Muuten oli koko tappelun näkö vaihetteleva, epätietoinen, julma ja
surkia; eroitettuina omaisistaan toiset pakenivat, toiset ajoivat takaa;
ei lipuista eikä riveistä pidetty lukua; missä ikään vaara oli kenen
saavuttanut, siinä hän sitä vastustamaan ja päältänsä häätämään; puolto-
ja ryntö-aseet, hevoiset, miehet, viholliset, kansalaiset, kaikki olivat
sekaisin; ei mitään tehty yhteisen neuvottelun eikä käskyn mukaan;
sattumus ohjasi kaikki. Siksi olikin paljon päivää kulunut, kun tappelun
päätös vielä oli tietämättömissä. Kun vihdoin kaikki työstä ja
päivänhelteestä olivat uuvuksissa ja Metellus näki Numidialaisten
vähemmin päälle käyvän, kokosi hän vähitellen sotilaansa yhteen, laittoi
rivit jälleen järjestykseen ja asetti neljä legioni-kohorttia
vihollisten jalkaväkeä vastaan. Tämä oli suureksi osaksi väsyneenä
asettunut kunnahille. Samalla rukoili ja manasi hän sotilaita, ett'eivät
lantuisi eivätkä antaisi pakenevien vihollisten voitolle päästä; näillä
ei muka ollut leiriä eikä mitään turvapaikkaa, mihin paeten voisivat
vetäytyä; kaikki rippui aseista. Mutta eipä ollut Jugurthakaan sillä
välin toimeton; hän kulki ympäri, kiihoitti mieliä, uudisti tappelun ja
koetti itse valioväkensä kanssa kaikkia keinoja; tuli omilleen avuksi,
ahdisti horjuvia vihollisia ja pidätti etäältä tappelemalla niitä, jotka
oli lujiksi havainnut.