Samaan aikaan sattui Uticassa C. Mariolle, hänen jumalille kiitosuhria
kantaessaan, että uhritietäjä hänelle oli ennustanut suuria ja
ihmeellisiä asioita. Sentähden pitäisi hänen, jumaliin luottaen, panna
toimeen, mitä mielessään ajatteli, ja niin usein kuin mahdollista
koetella onneaan: kaikki menestyisi muka hyvästi. Mutta tätäpä kiihoitti
jo ennestään ääretön halu konsulin-virkaan; ja sen saavuttamiseen olikin
hänellä yltäkylläisessä määrässä kaikki muut omaisuudet, paitsi suvun
ikä, nimittäin: ahkeruus, rehellisyys, suuri sotataito, sodassa
hirmuinen, kotona kohtuullinen mieli, joka ei ollut hekuman eikä
rikkauden orja ja himosi vaan kunniaa. Hän oli syntynyt Arpinossa sekä
koko lapsuuden ijän aikana siellä saanut kasvatuksensa; ja niin pian kun
hänen ikänsä sieti sotapalvelusta, hän harjoitti itseään sotatoimissa,
ei kreikalaisessa kaunopuheliaisuudessa eikä kaupungin elämän
hempeydessä. Näin tuleentuivat jaloissa toimissa lyhyellä ajalla hänen
turmeltumattoman henkensä voimat. Siis, heti kun hän kansalta pyysi
sotatribunin virkaa, nimitettiin hän siksi kaikissa ruoduissa; helposti
tunnettuna, vaikka enimmät eivät olleet nähneet häntä. Sitten hankki hän
itselleen siitä virasta toisen toisensa, perään; ja viroissaan hän aina
käyttiikse niin, että häntä pidettiin paremman arvoisena, kuin se oli,
jota hän toimitti. Ja kuitenkaan ei rohjennut tämä siihen aikaan asti
semmoinen mies -- sillä myöhemmin ylpeytensä saattoi hänen lankeemukseen
-- hakea konsulinvirkaa. Silloin antoi vielä rahvas muita virkoja,
aatelisto konsulinviran keskensä kädestä kätehen. Ei kellään
vasta-aateloitulla ollut niin suurta kuuluisuutta ja urotöiden mainetta,
ett'ei häntä olisi pidetty mahdottomana siihen kunniaan ja ikäänkuin
saastaisena.