Sillä sittenkun Tiberius ja C. Gracchus, joitten esivanhemmat
punilais-sodassa ja muissa olivat paljon kartuttaneet valtakuntaa,
rupesivat rahvasta vapauteen saattamaan ja ilmi antamaan noiden harvain
(aatelispohattain) rikoksia, niin oli syynalainen ja siksi peloissaan
oleva aatelisto, milloin liittolaisten ja latinalaisten, milloin
romalaisten ritarien kautta, jotka toivo liitosta (aatelisten kanssa)
oli luovuttanut rahvaasta, käynyt Gracchoin päällekanteita vastustamaan
ja miekalla tappaneet, ensin Tiberion, sitten muutamien vuotten perästä
samaa yrittelevän Cajon, joista toinen oli tribuni, toinen siirtokunnan
perustamista varten valittu triumviri, ynnä M. Fulvius Flaccon. Ja
tosiaan ei ollutkaan Gracchoilla, voiton kiihkon vuoksi, kyllin malttava
mieli. Mutta parempi on rehellisessä yrityksessä tulla voitetuksi, kuin
kehnoilla keinoilla sortaa vääryyttä. Mielensä mukaan käyttäen tätä
voittoa, saatti siis aatelisto miekalla ja maanpakolaisuuteen ajamalla
monta ihmistä perikatoon, ja tuotti niin tuleviksi ajoiksi itselleen
enemmän pelkoa kuin mahtavuutta. Ja tämä seikka se enimmiten syöksee
turmioon suurimmat valtakunnat, kun tahtovat toiset toisiaan voittaa
tavalla millä tahansa ja liian ankarasti kostaa voitetuille. Mutta jos
rupeen erittäin ja asian laveuden mukaan puhumaan puolueiden kiistoista
ja kaikista valtakunnan tavoista, niin onpi aika minulta loppuva
ennenkuin aine. Sentähden palaankin takaisin kerrottavaani.