Romalaiset havaitsevat odottamattansa suuren pölypilven; sillä
pensahikkoa kasvava maa esti kauvas näkemästä. Ja alkuaan he luulevat
tuulen tuoksuttavan kuivaa multaa, mutta kun sittemmin näkevät
tomupilven pysyvän yhdellään ja aina lähestymistään lähestyvän, sitä
mukaa kuin sotajoukko liikkui, rientävät he, asian älyttyään, aseisin
tarttumaan ja asettuvat leirin eteen sotarintahan, niinkuin käskettiin.
Kun sitten oli lähemmäs tultu, käytiin molemmin puolin julmasti karjuin
toistensa kimppuun. Numidialaiset viipyivät vaan niinkauvan, kun
luulivat elehvanteista apua olevan; mutta kun näkivät puiden oksien
estävän niitä, niin että hajallisina joutuivat piiritetyiksi, he
paneutuivat pako-jalkaan; ja aseet pois heitettyään pääsivätkin enimmät
mäen ja jo käsissä olevan yön turvissa tipotiehensä. Neljä elehvanttia
otettiin elävänä; kaikki muut, neljäkymmentä luvultaan, tapettiin. Mutta
vaikka Romalaiset olivat väsyksissä ja uupuneet marssimisesta sekä
leirityöstä ja tappelusta, he kuitenkin sotajärjestyksessä ja varuillaan
kävivät Metelloa vastaan, koska hän viivytteli odottamattoman kauvan.
Sillä Numidialaisten kavaluus ei suvainnut mitään velttoutta eikä
vedäperäisyyttä. Ja kun eivät enään olleet kaukana toisistaan, he
alottain, yön pimeydessä karjuen, juuri kuin viholliset olisivat
tulossa, tuottivat kauhua ja häiriötä toisilleen; ja tapaturmaa milt'ei
olisi surkea teko voinut tapahtua, jos ei molemmilta puolin edeltäpäin
lähetetyt hevoismiehet olisi asiaa tiedustelleet. Tuostakos nyt
yht'äkkiä nousee riemu pelon siaan; iloisina tervehtävät sotamiehet
toinen toistaan, kertovat tapahtumansa ja kuuntelevat toisiaan; kukin
ylistää urotöitään taivaasen asti. Sillä niin on inhimillisten oloin
laita: Voittaissa käypi pelkurinkin kopeileminen, vastoinkäyminen
solvaisee urhoollisenkin.