Samaan aikaan taisteltiin täyttä väkeä Zaman luona. Missä milläkin
legatilla tai tribunilla oli komentonsa, siellä hän ankarasti ponnisti
voimiaan; eikä kellään ollut toisessa enempää toivoa kuin itsessään.
Samoin oli kaupunkilaistenkin: he kävivät päälle tai pitivät hankkeita
joka paikassa, olivat hartaammat toisiansa haavoittamaan kuin itsiään
suojelemaan. Riekkuna, kiihoitus-, riemu- ja valitus-huudot sekä aseiden
kalske, kaikki sekaisin, kohosi taivasta kohden, keihäät lentelivät
molemmin puolin. Mutta ne, jotka muuria suojelivat, katselivat
levottomuudella ratsustappelua, kun ikään viholliset vähänkin vaan
hellittivät taistelemasta. Sitä mukaa kun Jugurthan asiat olivat, näki
heidät milloin iloisina, milloin tuskan-alaisina; ja jos jossakin
heikäläiset saattoivat kuulla tai nähdä heitä, varoittivat toiset,
toiset kiihoittivat tai viittaisivat kädellä tai liikuttelivat
ruumistansa, huojuttain sitä sinne tänne, juuri kuin välttelisivät tai
heittelisivät keihäitä. Kun Marius sai tämän tietää -- sillä hänellä oli
päällikkyys sillä puolen -- hellitti hän mieliltämielin vähemmälle
päälle käymästä ja oli epätoivoon heittäyvinään: hän suvaitsi
Numidialaisten rauhassa katsella kuninkaan taistelua. Näiden niin
hartaasti omaisiaan tarkastellessa, hän yht'äkkiä suurella voimalla
rynnätti muuria; ja ryntötikkain avulla ylöskiivenneet sotilaat olivat
jo päässeet melkein muurin päälle saakka, kun kaupunkilaiset riensivät
kiviä, tulta ja muita heitto-aseita alas nakkelemaan. Meikäläiset
aluttain tekivät vastarintaa; mutta sitten, kun yhdet ja toiset
ryntö-tikat olivat särkyneet, syöstiin ne, jotka niillä olivat
seisoneet, maahan; muut pakenivat pois, kuhun kukin pääsi, harvat
ehiöinä, iso osa pahoin haavoitettuna.