Olipa siihen aikaan Romassa eräs Numidialainen, nimeltä Massiva,
Gulussan poika, Masinissan pojanpoika, joka, kun kuninkaiden riidassa
oli ollut Jugurthan vastustaja, maanpakolaisena oli lähtenyt Afrikasta,
sittenkun Cirta oli heittäynyt ja Adherbal oli surmattu. Tätä kehoitti
Sp. Albinus, joka seuraavana vuonna, Bestian jälkeen, Q. Minucius Rufon
kanssa piti konsulin virkaa, senaatilta pyytämään Numidian valtakuntaa,
koska hän muka oli Masinissan suku-perää, ja (koska) Jugurthaa
rikostensa tähden viha ynnä pelko ahdisti. Konsulin teki mieli sotaa
käydä, ja hän tahtoi ennemmin, että kaikki pantaisiin liikkeille, kuin
vaikenisi (sikseen). Hänelle oli osakseen tullut Numidian, Minuciolle
Macedonian voittomaa. Kun Massiva oli ruvennut näitä asioita ajamaan ja
Jugurthalla ystävissään ei ollut kyllin turvaa, koska yhtä heistä esti
paha omatunto, toista paha maine ja pelko, niin käski hän lähisimmän ja
luotettavimman ystävänsä Bomilcarin rahalla hankkia väijyjiä Massivalle,
kuten monta asiaa oli toimittanut, ja tehdä sen niin salaisesti kuin
mahdollista; mutta jos se ei onnistuisi, piti hänen millä tavalla
tahansa tappaa Numidialainen. Bomilcar toimittaa väleen kuninkaan
käskyt; ja hän tiedustelee semmoisten ihmisten kautta, jotka
tuommoisessa työssä olivat taitavat, hänen retkensä ja kulkunsa, jopa
viimein kaikki paikat ja ajat; ja sitten virittää hän, asian vaatiessa,
paulansa. Siis käypi yksi niistä, jotka olivat surmatyötä varten
varalla, vähän varomattovammasti Massivan päälle ja tappaa hänen; mutta
itse kiini otettuna, lupaa hän, monen ja semminkin Albinus konsulin
kehoituksesta, ilmoittaa asian laidan. Bomilcar, vaikka oli sen toveri,
joka valtion takauksella oli Romaan tullut, vaaditaan oikeuteen enemmän
kohtuuden kuin kansain oikeuden johdosta. Mutta Jugurtha, vaikka julki
oli voitettu syypääksi niin suureen rikokseen, ei lakannut ennen
totuutta vastaan taistelemasta, kuin havaitsi tekonsa herättämän vihan
olevan hänen suosiotansa ja rahaansa suuremman. Vaikka hän siis
edellisessä jutussa oli antanut viisikymmentä ystävistään takaukseksi,
lähetti hän, enemmän katsoen valtakunnan kuin takausmiesten etua,
Bomilcarin salaa Numidiaan, koska varoi muitten maalaistensa pelosta
rupeevan epäämään kuuliaisuutta häneltä, jos tämä rangaistuksen kärsisi.
Itsekin matkusti hän, muutamien päiväin kuluttua, sinne, koska senaati
käski hänen Italiasta lähtemään. Mutta ulos Romasta tultuaan, sanotaan
hän, usein ääneti luoden silmäyksiä sinne takaisin, lausuneen: "kaupunki
olisi kaupan ja pian häviöön menevä, jos vaan ostajan saisi."