Mutta kun hän Afrikaan oli tullut, heitti prokonsuli Sp. Albinus hänelle
sotajoukon, joka oli veltto, sotaan kykenemätön, vaaroissa kuin
ponnistuksissakin kestämätön, vikkelämpi kieleltään kuin kädeltään,
liittolaistensa ryöstäjä ja itse vihollistensa saalis, komennotta ja
kuritta pidetty. Siis tuli uudelle päällikölle sotilaiden pahoista
tavoista enemmän huolta, kuin heidän suuresta lukumäärästään apua ja
hyvää toivoa. Kuitenkin päätti Metellus, vaikka vaalikokousten viivykki
paljon oli lyhentänyt kesäisen sotaretken aikaa, ja vaikka hän tiesi
kansalaistensa mielten levottomasti odottavan sodan päätöstä, olla
sotaan ryhtymättä, kunnes olisi pakoittanut sotilaat esi-isäinsä kuria
noudattaen vaivoja kestämään. Sillä kun Albinus, Aulus veljen ja
sotajoukon häviöstä säikähdyksissään, oli tehnyt sen päätöksen, ett'ei
lähtisi voittomaasta, piti hän, niinkauvan kun kesäisen sotaretken
kestäessä oli päällikkyydessä, sotilaita enimmiten seisovissa leireissä,
paitsi kun paha löyhkä ja eläimen ruuan puute pakoitti hänen paikkaa
muuttamaan. Näitä ei linnoitettu, eikä asetettu yövartioita, niinkuin
sodassa tavallista onpi; kuinka kutakin halutti, oli hän poissa
lipuiltansa. Kuormastoon kuuluvaa väkeä ja sotilaita kuleksi yöt päivät
edestakaisin; kuleksiessaan hävittivät nämä seutua, tunkivat väkisin
taloihin, kilpaa ajaen karja- ja orja-saalista ja vaihettaen näitä
kauppiasten tykönä ulkomaan viinaan ja muuhun semmoiseen kaluun; sitä
paitsi he myivät valtion antamat jyvät ja ostivat leipää päivittäin;
sanalla sanoen, mitä löyhyyden ja ylöllisyyden häpiätä suinkin
saatetaan mainita tai ajatella, sitä kaikkea oli tässä sotajoukossa ja
muuta vielä lisäksi.