Kun romalainen sotapäällikkö näki, että häntä kavaloilla juonilla
väsytettiin, ja ett'ei vihollinen suvainnut tilapäätä tappeluhun, päätti
hän rynnättää muutamaa kaupunkia, joka oli iso ja niissä tienoin, missä
sen asema oli, valtakunnan turva, nimeltä Zama. Hän näet arveli
Jugurthan, kuten asiat vaativat, tulevan hädässä olevia omaisiansa
auttamaan ja siinä siten tappelun syntyvän. Mutta tämä sai
ylikarkureilta tiedon siitä, mitä hankkeissa oltiin, ja ennätti pitkillä
päiväyksillä ennen Metelloa perille; hän kehoitti kaupunkilaisia
suojelemaan muurejansa ja antoi heille avuksi ylikarkuria, joka suku
kuninkaan väestä oli luotettavinta, koska se ei saattanut petosta tehdä.
Sitä paitsi lupasi hän itse tulla hyvään aikaan sotajoukon kanssa. Näin
asiat järjestettyään hän läksi syvimpiin erämaihin, ja vähän jälkeen hän
sai kuulla, että Marius muutamien kohorttien kanssa matkalta oli
lähetetty jyviä hankkimaan Siccasta, joka kaupunki kaikista ensin tuon
onnettoman tappelun perästä oli luopunut pois kuninkaasta. Sinne hän
marssi yöllä valittuin hevoismiesten kera ja antautui tappeluun
Romalaisten kanssa, kun nämät jo portilla lähtöä tekivät. Samalla
kehoitti hän korkealla äänellä Siccan asukkaita takaa päin piirittämän
kohortteja; onni muka tarjosi heille tilaisuutta erittäin loistoisaan
työhön; jos sen tekisivät, voisi hän vast'edes pelkäämättä viettää
päivänsä valtioistuimella, he vapaudessaan. Ja joll'ei Marius olisi
jouduttanut päällekarkausta ja lähtöä kaupungista, olisivat todentotta
kaikki Siccalaiset, taikka ainakin suuri osa heitä, luopuneet
uskollisuudestaan. Niin huikentelevainen oli Numidialaisten käytös.
Mutta Jugurthan sotilaat, joita kuningas kotvasen aikaa pidätti,
läksivät vähäisen mieskadon jälkeen pakohon, sitten kun viholliset
rupesivat vahvemmalla voimalla heitä ahdistamaan.