Zaman kaupungilla näin taisteltaissa Jugurtha hyökkäsi odottamatta
suurella sotilas-parvella vihollisten leirille, ja koska vartioväki
huolettomasti toimitti virkaansa ja ennen odotti kaikkea muuta kuin
tappelua, pääsi hän portista sisälle tunkemaan. Mutta meikäläiset,
äkillisestä pelosta hämmästyksissään, kokivat auttaa itseään kukin
tavallansa: toiset pakenivat, toiset tarttuivat aseisin; iso osa
haavoitettiin tai tapettiin. Muuten ei muistanut koko joukosta kuin
neljäkymmentä romalaisen nimen arvoa. Nämät keräytyivät yhteen parveen
ja valloittivat vähän korkiamman paikan kuin muut, eikä heitä sieltä
voitu karkoittaa suurimmallakaan väkivoimalla, vaan he nakkelivat
takaisin kaukaa heitetyitä keihäitä, harvemmin turhaan, koska heitä oli
vähä joukko usiampia vastaan. Mutta kun Numidialaiset tulivat lähemmäs,
sitten he vasta oikein urhoollisuuttaan näyttivät, hakkasivat heitä
täyttä väkeänsä, löivät heidät ja ajoivat pakohon. Kuulipa Metellus
sillä välin, tuimimmasti tapellessaan, vihollisten karjunnan takaansa;
sitten hevoisensa käännettyään hän havaitsi pakenemisen käyvän häntä
itseään kohden. Ja tämä seikka ilmoitti pakenevain olevan maanmiehiä.
Hän lähetti sentähden kiiruusti kaiken hevoisväen leirille ja heti
paikalla C. Marion liittolaiskohorttien kanssa. Tätä hän kyynelsilmin
rukoili ystävyyden ja valtakunnan tähden, ett'ei suvaitsisi mitään
solvaistusta jäämään voittoisalle sotajoukolle eikä päästäisi vihollisia
kostamatta käsistään. Tämä toimittaa pian tehtävänsä. Mutta Jugurtha,
jolle leirin varustus oli esteeksi, koska toiset päätimysten työnnettiin
alas vallin yli, toiset ahtaissa kiireissään itse sulkivat tien
toisiltaan, peräytyi linnoitettuun asemaan. Metellus palasi, kun yö
tuli, tyhjin toimin leiriin sotajoukon kanssa.