Kun Jugurtha sillä välin sanansaattajilta oli saanut kuulla, mitä
Metellus toimi, rupesi hän, joka Romassa myös oli tullut tuntemaan hänen
rehellisyytensä, tilaansa epäilemään, ja nyt vasta koki hän
todenperäistä heittämystä aikaan saada. Siis lähetti hän konsulien luo
rukoiliain tunnusmerkeillä varustetuita lähettiläitä, joiden piti anoa
vaan hänelle itselle ja lapsille hengen armahdusta, mutta heittää kaikki
muu Roman kansan ehtoon. Mutta Metellus tiesi jo edellisistä
kokemuksista, että Numidialaisten suku oli petollinen, mielenlaadultaan
huikentelevainen ja kapinan yrityksiin taipuvainen. Senpä tähden kävikin
hän erikseen puhuttelemassa lähettiläitä, toista toisensa perään,
koetellen heitä vähitellen, ja kun oli huomannut heidän olevaa itselleen
sopivat, houkutteli hän heitä suurilla lupauksilla heittämään itselleen
Jugurthan mieluisimmin elävänä, mutta jos se ei menestyisi, kuollunna.
Muuten käski hän julkisesti sanoa kuninkaalle, mikä hänelle olisi
mieleen. Sitten läksi hän itse, muutamien päivien kuluttua, tappovalmiin
ja vihollisen tapaisen sotajoukon kanssa Numidiaan, jossa vasten sodan
laatua majat olivat täynnänsä ihmisiä, karjat ja maanviljeliät ulkona;
kaupungeista ja kylistä tuli vastaan kuninkaan virkamiehiä, jotka olivat
valmiit antamaan jyviä, kuljettamaan muonavaroja, sanalla sanoen,
tekemään kaikkea, mitä käskettiin. Ja kuitenkin kulki Metellus juuri
kuin olisi vihollinen ollut saapuvilla, yhtä hyvin varustettuna
sotajoukkonensa, tiedusteli lavealta kaikki, piti noita heittämyksen
merkkiä valeh-vehkeinä, joilla hänelle koettiin pauloja virittää.
Sentähden olikin hän itse keveästi varustettujen kohorttien sekä valitun
linko- ja joutsimies-parven kanssa etujoukoilla; jälki-joukoilla piti
legati C. Marius hevoisväkineen komentoa; kumpaisellenkin siivelle oli
hän jakanut apu-hevoisväestön legionien tribuneille ja kohorttien
päälliköille, että lentomiehet (kahakoitsiat) yhdessä sen kanssa
kartoittaisivat takaisin vihollisten hevoisjoukot, missä ikinä nämät
lähestyisivät. Sillä Jugurtha oli niin kavala ja tunsi hyvin paikat ja
sotamenon, ett'ei varmaan voitu päättää, oliko hän vaarallisempi poissa
vai läsnä ollessaan, rauhaa pitäessään vai sotaa käydessään.