maita. Kun hän, tuhotyön suuruudesta säikäyksissään, ei saapunut
määrättyyn aikaan ja hänen pelkonsa esti asiaa, lähetti Bomilcar, joka
oli halullinen yritystä toimeen panemaan ja myös toverinsa pelosta
levoton, varoen tämän hylkäävän entisen tuumansa ja miettivän uutta,
ta'atuilla miehillä hänelle kirjeen, jossa moitti miestä
miehuttomuudesta ja toimettomuudesta, huusi todistajiksi jumalia,
joitten kautta hän oli vannonut, ja varoitti, ett'ei käyttäisi Metellon
lahjoja omaksi turmiokseen; Jugurthan loppu oli muka käsissä;
kysymyksessä oli vaan, menehtyisikö tämä hänen vai Metellon kunnon
kautta; siksi pitäisi hänen mielessään miettiä, olisiko hänelle palkinto
vai kidutus suotuisampi.